Oma suhteeni Isoon E:hen on ollut kokolailla stabiili siitä asti kun isäni joskus talvella 1983 kantoi kotiin viimeiset mummolan vintille unohtuneet Elvis-singlet. Musiikki laittoi pikkupojan nupin tutisemaan. Nuortenlehdissä juhlivat Yö, Duran Duran ja Kajagoogoo, mutta minä halusin lisää Elvistä. Lisää rock’n’rollia.
Ei kulunut kauaa kunnes löysin E:n aikalaiset Eddie Cochranin, Gene Vincentin, Jerry Lee Lewisin ja Buddy Hollyn. Ystäväni isosisko varoitti minua ja E-tartunnan saanutta ystävääni, että samat nimet olivat kyllä olleet muodikkaita vielä pari vuotta aikaisemmin (silloin kun minä ja ystäväni vielä viihdyimme paremmin hiekkalaatikolla neppis-autoilemassa kuin sormi kasettimankan rec-näppäimellä) mutta enää niitä ei kannattanut kuunnella tai tulisi turpaan yläasteen isoilta pojilta. Iso E ja kumppanit olivat totaalisen passe. Uusien sankareideni epämuodikkuus vain vahvisti sidettäni heihin. Ollessani luokkani ainoa joka diggasi 50-luvun rock’n’rollia tunsin olevani samanlainen ulkopuolinen kuin esikuvanikin olivat olleet. He olivat olleet friikkejä ja poikkeamia yhteiskunnassa, joka toisen maailmansodan jälkeen uskoi kiiltokuvamaisen hyveellisyyden parantavaan voimaan. On paradoksaalista, että samoista friikeistä – Elvis etunenässä – tuli myöhemmin saman yhteiskunnan ikoneita.
Nykyään kuvittelen ymmärtäväni, että en ollut yksin enkä ainoa. Että Ison E:n suuruudessa on ainakin osittain kyse siitä, että jostain syystä hän aiheutti ja aiheuttaa samanlaisia reaktioita ympäri maailmaa vielä vuosikymmeniä kuolemansa jälkeen. Edes kuolema lihavana ja väsyneenä ei ole heikentänyt hänen ympärilleen kasvanutta myyttiä, päinvastoin. Sellainen on täysin poikkeuksellista niin elävien kuin kuolleiden magatähtien keskuudessa.
Ehkä yhteen vuosisataan todellakin mahtuu vain yksi Elvis.
Kun Honkanen heittäytyi raivokkaasti vuoden 1968 comeback-Elviksen rooliin, ei haitannut vaikka imitaattorin kyykistymiset nahka-asussa aiheuttivat sisälläni enemmän pintaan pyrkivää naurua kuin aitoa ihailua. Sen sijaan alkoi harmittaa, että ne alkuperäiset 50-luvun singlet olivat kadonneet jonnekin. Ymmärsin, että tietämättään isäni oli tuona 26 vuoden takaisena iltana ratkaissut sekä ammattini että elämäni suunnan.
