MOT: Miljoonien putkiremontit

Julkaistu perjantaina 17.02.2012 4 177

Valtaosa putkiremonteista tehdään edelleen perinteisillä menetelmillä.

TV1 maanantaina 20.2. klo 20.00 - 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

Putkiremontin kouriin joutuu seuraavan kymmenen vuoden aikana noin miljoona suomalaista.

Jo puolet asunto-osakeyhtiöiden korjauksista on LVI-järjestelmien korjauksia.

Alan ammattilaiset korostavat sitä, että valtaosa putkiremonteista sujuu hyvin. Asukkaiden mielestä ongelmattomat putkiremontit ovat harvassa.

 

Menetelmiä vaikea verrata

Jo putkiremontin suunnittelu vaatii taloyhtiön hallitukselta vankkaa asiantuntemusta.

Valtaosa putkiremonteista tehdään edelleen perinteisillä menetelmillä.Viime vuosina niiden rinnalle on tullut kevyempiä pinnoitus-, sukitus- ja sujutusmenetelmiä.

Menetelmien keskinäinen vertailu on vaikeaa, sillä vaikka uusia menetelmiä on käytetty Keski-Euroopassa parin vuosikymmenen ajan, niitä ei ole standardoitu Suomessa.

Keskustelua käydään muun muassa uusien menetelmien pitkäikäisyydestä.

 

Hintoja vaikea verrata

Putkiremonttien hinnat ovat nousseet jatkuvasti.

Pääkaupunkiseudulla perinteisin menetelmin tehdyn linjasaneerauksen kustannukset ovat jo 600 - 900 euroa neliöltä.

Hintoja on vaikea verrata, sillä taloyhtiöt liittävät putkiremontin oheen kellari-, sauna- hissi- ja ullakkoremontteja.

Muut remontit saattavat tuplata putkiremontin hinnan.

 

Missä alan innovaatiot?

Putkiremontit lisääntyvät entisestään, kun 70-luvun lähiöt tulevat tällä vuosikymmenellä putkiremontti-ikään.

Alalle kaivattaisiin lisää uusia innovaatioita, mutta esimerkiksi isot rakennusliikkeet ovat olleet haluttomia kehittämään niitä.

Asukkaat joutuvat vuodesta toiseen taistelemaan samojen ongelmien kanssa: remontit ovat kalliita, ne kestävät pitkään ja tiedotus ja valvonta eivät suju.

Ohjelman toimittaa Tiina Lundell.

 

Muualla netissä:

MOT

 

Suosittele177 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

perjantaina 17.02.2012

Putkifirmat ja lahjotut asiamiehet ilmeisesti lihovat niin kivasti, että rempat tehdään kalleimman kautta.

maanantaina 20.02.2012

Mukana on myös huijari-isännöitsijät, jotka "hyvä veli" järjestelmällä putkifirmojen ym. kanssa lohkoo kyllä tosiaan Land Cruiser rahat ilman minkäänlaista omaa tuntoa.
hallituksen kokouksessa väläyteltiin putkiremppaa vähän yli 20 vuotta vanhaan taloon... ?!

tiistaina 28.02.2012

Ongelmahan ei ole pelkät putket ja niiden sukitus/sujutus/pinnoitus, vaan taloyhtiön vastuunjako.

Jos keskieuroopassa kaikki asunnossa kuuluu asukkaalle, niin sitten myös vedeneristykset jne kuuluvat hänelle. Jos jotain sattuu niin tulee kallista joko asukkaan vakuutusyhtiölle tai asukkaalle.

Suomessa kun tehdään se yksi sisäremontti taloyhtiössä per 50 vuotta, niin samalla vaivalla helposti vaihdetaan sähkötaulut, vedetään huoneiston tele ja atk piuhat tarjoten valmiudet kuituyhteyksille nettiin. Tämä siis sen lisäksi että kaikki asuntojen kylpärit räjäytetään ja tehdään vedeneristykset vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Osassa asuntoja on ehditty jo remontoimaan, mutta vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan lattiakaivo esimerkiksi tulee olla sertifioinnin mukainen ja 1991 tai myöhemmin valmistettu jotta se voidaan liittää sertifioinnin mukaiseen vedeneristykseen.

Eli jos asunnossa on tehty putket/viemärit/vedeneristykset uusiva KH-remppa, jossa on huomioitu myös samasta linjasta tuleva keittiön vesi/viemäri, niin on mahdollista että asuntoon ei tarvitse mennä sörkkimään. Tässä tapauksessa taloyhtiö ottaa aiemmin tehdyn vastuulleen.

Mikäli asuntoon on tehty vain vedeneristys ja pinnat, niin yhden asunnon takia ei mitään pinnoituksia aleta tekemään.

Kaikkiin remontteihin tulee ylimääräisiä lisäkustannuksia. On asbestieristeiden purkamista ja putkien uudelleeneristämistä jne.

Olen kyllä nähnyt sellaisia suunnitelmia jotka nostavat kohtuuttomasti kustannuksia, mutta ne johtuvat suunnittelijoiden silkasta oman edun tavoittelusta ja jääviydestä suunnitella sellaisia tuotteita asennettaviksi joiden edustajat kuljettavat heitä "tehdasvierailuilla" ulkomaita myöden. Mikään salaliitto tässä ei kyllä taustalla ole kyseessä. Maan tapa ja omat suosikkiyhteistyökumppanit ja heidän suosiminen korkeintaan...

tiistaina 01.10.2013

Teknisesti linjasaneeraukset voivat olla vaativia, johtuen siitä että suunnittelijoilla ei ole tarpeeksi saatavana ns rakennuksen lähtötietoja. hyvillä lähtötiedoilla saadaan hyvä pohja projektille. ihanteellinen projekti olis se että alkuperäinen budjetti pysyisi kasassa. Toisaalta jos projektissa on ns epävarmuustekijöitä, mitkä saattavat nostaa projektin kokonaisbudjettia, niin millainen pitäisi olla urakasopimuksen kirjaukset esim lisä ja muutostyö aiheista, urakka-aika pidentyy ja siihen liittyvät kustanukset, lisä ja muutostyön hinnoittelu periaatteet. minun mielestä koko urakan pitäisi mennä samoilla tunnusluvuilla. esim tarjotun urakan x summan kateprosentti olis y niin lisä ja muutostyön hinnoittelu oliskin y ja sen kate olis z. eli x ja y n arvo pitäisi olla suhteessa sama ja samoin z ja y. n arvo. tällöin urakoitisja ja tilaaja ei pääsis ratsatamaan ns eduliiisella urakkahinnalla, joka saattaa muuttua kovin suureksi, kun lisä ja muutostyöt alkavat. pitäisikö käyttää tavoitehintaurakkamuotoa tai jotain muuta vastaavaa. minun mielestä asiantunteva urakoitsija pystyisi lisä ja mutostyöt tarjoamaan lisä ja muutostyöt kohtuudella vai aiheuttaako kyseiset työ niin paljon välillisiä kustannuksia.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä