TV1:n ohjelmat | Kotimainen draama

Ohjelmakortti

Uudisraivaaja

Uudisraivaaja on tarina ahneudesta, vallasta ja moraalista.

Kaksitoistaosainen sarja on kertomus 2000-luvun Suomesta, missä kaikki on kaupan ja jokainen oman elämänsä toimitusjohtaja.

Uudisraivaajan myötä Kotikatsomon ensiesitys siirtyy uudelle paikalle sunnuntai-iltaan.

 

Raha vai elämä?

Sijoitusyhtiön toimitusjohtaja Rami Laine (Kari Heiskanen) rikkoo sääntöjä varmistaakseen oman rikastumisensa. Pian johtajaa aletaan epäillä rikoksesta. Epäily on oikea, mutta rikos väärä.

Johtaja yrittää pelastaa itsensä tukalasta tilanteesta, mutta totuuden pysyessä pimennossa vaakalaudalle joutuvat paitsi tuleva rikastuminen myös kaikki nykyisessä elämässä arvokas: avioliitto, ura ja ystävyyssuhteet

 

Kolme ohjaajaa

Sarja voitti tv-sarjojen Prix Europa-palkinnon vuonna 2006 Berliinissä. Sarja on saanut parhaan draamasarjan Venla-palkinnon ja Kari Heiskanen parhaan miesnäyttelijän palkinnon.

Sarjan on käsikirjoittanut Timo Varpio. Sarjan ovat ohjanneet Aleksi Salmenperä (osa 1 - 4), Jyri Kähönen (osa 5 - 8) ja Veikko Aaltonen (osat 9 - 12).

Rooleissa nähdään Kari Heiskanen, Kaija Pakarinen, Reino Nordin, Eero Saarinen, Pirkko Hämäläinen, Pekka Laiho, Tommi Korpela, Niina Nurminen, Juha Varis ja Elina Luukkonen.

Kuvaus Rauno Ronkanen, lavastus Markku Pätilä ja Annika Salonen, pukusuunnittelu Satu-Marja Nygren, äänisuunnittelu Matti Seppänen ja Timo Hintikka, leikkau Jari Heikkinen, musiikki Ville Tanttu ja valokuvat Heli Sorjonen.

Tuotanto: Roope Lehtinen/ Moskito Television Oy.

Uudisraivaaja on esitetty Ykkösen kausisarjana 2.1.2006 alkaen.

 

5.6. osa 1: Erehdys

"Tulosvastuu ja moraali on asioita, joista ei voi tinkiä"

Capitol Investin toimitusjohtaja Rami Laine aikoo menestyä sekä kotona että töissä. Hän on kerran jo tehnyt konkurssin, joten nelikymppinen mies ei voi enää epäonnistua.

Firma tekee kylmää bisnestä turhia tunteilematta, ja se tuottaa hyvin. Ramille on pian lankeamassa kunnon bonukset. Siksi hänellä ei ole aikaa kantaa huolta yläkanttiin lasketuista taseista, sillä menestyvällä toimitusjohtajalla on kiire aikakausilehden haastatteluun.

Kaiken keskellä Rami ei edes juuri huomaa, että hänen vaimonsa Paula (Kaija Pakarinen) on muuttanut pois mitään sanomatta. Myöskään Ramin ja Paulan poika, Niko (Reino Nordin) ei saa isästään irti mitään selitystä.

Yhtäkkiä Ramin maailmaan tulee toinenkin särö. Hänen naispuolinen alaisensa Terhi Liedes (Elina Luukkonen) on tehnyt Ramista rikosilmoituksen.

 

12.6. osa 2: Skandaali

"Se on häiriintynyt ihminen, joka on käsittäny asiat täysin väärin."

Toimitusjohtaja Rami Lainetta epäillään alaisensa raiskausyrityksestä. Väitteen esittänyt Terhi irtisanotaan, ja Rami joutuu poliisikuulusteluun.

"Se on häiriintynyt ihminen, joka on käsittäny asiat täysin väärin", Rami puolustautuu. Rami alkaa menettää uskottavuuttaan firman johdon silmissä ja kotona. Rami joutuu kirjoittamaan avioeropaperit.

Samaan aikaan uutinen raiskausyrityksestä vuotaa julkisuuteen, vaikka näyttöä raiskauksesta ei lopulta löydy. Sen sijaa selviää, että alainen on uhonnut paljastavansa viranomaisille, kuinka Rami oli kaunistellut taseita omien bonuksiensa vuoksi.

Ramin vanha ystävä, toimitusjohtaja Juha Nygren (Eero Saarinen) soittaa jälleen syyttömäksi todetulle Ramille ja pyytää taas tenniskaveriksi. Näyttää siltä, että myrsky on laantunut.

 

19.6. osa 3: Johtaja

"Joten kenenkään ei tarvitse pelätä työpaikkansa puolesta."

Rami ja Paula ovat tehneet aselevon.

Capitol Investissä Rami ei ole enää kovin varma asemastaan. Rami päättää räjäyttää potin ja tehdä isot kaupat: kohteena on lapsuudenystävän Juhan firma Telcomp. Se on nykyisin ulkomaillakin toimiva elektroniikkakomponenttien alihankkijayritys, joka on pitkään tarjonnut pikkupaikkakunnalle verotuloja ja työpaikkoja.

"Eikä kenenkään Suomessa tarvitse pelätä työpaikkansa puolesta", Rami lupaa ja antaa lopunkin moraalinsa venyä houkutellessaan Juhaa allekirjoittamaan.

Firman työntekijät vitsailevat Ramin oletetuista seksihurjasteluista ja välttelevät tätä, mutta johtoryhmä on kaupasta innoissaan. Hallituksen puheenjohtaja Teräsalo lupaa antaa Ramille kaiken tukensa - mutta löytyykin biljardipöydän vierestä kuolleena.

 

26.6. osa 4: Pojat

"Mä päästin sen lähelle, annoin puukon käteen ja käänsin selkäni."

Hallituksen puheenjohtaja Teräsalon hautajaisista alkaa kiihtyvä valtataistelu firman toimitusjohtajan paikasta. Ramin tuoli alkaa tutista, kun sanomalehdessä kerrotaan, että Capitol Investin kirjanpitokäytännöt hipovat laillisen rajoja. Syypääksi esitetään Ramin omavaltaista toimintaa.

Näyttää vahvasti siltä, että uutisen lähde on varatoimitusjohtaja Sampo Rantanen. Kun taloon palkattu uusi talouspäällikkö Ritva Hakala alkaa kysellä Ramilta kirjanpitokäytännön yhteyksista johdon bonuksiin, Rami alkaa olla löysässä hirressä. Hän ja Sampo laittavat Hakalan ulkomaankomennukselle. Kotona Rami ei pysty puhumaan kuin töistä. Myös media ahdistelee Ramia.

"Minulla ei ole tähän asiaan enää mitään kommentoitavaa", Rami vastaa toimittajille. Ylimääräisen yhtiökokouksen alla Sampo Rantanen valmistautuu ottamaan toimitusjohtajan tehtävän vastaa, mutta toisin käy. Rami jatkaa toimitusjohtajana ja antaa Sampolle potkut.

 

3.7. osa 5: Valinta

Rami on selviytynyt voittajana niin sijoitusyhtiönsä valtataistelussa kuin kotonaankin , vaikka välit Paula-vaimoon ovat melko muodolliset. Arki sujuu, mutta jännitteet näkyvät: Rami päättää ostaa purjeveneen, vaikka vaimo ei ajatuksesta innostu.

Sitten Ramin vanha ystävä ilmestyy kuvioihin. Hän on Ramin vuosien takainen naisystävä Annamari Niemelä, joka on nykyään aikakausilehden päätoimittaja. Rami ei ole yhtään tyytyväinen hänestä tehtyyn juttuun, mutta lähtee ilomielin Annamarin tupaantuliaisiin, ja päätyy lopulta Annamarin sänkyyn. Rami soittelee Annamarille, mutta tämä ei kaipaa mitään salasuhdetta.

 

10.7. osa 6: Jatkoaika

Rami lupailee Annamarille, että hän hakee avioeropaperit hetimmiten. Ramin ja Annamarin suhde syvenee, he alkavat tapailla. Rami yrittää tuloksetta tutustua jopa Annamarin poikaan, Pyryyn. Vaimolleen Rami uskottelee, että "Lontoon diili" näyttää kaatuvan niskaan, yön yli. "Poissaoloja voi tulla kesän mittaan aika paljon".

Ramin poika, Niko, puolestaan iskee silmänsä parhaan kaverinsa tyttöystävään, Kukkaan. Niko pettää parasta kaveriaan. Paula on huolissaan, mutta Rami ei ehdi syventyä asiaan. "Yksi pieni pusu, onko se nyt niin vakavaa", Rami kommentoi.

 

17.7. osa 7: Metsästäjät

Annamarin kärsivällisyys alkaa loppua, ja Rami ajautuu yhä syvemmälle kaksoiselämäänsä. Selitykset poissaoloista muuttuvat yhä monimutkaisemmiksi, ja toimistojen tuliaiskassirivi kasvaa.

Samaan aikaan Ramin kaverille Juhalle iskee huono omatunto: jos hän rahastaa myymällä yrityksensä Ramille, työntekijät saavat sittenkin kenkää. Rami ei anna Juhalle periksi: sen kaupan ansiosta hänestä tulisi kaksi miljoonaa euroa rikkaampi. Mutta sitten Capitol Investin oveen koputtaa kaksi miestä Rahoitustarkastuksesta.

 

24.7. osa 8: Puhelin johon yrititte soittaa

Sijoitusyhtiö Capitol Invest joutuu toimenpanokieltoon, sillä RaTa epäilee sitä kirjanpitorikoksista. Siksi myös Ramin toiveet Telcomp-kaupan toteutumisesta kaatuvat: Juha alkaa vaatia siirtymäaikaa Suomen-toiminnoille.

Rami hankkii lisää vihollisia, vaikka hänen paikkansa alkaa olla uhattuna sekä töissä että kotona. Varsinkin, kun Capitol Investin hallituksen puheenjohtaja kuolee. "Kukaan ei oo korvaamaton. Jotain minkä säkin voisit muistaa", Ramia muistutetaan.

Rami lupaa tehdä lapsen Annamarin kanssa - ja myös Paulan kanssa, sisaruksen Nikolle. Hetken kuluttua Ramin kaksoiselämä paljastuu kaikille osapuolille.

 

31.7. osa 9: Haastattelu

Rami Laine antaa elämänsä haastattelun television ajankohtaisohjelmassa, vain pari tuntia ennen kuin Rahoitustarkastus antaa oman tuomionsa Capitol Investin toimista. "Kun verenhimo iskee, niin kohteeks käy kuka tahansa", Rami syyttää mediaa.

Rami on pelannut kortit loppuun saakka: kyllä tästä vielä selvitään, pahemmissakin paikoissa on oltu. Firman muut työntekijät eivät ole niin varmoja. Sitten tulee tuomio: "Kokonaisuudessaan rikkeet ovat niin vakavia, että RaTa on päättänyt tehdä asiasta rikosilmoituksen…"

Rami osallistuu viimeisen kerran hallituksen kokoukseen ja ymmärtää itse erota. Kotona vaimo Paulakin on tehnyt omat johtopäätöksensä luettuaan Ramin kännykästä Annamarin lähettämän viestin. Rami ehtii vain nähdä, kuinka Paula sytyttää yhteiset tavarat kodin pihalla palamaan.

 

7.8. osa 10: Tuotto-odotuksia

Rami Laine on nykyään entinen menestyjä. "Altaman-eläkevakuutuksista, hyvää päivää." Nyt Rami on puhelinmyyjä, joka tarjoaa epämääräisiä eläkevakuutuksia ihmisille, huonolla menestyksellä. Sitä ennen Rami on ollut kahdeksan kuukautta työttömänä.

Nuhjuisessa toimistossa puheliman ääressä istuva Rami ei tiedä, kumpi kulkee enemmän sumussa: hän vai hänen kuolemansairas äitinsä.

Tenniskaveri Juha sen sijaan on tehnyt Telcomp-kaupasta saamillaan rahoilla maailmanympärysmatkan.

Rami voi huonosti. Öisin Teräsalot, Juhat, Sampot ja muut käyvät Ramin unissa heittämässä vanhat synnit tämän naamalle. Kaiken päälle Ramin äiti sairastuu, ja lyöty Rami joutuu tapaamaan sekä siskonsa että äitinsä pitkästä aikaa. Lopulta Rami vetää jääkaapin johdon seinästä ja häipyy. Kukaan ei tiedä minne.

 

14.8. osa 11: Uudisraivaaja

Rami on muuttanut asumaan äitinsä mökkiin. Äiti makaa terveyskeskuksen vuodeosastolla kuolemaa odottaen. Rami hakkaa halkoja, siirtää kiviä ja yrittää selvittää päätään. Tämän nöyremmäksi Rami ei voisi enää tulla.

Rami alkaa ärsyyntyä, kun mökin pihaan ilmestyy ensin äidin luihunoloinen miesystävä, sitten Mirja-sisko ja lopulta Niko. "Mirja anto mulle osoitteen. Se halus, että mä puhun sulle järkeä."

Rami palaa kaupunkiin, jossa hän tapaa Juhan. Juhalla on yllättävä ehdotus. Juha haluaa palata takaisin työelämään, sillä miljonäärin elämä on alkanut kyllästyttää häntä. Juha pyytää Ramia mukaan uuteen yhtiöönsä. "Mirja anto osotteen. Se halus, että mä puun sulle järkeä."

 

21.8. osa 12: Vielä kerran

Rami suostuu Juhan tarjoukseen, vaikka enää ei ole kyse osakkuudesta. Toimisto vaihtuu taas tyylikkääksi, rahoituspäätöksiä tehdään niin kuin aina ennenkin.

Äidistäänkin Rami huolehtii jo vähän lämpimämmin. Niko on tulossa isäksi, ja Rami ripittää häntä, jolloin Nikolta menevät hermot: "Hei, nyt riittää! Sä laiminlöit perhees, petit vaimos, ja kusetit työnantajaasi. Mikään näistä ei tapahtunut vahingossa, vaan sitä jatku vuosia. Ja sulla on pokkaa tulla selittämään mulle vastuusta?"

Ramia alkaa miettiä, ja näkee vain yhden vaihtoehdon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntaisin 5.6. – 21.8. klo 21.10

 

 

Sarjalla on vain yksi esitys.

Sarjaa ei esitetä pikauusintana eikä YLE Areenassa.

 

 

Ramin poika Niko (Reino Nordin) ja tyttöystävänsä Kukka (Elena Leeve).

 

 

Rami Laine (Kari Heiskanen) golfaa ystävänsä Juha Nygrenin (Eero Saarinen) kanssa.

 

 

 

TV1 tiedottaa




Muualla Yle.fi:ssä