Aamusydämellä: Raitis alkoholisti ja läheinen

Julkaistu keskiviikkona 16.04.2014 1 6

Alkoholi hallitsi yli 30 vuotta Juhani Hasusen elämää. Jaana-sisko oli jo menettänyt toivonsa veljen raitistumisesta. Keskellä toimittaja Hilla Blomberg.

TV1 sunnuntaina 20.4.2014 klo 9.05 - 9.40, uusinta tiistaina 22.4. klo 5.45

Yle Areenassa vuoden ajan

Alkoholi hallitsi Juhani ”Junne” Hasusen elämää yli 30 vuoden ajan. Nuorempi sisko Jaana Hasunen oli huolissaan veljensä juomisesta, vaikka yhteydenpito vähenikin vuosien varrella lähes olemattomiin.

Junne raitistui Minnesota-hoidossa pari vuotta sitten. Läheisille tarjotuista tapaamisista tuli myös Jaanalle tärkeä väylä purkaa omia kipupisteitään.

 

Taistelu irti viinasta

Junne, 61, joi viinaa parikymppisestä lähtien. Avioliitto kariutui hänen alkavan alkoholisminsa vuoksi. Yhteys tyttäreen katosi eikä Junne nähnyt häntä 30 vuoden aikana kuin kerran, ylioppilasjuhlissa. Nelikymppisenä juominen yltyi, kun Junne jäi sairaseläkkeelle vakavien niska- ja selkävaivojen vuoksi. Särkylääkkeitä hän söi myös paljon.

Junne yritti päästä irti juomisestaan vuosien varrella monin tavoin. Hän oli kaksi kuukauden mittaista jaksoa alkoholistiparantolassa, kävi päihdepsykiatrin asiakkaana ja A-klinikalla. Hoito ei tehonnut Junneen. Hänen perustelunsa juomiselle menivät liian helposti läpi ja alkoholista Junnea vieroitettiin lääkkeiden avulla.

Minnesota-hoidon Junne halusi vielä kokeilla ja rahat hoitoon hän sai avovaimoltaan, joka oli katsellut puolisonsa juomista 20 vuoden ajan.

 

Rehellinen itselle ja muille

Minnesota-hoidossa Junneen tehosi se, että kuukauden perushoidon aikana terapiaistunnoissa oli puhuttava totta sekä muille että itselle. Tärkeitä olivat myös keskustelut muiden alkoholistien kanssa.

Läheiskohtaamisissa Junne sai kuulla, miltä omaisista hänen juomisensa oli tuntunut. Junne kävi kaikissa jatkotapaamisissa, joita oli tarjolla vuoden aikana 48 kertaa. Niistä hän sai voimaa kestää raitistumisen jälkeisiä painajaisia ja vieroitusoireita.

 

Läheiselle lupa toipua

Jaana, 50, suhtautui aluksi hänelle tarjottuihin läheistapaamisiin torjuvasti. Istunnoissa annettiin lupa omien tunteiden purkamiseen ja omaan tervehtymiseen. Se oli Jaanalle tärkeää, koska hän oli jo lapsena kärsinyt isänsä alkoholismista.

Jaanan ensimmäinen puoliso oli myös alkoholisti, joka teki itsemurhan. Jaanasta tuli seuraavan suhteen jälkeen yksinhuoltaja tyttärelleen ja lisäksi vielä vaikeat niska- ja selkävaivat veivät mahdollisuuden työntekoon.

Kovat koettelemukset eivät kuitenkaan suistaneet Jaanaa itseään alkoholismiin. Hän ajatteleekin nykyään, että hänellä ei ole samaa viinanhimoa aiheuttavaa geeniä, joka aiheutti Junnen sairastumisen alkoholismiin.

 

Suhteet kuntoon

Junne tulee nykyään hyvin toimeen sisarustensa ja sukulaistensa kanssa. Jaanakin on vähitellen oppinut luottamaan siihen, että Junne ei enää pulloon tartu. Tyttären tapaaminen pitkän tauon jälkeen on Junnen suurin haave.

Ohjelman toimittaa Hilla Blomberg. Taustatoimittajana on Raimo Vakkuri.

 

Lue lisää:

Aamusydämellä

 

Suosittele6 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 20.04.2014

Aamusydämellä - ohjelma käsittelee ihmisille kipeitä ja vaikeita asioita kansantajuisesti ja monipuolisesti. Kiitos siitä.
Nyt en enää malttanut olla tarttumatta "kynään"; olen sitä harkinnut jo jonkin aikaa.

Esitän toivomuksen, että toimittaja Hilla Blomberg päivittää tietonsa eläkeasioissa: Suomessa ei ole vuosikausiin myönnetty SAIRASELÄKETTÄ kenellekään hakijalle, vaan meillä on TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE. Samoin aikoinaan on puhuttu sairaslomasta. Kannattaa pilkkoa sanaa: sairas loma= loma on sairas, eikö niin? Kyseessä on SAIRAUSLOMA, sen voi tarkistaa vaikka lääkärin allekirjoittamasta suosituksesta olla sairauslomalla niin ja niin kauan.

Toivon, että terveiseni menevät perille myös muille Yle:n toimittajille, kuten Raimo Vakkurille jne.
No, sattuuhan sitä, mutta kun on sattunut jo vähän liian pitkään. Haastateltavat voivat puhua mitä ihmeellisimmillä käsitteillä, mutta toimittajan tehtävä on välittää oikeaa informaatiota. Vai olenko ymmärtänyt väärin?
Työniloa!
toivoo Marjut Korkiakoski

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä