Aamusydämellä: Sydänvaivat

Julkaistu tiistaina 09.04.2013 0 53

Eteisvärinä yllätti Arjan muutama vuosi sitten. Mika parantaa elämäntapoja pallolaajennuksen jälkeen. Keskellä toimittaja Hilla Blomberg.

TV1 sunnuntaina 14.4. klo 09.05 - 9.45

Yle Areenassa vuoden ajan.

Sydänoireiden tunnistaminen ja erottaminen harmittomista vaivoista voi olla vaikeaa.

Arja Toivolalla todettiin nelisen vuotta sitten sydämen yleisin rytmihäiriö, eteisvärinä ja Mika Hiltusella viime syksynä sepelvaltimotauti, jonka vuoksi hänelle tehtiin pallolaajennus.

 

Arjan eteisvärinä palasi

Arja, 49, tunsi ensimmäisen kerran sydämensä muljahtelut ja korkean sykkeen vuonna 2008.

Arja odotteli, että kohtaus menisi ohi, mutta lopulta uskoi puolisonsa kehotusta lähteä lääkäriin. Sydänfilmi paljasti eteisvärinän ja Arja pärjäsi lääkityksen avulla nelisen vuotta. Taustalla oli Arjalla muutamaa vuotta aikaisemmin todettu verenpainetauti.

Kesällä 2012 eteisvärinä palasi, kun Arja oli onnekseen matkalla muissa asioissa työterveyshoitajan luo. Lääkkeet eivät enää eteisvärinään tehonneet, joten Arjalle tehtiin syksyllä neljä sähköistä rytminsiirtoa.

 

Liikuntaa ja vähän stressiä

Rytminsiirrotkaan eivät tuoneet toivottua tulosta vaikeahoitoiseksi diagnosoituun eteisvärinään, jolloin päädyttiin siihen, että Arjalle tehtiin eteisvärinän katetriablaatio keväällä 2013.

Toimenpiteessä nivustaipeesta vietiin verisuoniteitse sisään tutkimus- ja hoitokatetri, jonka avulla sydämestä paikallistettiin rytmihäiriön syntykohta ja ehkäistiin sen toiminta sähköisesti.

Katetriablaatio oli Arjan mielestä lähes kivuton ja nyt hän odottelee, miten se auttaa tasaamaan eteisvärinän.

Liikuntaa lääkäri kehotti harrastamaan maltillisesti mutta säännöllisesti ja ruokavaliossa ei saisi olla liikaa suolaa eikä kovia rasvoja. Stressiä Arja pyrkii jatkossa myös välttämään.

 

Mikalla sepelvaltimotauti

Mika, 52, ihmetteli aikansa hartioidensa voimakasta jumiutumista, kunnes puoliso kehotti menemään lääkäriin. Sydänfilmissä ei näkynyt mitään, mutta lääkäri otti lisäksi verikokeita, joista paljastui sydänlihaksen vaurion aiheuttama entsyymitason nousu.

Mika määrättiin saman tien tarkkailuun, jossa hänen piti maata sängyssä, eikä edes käsiä saanut nostaa ylös.

Mikalla ei ollut mitään aavistusta sepelvaltimotaudistaan. Hän oli käynyt parisen vuotta aikaisemmin terveystarkastuksessa, kolesteroliarvot olivat olleet hyvät, eikä ylipainoa ollut.

Taustalta paljastui perinnöllisyys, vaikka Mikan omilla vanhemmilla ei sydänvaivoja ollutkaan. Isovanhempia sen sijaan oli kuollut viidenkymmenen vuoden tienoilla sepelvaltimotautiin.

 

Pallolaajennus auttoi

Varjoainekuvaus paljasti, että yksi Mikan valtimoista oli lähes 90-prosenttisesti tukossa. Pallolaajennus tehtiin nivustaipeesta käsin ja Mikalle laitettiin stentti pitämään suonta auki.

Neljän tunnin kuluttua toimenpiteestä Mika sai jo jaloitella rauhallisesti. Toimenpide oli kivuton ja sen jälkeen Mikan hartiavaivat ja päänsärky hävisivät.

Päivittäinen lääkitys ehkäisee suonien tukkeutumista ja lisäksi lääkäri suositteli Mikalle ruokailu- ja liikuntatapojen kohennusta.

Taskussaan aina mukana olevaa nitropurkkia Mika ei ole pallolaajennuksen jälkeen tarvinnut.  Elämäntapojaan Mika on pyrkinyt muuttamaan siten, että ei enää ottaisi niin paljon stressiä myyntityöhönsä liittyvistä asioista.

Pikaruokalounaat Mika on yrittänyt vaihtaa terveellisempiin aterioihin ja liikuntaa hän yrittää harrastaa kolme kertaa viikossa hengästymiseen asti, lääkärin toiveiden mukaan.

Arjaa ja Mikaa haastattelee toimittaja Hilla Blomberg. Taustatoimittajana on Raimo Vakkuri.

 

Muualla netissä

Aamusydämellä

Sydänviikko

 

Suosittele53 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä