Aamusydämellä: Toivoa tuhon keskelle

Julkaistu tiistaina 19.03.2013 0 62

Avustustyön ammattilaiset Heikki Väätämöinen (oik.) ja David Korpela kertovat hädästä, kohtaamisesta ja ilostakin. Keskellä toimittaja Kimmo Saares.

TV1 sunnuntaina 24.3. klo 9.05 - 9.45

Yle Areenassa vuoden ajan.

Kun uutiset kertovat maanjäristyksestä, tulvasta tai muusta katastrofista, ovat ensimmäiset avustusjoukot tavallisesti jo matkalla tapahtumapaikalle.

Millaisia ovat nämä naiset ja miehet, jotka panevat itsensä likoon kerta toisensa jälkeen? Katastrofityön arjesta kertovat Heikki Väätämöinen Suomen Punaisesta Rististä ja David Korpela Kirkon Ulkomaanavusta.

 

Kun kipinä iski

David lähti hyvin lyhyellä varoitusajalla katastrofityöhön Haitin maanjäristyksen jälkeen 2010 tammikuussa. Vaikka hän oli kasvanut kehitysyhteistyötä tekevässä perheessä, ei mikään aikaisempi kokemus ollut valmistanut kohtaamaan sellaista määrää tuhoa, hätää ja kärsimystä.

Heikki oli puolustusvoimien palveluksessa ja koulutti panssarivaunumiehistöjä, mutta nuorena löydetty SPR:n vapaaehtoistoiminta oli antanut kipinän pohtia avustustyötä myös ammattina.

Vuonna 2001 hän lähti Intian Gujaratiin maanjäristyksen jälkeiseen avustustyöhön. Se oli menoa, ja nyt työkokemusta on kertynyt muun muassa Sambiasta, Iranista, Myanmarista ja Malesiasta.

 

Seikkailija ei pärjää

Avustustyö on vaativaa ja kuormittavaa, mutta siinä ei seikkailija-asenteella pärjää. Hädän ja kärsimyksen keskellä on osattava pitää kiinni ammatillisuudesta, jotta pystyy yhdessä paikallisten sekä muiden avustusjärjestöjen kanssa organisoimaan tarvittavan avun. Riskinä on aina loppuun palaminen tai kyynisyys, jos ei osaa suojella omia rajojaan.

Palkitsevaa on se, kun avustuskoneisto lähtee kunnolla käyntiin ja hädänalaiset saavat apua. Heikki että David kertovat kokemuksistaan ja kohtaamisistaan, avustustyön iloista ja suruista.

Kummatkin haluavat viedä uskoa huomiseen ja toivoa sinne, missä ihmisten elämä ja haaveet on murskattu. Jokainen voi auttaa omalla panoksellaan.

Ohjelman toimittaa Kimmo Saares ja taustatoimittajana on Jussi Pylväs.

 

Muualla netissä:

Aamusydämellä

Suomen Punainen Risti

Kirkon Ulkomaanapu

 

Suosittele62 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä