Veli-lehden kuoppaamisen myötä moni on ollut valmis hautaamaan ajatuksen menestyvästä suomalaisesta miesten elämäntapalehdestä. Helppoa ei ole elämäntapalehtien kultamaassa Britanniassakaan. Helmikuun lopussa kerrottiin perinteikkään Arena-lehden lopettamisesta.
Pari vuotta sitten Arena lanseerattiin kasvojenkohotuksen jälkeen uudelleen, vaan ei auttanut.
Näiden tapahtumien valossa on erikoista, että vielä ennen Suurta Taantumaa elämäntapalehdet nähtiin rocklehtiin verrattuna järkevänä bisneksenä. Mediatalojen powerpoint-miesten keskivertonäkemys oli, että verkon aikakaudella popmusiikki on liian ahdas karsina journalistiseksi rahasammoksi. Ehkä sammoksi, mutta miten olisi ihan vain järkevä, itsensä ja kulunsa kuittaava bisnes? Kaunis ajatus.
"Unohdettiin, että jokaisen numeron takaa täytyy löytyä maksava asiakas"
Powerpoint-Pasien logiikka alkoi Suomessakin rouskuttaa näin: mitä laajempialainen sisältö, sitä enemmän mainostajia ja kassavirtaa sisään. Yksinkertaista. Entäs ne lukijat? Mitä powerpoint-Petterien logiikka sanoi siihen? Ei mitään. Oltiin vähän niin kuin 80-luvun lopulla taas. Unohdettiin, että jokaisen numeron takaa täytyy löytyä maksava asiakas.
Koska powerpoint-Petet eivät olleet itse harrastaneet yläasteiän jälkeen rockia, he eivät hoksanneet, että rocklehdet ne vasta elämäntapalehtiä ovatkin. Suomalaisten rocklehtien uutta uljasta maailmanvalloitusta suunniteltaessa olisi kenties kannattanut tutkia lifestyle-lehtien sijaan sellaisia hienoja julkaisuja kuin Meidän mökki, Tuulilasi, Erä, Metsästys ja kalastus ja Urheilulehti .
"Reikä voi näyttää pieneltä, mutta jos rohkeutta riittää, toisella puolella odottaa parhaassa tapauksessa hurraava ja yllättävän iso asiakaskunta"
Jos Lapin soilla kivääri selässä rämpimisestä on onnistuttu kuppaamaan hyvin pärjäävän harrastelehden ainekset, kuinka on mahdollista ettei rockmusiikin kohdalla ole pystytty samaan? Kysymys on aina viime kädessä kustantajan rohkeudesta sekä kyvystä ymmärtää journalismin tavoitteita. Elämäntavan muuttaminen aikkariksi on kuin menemistä neulansilmästä sisään. Reikä voi näyttää pieneltä, mutta jos rohkeutta riittää, toisella puolella odottaa parhaassa tapauksessa hurraava ja yllättävän iso asiakaskunta.
Edellä oleva kysymys on perusteltu myös siksi, että suurin osa miehistä on lehtiä lukevana otuksina mahtavan yksinkertaisia. Ne tykkäävät tisseistä, autoista, aseista ja vanhoista hevibändeistä. Joskus kaikista näistä samaan aikaan, mutta niiden kaikkien yhdistäminen samaan lehteen Munkkiniemen entisen kymppikioskin markkinointibudjetin suuruisella panostuksella on sama kuin astuisi Armanin puvussa kontulalaiseen krouviin. Turpaanhan siinä tulee.
Verkko kohtelee täysin eri tavalla aikakauslehtiä kuin uutismediaa
”Brittiläinen rocklehdistö porskuttaa jälleen. Tuoreet levikkimittaukset kertovat, että iPod-huuma on kääntänyt musiikkilehtien lukijamäärän nousuun. Mojo-lehti mittautti alkuvuodesta historiansa korkeimmat levikkiluvut, mutta myös Q, NME, Kerrang! ja Metal Hammer ovat löytäneet lisää ystäviä, kertoo Guardian. Luetuin brittiläinen rocklehti on edelleen Q, jonka levikki nousi nyt 160 000:een.”
Uutinen on julkaistu Markkinointi & Mainonta -lehden verkkosivulta elokuussa 2005. Se kertoo paitsi siitä, että verkko kohtelee täysin eri tavalla aikakauslehtiä kuin uutismediaa. Sittemmin Marmain uutisen sisältö on kääntynyt päinvastoin eli perinteikkäiden rocklehtien levikit laskuun, mutta se johtuu tietenkin Suuresta Taantumasta, ei verkosta tai siitä ettei rokki muka kiinnosta enää ketään. Katsokaa vaikka millaisella vauhdilla konsertti- ja festivaaliliput viedään käsistä. Se on hyvä muistaa nyt kun osa musiikkilehdistöstä taistelee olemassaolostaan neulansilmäteorian ja umpimähkään räiskimisen välisellä vyöhykkeellä.
