Historiaa: Greenpeacen tarina

Julkaistu torstaina 01.03.2012 11 167

Greenpeace on saanut julkisuutta suoralla toiminnalla ja ottamalla tietoisia riskejä.

TV1 keskiviikkona 31.7.2013 klo 19.00 - 19.55

YLE Areenassa 30 päivää

Kourallinen aktivisteja perusti ympäristöjärjestö Greenpeacen vuonna 1971 vastustamaan Yhdysvaltojen ydinkokeita Alaskassa.

Nyt järjestö on vahva vaikuttaja kansainvälisessä politiikassa, mutta alun perin se työllisti vain pienen ryhmän ihmisiä, joilla oli vahva halu muuttaa maailmaa vihreämmäksi ja rauhanomaisemmaksi. Nollabudjetilla toimiva järjestö ei saanut suuryrityksiä menettämään yöuniaan.

 

Suoraa toimintaa

Greenpeacen keskeisin strategia on ollut suoraan toimintaan tarttuminen ja shokeeraavat kuvat, jotka ovat tehokkaasti levinneet maailmalle.

Julkisuus on ollut taattu, kun huimapäiset aktivistit ovat haastaneet poliitikkoja tv-kameroiden edessä ja ottaneet tietoisia riskejä, joista saattaisi saada vankilatuomion tai jopa menettää henkensä.

 

Järjestö vaikuttaa

Historiadokumentissa Greenpeacen tarina (Greenpeace, the story) tutkitaan, miten järjestö toimii ja millaisia uusia haasteita sen on kohdattava lähitulevaisuudessa.

Miten järjestön toiminta on vaikuttanut ekologisen ajattelun heräämiseen koko maailmassa?

Ohjaaja: Thierry de Lestrade. Tuotanto: What's Up Films, Ranska.

Dokumentti on esitetty TV1:llä edellisen kerran maaliskuussa 2012.

 

Suosittele167 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 05.03.2012

Kannattaa katsoa!

keskiviikkona 07.03.2012

Kunpa Yle hehkuttaisi samaan tapaan seilaisia tahoja, joiden toiminta on oikeasti hyödyllistä...

keskiviikkona 07.03.2012

Greenpeacen luonteesta on erilaisia näkemyksiä; kannattajien ja tietämättömien mielestä se on hyödyllinen kansalaisjärjestö, asioista selvää ottaneiden mielestä se on haitallinen rikollisjärjestö.

keskiviikkona 07.03.2012

Hienosti tehty! Upea pr-video aatteelliselle järjestölle.
Mutta että dokumenttiohjelmana TV1:ssä...?

Ohjelman esittelyteksti olisi edes voinut olla jonkun muun kuin
GP-aktivistin laatima.

keskiviikkona 07.03.2012

Asioista selvää ottaneet ihmiset tietävät kyllä, keiden mielestä ympäristöjärjestö on rikollisjärjestö...

keskiviikkona 07.03.2012

Vai rikollisia joista ei ole oikeasti hyötyä... Tyhmyydelle ei mitään voi, hölmöksi pitää ryhtyä. Jos ei ymmärrä edes näkemäänsä kuvaa ei kannata yrittää viisaita kirjoittaa. Ja kuva on siis tässä ruudulla, siinä ylhäällä. Onko rikolliset kuvassa ylhäällä vai alhaalla ? kaikkien ei kannata edes yrittää ratkaista tätä ongelmaa, ei ole eväitä..

torstaina 08.03.2012

Onko GP:n johdolla taas kaviaarirahat vähissä, kun ovat aloittaneet varainkeruukampanjan ?

Jos tämä ei toimi, niin kaivavat sitten esiin vanhan kikkansa, lavastetun hylkeenpoikasen nuijimisvideon. Tai eihän se oikeastaan lavastettu ollut, mutta rääkkääjät olivat GP:n omaa väkeä, eivätkä metsästäjiä, kuten väittivät.

torstaina 08.03.2012

Vihreyden puolesta taistelu on ollut rajunpuoleista, kun siinä on menetetty yksi ihmishenkikin.

lauantaina 10.03.2012

Olisi kiva tietää kun kovaan äänen huudellaan että asioista selvää ottaneet tietevät greenpeacen olevan (järjestäytynyt) rikollisjärjestö mikei näitä väitteitä koskaan perustella millään tavalla?
Ehkä koska mitään perusteita ei ole? Ehkä koska nämä kyseiset arvostelijat ovat nihilistejä joiden mielestä millään ei ole mitään väliä? Ehkä he välittävät vain siitä kuinka paljon rahaa omalla pankkitilillä ovat? Ehkä he ovat Nestlén, Shellin tai Neste Oilin palkkalistoilla laulavat sen lauluja joilta rahansa saavat tai aivopestyjä ja kuuroja vasta argumenteille?
Jos teillä on tietoa runsaasti miksette sitä jaa, edes linkkinä? Tai jos teillä oikeasti on tietoa niin tee tietokirjaa ja puhu siitä julkisuudessa?

Ja niille joiden mielestä Green Peacea paremminkin voisi toimia miksette itse perusta parempaa järjestöä? On naivia luulla että ison ja näkyvän järjestön perustaminen on helppoa, halpaa ja nopeaa - jos olisi minullakin olisi useita isoja järjestöjä - ja ne kaikki olisivat jatkuvasti maailman medioissa näkyvillä. Miettikää näitä.

Julius Granström
www.julius.fi

perjantaina 16.03.2012

Hyvä YLE - on tärkeää tiedottaa ympäristöjärjestöjen työn tärkeydestä! kaikki eivät sitä valitettavasti vielä ymmärrä. Lisää tällaista :)

lauantaina 17.03.2012

ei ole kysymys vihreydestä tai luonnonsuojelusta, on kyse vain selviämisestä. ne jotka täällä kirjoittavat ympäristön suojelemisen tarpeettomuudesta ovat pelin menettäneet. maapallo tulee muuttumaan elinkelvottomaksi n. sadassa vuodessa kiitos meidän. jotkut sentään yrittävät nähdä tulevan. mistä ihmeestä tulee luulo, että maapallo kestää tämän nykyisen käytön?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä