Ahneus, valta, moraali: Uudisraivaaja

Julkaistu keskiviikkona 25.05.2011 0 142

”Tulosvastuu ja moraali on asioita, joista ei voi tinkiä.” Sijoitusyhtiön toimitusjohtajan Rami Laineen roolissa nähdään Kari Heiskanen.

TV1 sunnuntaisin 5.6. – 21.8. klo 21.10

Uudisraivaaja on tarina ahneudesta, vallasta ja moraalista. Se on kertomus 2000-luvun Suomesta, missä kaikki on kaupan ja jokainen oman elämänsä toimitusjohtaja.

Uudisraivaajan myötä Kotikatsomon ensiesitys siirtyy uudelle paikalle sunnuntai-iltaan.

 

Raha vai elämä?

Sijoitusyhtiön toimitusjohtaja Rami Laine (Kari Heiskanen) rikkoo sääntöjä varmistaakseen oman rikastumisensa. Pian johtajaa aletaan epäillä rikoksesta. Epäily on oikea, mutta rikos väärä.

Johtaja yrittää pelastaa itsensä tukalasta tilanteesta, mutta totuuden pysyessä pimennossa vaakalaudalle joutuvat paitsi tuleva rikastuminen myös kaikki nykyisessä elämässä arvokas: avioliitto, ura ja ystävyyssuhteet.

 

Harkittu teko

Kun käsikirjoittaja Timo Varpio alkoi kirjoittaa Uudisraivaajaa keväällä 2002, Suomessa ylpeiltiin tietoteknisellä osaamisella ja teollisuuden kilpailukyvyllä.

Samaan aikaan manattiin hyvinvointiyhteiskunnan alasajoa ja talouden ylivaltaa.

”Vaikka maailma muuttuisi monimutkaisemmaksi, moraaliset kysymykset ovat ja pysyvät yksinkertaisina”, Varpio sanoo.

”Markkinoiden rinnastaminen luonnonvoimiin on yritys häivyttää vastuu. Selitysten takana on aina ihminen.”

Varpion mukaan teoriassa kaikki kannattavat pehmeitä arvoja, mutta käytäntö kertoo muuta.

”Se, että taloudellinen menestyminen ja aineellinen hyvinvointi ovat nousseet niin tärkeään asemaan, ei ole mikään vahinko. Niin on käynyt, koska riittävän moni meistä on halunnut juuri sitä.”

 

Muualla netissä:

Uudisraivaaja

 

 

Suosittele142 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä