Aamusydämellä: Diabetes jo nuorena

Julkaistu torstaina 06.02.2014 0 7

Päivi Lundenius (vas.) pääsi diabetesvaivoistaan haiman ja munuaisten siirrolla. Kauko Tamssi menetti jalkansa, mutta kävelee proteesin avulla. Keskellä toimittaja Hilla Blomberg.

TV1 sunnuntaina 9.2.2014 klo 9.05 - 9.45, uusinta tiistaina 11.2. klo 5.45

Yle Areenassa vuoden ajan.

Päivi Lundenius sairastui tyypin 1 diabetekseen yhdeksänvuotiaana ja ehti kärsiä diabeteksen aiheuttamista vakavista vaivoista parikymmentä vuotta. Maaliskuussa 2013 Päivi sai elinsiirrossa uuden haiman ja munuaisen.

Kauko Tamssi sairasti diabetesta nelisenkymmentä vuotta ilman pahempia vaivoja, kunnes vuosi sitten häneltä piti amputoida jalka siihen tulleen tulehduksen vuoksi. Nyt Kauko kävelee taas proteesin avulla.

 

Harvinainen yhdistelmäsiirto

Päivi, 31, oli 12. suomalainen, jolle tehtiin haiman ja munuaisen yhdistelmäsiirto.

Ennen elinten siirtoa Päivi pistämään joutui insuliinia viitisen kertaa vuorokaudessa. Leikkauksen jälkeen tarvetta piikitykseen on ollut vain kaksi kertaa. Dialyyseissa Päivi kävi aikaisemmin kolmesti viikossa ja hänelle ehdotettiinkin ensin munuaisen siirtoa.

Hän pyysi itse lääkäreitään tutkimaan, olisiko samalla mahdollisuus tehdä myös haimansiirto. Siirrot onnistuivat ja Päivin diabetes ja munuaisvaivat jäivät leikkauspöydälle.

 

Hoitokapinointia murrosiässä

Päivin diabeteksen hoito alkoi mennä retuperälle murrosiässä, kun hän kapinoi säännöllisiä ruokailuja ja hoitoja vastaan.

Hoitamattomuus kostautui parikymppisenä ja Päiville alkoi tulla silmänpohjamuutoksia, hermostovaurioita ja munuaisongelmia.

 

Vaarallinen raskaus

Päivi tuli yllättäen raskaaksi 25-vuotiaana ja tämä vei hänet entistä huonompaan kuntoon. Pahimmillaan pienikokoinen Päivi painoi yli sata kiloa kehoon kertyneen nesteen vuoksi. Lääkärit yrittivät taivutella Päiviä aborttiin vielä neljä päivää ennen lapsen tehohoitorajaa, mutta Päivi ei tähän suostunut.

Dialyysin avulla lapsi kasvoi kohdussa vielä neljä viikkoa, kunnes raskausmyrkytyksen vuoksi syntyi viikolla 28. Tytär painoi syntyessään 965 grammaa ja oli 35,5 senttiä pitkä. Vastoin kaikkia Päiville kerrottuja ennusteita tytär voi hyvin ja on nykyään reipas viisivuotias.

Haiman ja munuaisen siirto oli Päivin mielestä enemmän kuin lottovoitto. Se toi hänelle uuden energisen elämän. Jalkojen lämpötunto on palautunut ja näkökykykin niin, että Päivi saa taas ajaa autoa.

 

Hiihtoura katkesi

Kauko, 60, sairastui diabetekseen armeijan urheilujoukoissa. Ampumahiihdossa huipulle tähdännyt Kauko huomasi kesken hiihdon, ettei suksi kulkenut kunnolla. Kun parin viikon lepokaan ei auttanut, Kauko mietti, onko hänellä sama tauti kuin nuoremmalla veljellä, joka oli sairastunut ykköstyypin diabetekseen jo kuusivuotiaana.

Kauko pyysi itse tutkimuksissa myös verensokerin mittausta ja kun tulos ylitti 20, hänet passitettiin saman tien Tilkan sotilassairaalaan jatkotutkimuksiin.

Hiihtoura ja haaveet rajavartijan ammatista jäivät, mutta urheilemista Kauko ei lopettanut. Hän pelasi pesäpalloa ja jalkapalloa välillä liiankin innokkaasti ja siitä hyvästä verensokerit heittelehtivät.

Lähes 40 vuotta Kauko pärjäsi aamu- ja iltapistoksella ja varsin vähäisillä oireilla, kunnes kolme vuotta sitten jalkaan tuli haavauman aiheuttama tulehdus.

 

Jalan amputointi

Kaukolta amputoitiin tulehduksen vuoksi ensin kolme varvasta ja tulehduksen edetessä lopulta koko jalka polven alapuolelta. Metsässä liikkumisesta pitäneelle Kaukolle jalan menettäminen oli kova paikka ja masennus oli viedä miehen.

Puoli vuotta amputaatiosta Kauko sai proteesijalan ja sen avulla hän kävelee nykyään lähes normaalisti ja on pystynyt jatkamaan hänelle tärkeää metsästystäkin.

Ohjelman toimittaa Hilla Blomberg. Taustatoimittaja on Raimo Vakkuri.

 

Muualla verkossa

Aamusydämellä

 

Suosittele7 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä