Sotilastopografi Alexander Järnefeltin ja Elisabeth Järnefeltin yhdeksän sisarusta olivat kaikki poikkeuksellisen lahjakkaita taiteellisesti. Säveltäjä-kapellimestari Armas Järnefelt, kirjailija Arvid Järnefelt, ja taidekriitikko Kasper Järnefelt tulivat veljensä taidemaalari Eero Järnefeltin ohella tunnetuiksi Suomen taide-elämässä.

Perhe seurusteli suomenkielisen sivistyneistön kanssa, mm. Minna Canth ja Juhani Aho kuuluivat ystäväpiiriin. Helsingissä "Järnefeltien koulu" tai "Elisabethin salonki" kokoontui lauantaisin ja perheen muutettua Kuopioon kokoonnuttiin Minna Canthin luona "Kanttilassa". Eero Järnefeltin nuorin sisar Aino avioitui säveltäjä Jean Sibeliuksen kanssa, Eero itse puolestaan näyttelijätär Saimi Swanin kanssa.

	»		Eero Järnefeltin taitelijaesittely
	»		Juhani Ahon taiteilijaesittely

Eero Järnefelt kuuluu itseoikeutetusti Suomen kultakauden taiteilijoiden joukkoon. Hänen taiteensa tunnuksena voidaan pitää lausetta "vain tosi on pysyväistä". Elinikäisen ystävänsä Juhani Ahon kanssa Järnefelt pohti taiteen olemusta. Vain todellisuuteen ja sisäistettyyn havaintoon perustuva taide oli aitoa. Toisena perusvireenä Järnefeltin tuotannossa voidaan pitää hänen vakaumustaan siitä että taiteilijan tuli olla maansa palvelija. Taiteen ja taiteilijan tehtävänä oli kuvata kansallisia aiheita ja rakentaa suomalaisuuden kuvaa.

			Marjatta Levanto: Taiteilija maansa palvelijana

Eero Järnefeltin realismissa, "järnefeltiläisessä realismissa" venäläisen taiteen tunne yhdistyi ranskalaisen naturalismin tekniikkaan ja todellisuudenkuvaukseen. "Tosi" ei siis Järnefeltillä ollut totta ilman tunnetta ja havaintoa. Järnefelt itse vierasti taiteen suoraviivaista luokittelemista. Aikalaiset kuitenkin kokivat Järnefeltin taiteen kansalliseksi - omaksi, juuri suomalaisille tyypilliseksi.

Järnefelt matkusti Kolille vuodesta 1892 lähtien useita kertoja, 1910-luvulta 1930-luvulle lähes säännöllisesti. Kiinnostus luontoon ja sen tarkkailemiseen oli syntynyt jo lapsuudessa. Isänsä suosikkipoika Eero oli kulkenut tämän jäljissä perheen kesäpaikan Vesijärven rantoja kartoittamassa. Isältään Eero Järnefelt luultavasti oppi luonnon pienienkin yksityiskohtien havainnoimisesta paljon. Näitä luonnon pieniä aiheita Järnefelt kuvasikin mestarillisesti esimerkiksi vuonna 1890-luvun alussa maalatussa Suopursu-maalauksessa tai vuonna 1895 maalatussa Vesileinikki-teoksessa.

Järnefeltin Koli-aiheisia maisemamaalauksia on suomalaisessa taidehistoriankirjoituksessa pidetty isänmaallisina, kansallisina ja poliittisina kuvina. Kaikista Eero Järnefeltin Kolilla maalaamista maisemakuvista tunnetuin on Syysmaisema Pielisjärveltä, jonka Järnefelt maalasi helmikuun manifestin vuonna 1899. Tässä maalauksessa maisema hehkuu syksyn värejä ja avatuu laajana panoraamana katsojan eteen. Järnefelt kuvaa Koli-vaaran asumatonta puolta. Pielisjärven vastaranta siintää kaukaisuudessa, järven peilatessa harmaana pilviä.

	Syysmaisema Pielisjärveltä 1899

Juhani Aho kirjoitti vuonna 1892 matkakuvauksen "taiteelliskirjallisesta huviretkestä" yhdessä Eero Järnefeltin kanssa Kolille. Aho kuvaa näkemäänsä ja kokemaansa laveasti piirtäen lukijalle kuvan Kolin maiseman kaksijakoisuudesta. Toisella puolen asumattomat vaarat, toisella puolen Jerojärven ja Herajärven asutus; talot, pellot ja metsät. Tähän kaksijakoisuuteen sisältyi Ahon mukaan "palanen maatamme, jossa on yhdistettynä melkein kaikki sen vivahdukset". Maisemia on siis luontevasti tulkittu koko Suomenmaan kuvina. Kuitenkin Juhani Ahon kirjoituksessaan hahmottelemaan maiseman "aatteeseen" sisältyi muutakin. Ahon "aatteen" perustana oli varhaisromantiikan luonnonfilosofiasta peräisin oleva ajatus "luonnon jumaluudesta". Taiteen keinoin oli mahdollista heijastaa luonnon totuutta, ideoita, aatteita.