Aamusydämellä: Syöpälasten isät

Julkaistu keskiviikkona 09.04.2014 0 3

Taistelusta, väsymyksestä ja voitosta kertovat syöpälasten isät Vesa-Pekka Tauriainen (vas.) ja Pentti Löfgren. Keskellä toimittaja Kimmo Saares.

TV1 sunnuntaina 13.4.2014 klo 9.05 - 9.45, uusinta tiistaina 15.4. klo 5.45

Yle Areenassa vuoden ajan.

Vuosittain noin 150 lasta sairastuu Suomessa syöpään, mutta onneksi kolme neljästä paranee.

Aleksi Löfgren sairastui 12-vuotiaana syöpään, Lauri Tauriainen sairasti syöpää jo syntyessään. Kummankin syöpä uusiutui melkein heti kun hoidot olivat päättyneet, mutta mahdottomalta tuntuneesta tilanteesta selvittiin.

Pentti Löfgren ja Vesa-Pekka Tauriainen kertovat millaista on elää syöpälapsen isänä.

 

Kasvain varmistui syöväksi

Aleksilla oli jo pitempään ollut heikko ruokahalu, ja laihtuvaa poikaa oli käytetty lääkärissä, joka oli antanut hoidoksi ummetuslääkettä. Poika tuntui kuihtuvan silmissä, kunnes hänen vatsaontelostaan löytyi pienen jalkapallon kokoinen kasvain. Leikkauksen jälkeen kasvain varmistui fibrosarkoomaksi, pahanlaatuiseksi sidekudoskasvaimeksi.

Laurilla huomattiin synnytyssairaalan kotiinlähtötarkastuksessa pieni nyppy kielessä. Kuukauden kuluttua ei enää tuttipullo mahtunut suuhun, kun nypystä oli kasvanut iso paise. Leikkauksessa paljastui, että kasvaimia oli kielessä useita ja tutkimuksissa syyksi varmistui rabdomyosarkooma, joka on aggressiivinen pehmytkudossyöpä.

 

Arki osastolla ja hoidoissa

Lasten arki vaihtui syöpäosastoon ja pitkiin sytostaattihoitoihin. Aleksin osalta lisähaasteen toi jalan hermoston pysyvä vaurioituminen leikkauksen yhteydessä. Perheet opettelivat uuden rytmin, jossa toinen vanhemmista oli koko ajan lapsen kanssa. Sairastuneen lapsen selviytyminen oli kaikkein tärkeintä ja muut elämän osa-alueet jäivät vähemmälle huomiolle.

Kun raskaat hoidot olivat ohi ja perheissä oli ehditty henkäistä helpotuksesta, syövät uusiutuivat. Jos ensimmäinen diagnoosi oli ollut shokki, vei toinen kerta jalat alta ja voimat kokonaan: sekä Pentti että Vesa-Pekka joutuivat kummatkin pohtimaan sitä mahdollisuutta, että oma lapsi voi menehtyä.

Vesa-Pekan mielessä pyöri kysymys siitä, miten oma elämä voi ylipäänsä jatkua, jos pojasta joutuu luopumaan.

 

Ihmeellinen elämä

Nyt Aleksi on 22 ja Lauri kymmenen. Raskaat hoidot ovat jättäneet jälkensä, mutta kummatkin ovat terveitä ja elämä jatkuu vahvasti eteenpäin. Isät katsovat poikiensa elämää ihmetellen ja kiitollisina. Yksi kiitoksen aiheista on se tuki, jota he saivat toisiltaan sairaalahoidon aikana ja sen jälkeenkin.

Ohjelman toimittaa Kimmo Saares. Taustatoimittajana on Raimo Vakkuri.

 

Muualla verkossa:

Aamusydämellä

 

Suosittele3 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä