A-studio: Stora Enson Kiina-hankkeet

Julkaistu tiistaina 17.04.2012 1 152

Stora Enso suunnittelee miljardi-investointeja Kiinaan.

TV1 keskiviikkona 18.4. klo 21.05 – 22.00

Yle Areenassa 30 päivää

Metsäyhtiö Stora Enson metsänistutukset Kiinassa ovat aiheuttaneet kovaa arvostelua. Paikalliset maanviljelijät ovat valittaneet elantonsa menneen, kun maita on otettu metsänistutuksiin.

A-studio käsittelee Stora Enson Kiinan suurinvestointeja ja yhtiön toimintaan liittyviä ympäristöasioita.

Kotimaassa Suomessa Kemijärven Stora Enson suljetusta tehtaasta on jäänyt jäljelle likainen järvi.

Studiossa on keskustelemassa toimitusjohtaja Jouko Karvinen.

Stora Enson suurinvestoinneista kertoi TV1:llä maanantaina 16.4. esitetty Dokumenttiprojektin Punaisen metsän hotelli.

 

Wahlroos ja hierarkiat

Sammon, Nordean ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos sohaisee uudella kirjallaan paitsi hyvinvointivaltiota kannattavia "naiiveja sosiaalidemokraatteja", myös samalla kertaa kaikkia demokraattisen päätöksenteon kannattajia.

Markkinat ja demokratia -teoksessaan Wahlroos hahmottelee uutta yhteiskuntaa ja valtiota, jossa "enemmistövaltaa ja enemmistön tyranniaa on rajoitettava".

A-studiossa ennakoidaan myös Ranskan presidentinvaaleja.

 

Muualla netissä:

Dokumenttiprojekti: Punaisen metsän hotelli

Yle Uutiset: Stora Enso suunnittelee miljardi-investointia Kiinaan

Yle Uutiset: Loppu enemmistön tyrannialle - Wahlroos johtaisi ripauksella hierarkiaa

 

Suosittele152 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

lauantaina 21.04.2012

Stora Enso tulisi kaataa ja koko päällystö saattaa vankilaan! Tämä on törkeintä mitä ikinä olen kuullut suomalaisesta yhtiöstä. Ihmisiä on siis kuollut suomalaisyhtiön ahneuden takia, pahoinpidelty kuoliaaksi. Tätä ei voi hyväksyä.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä