Kotikatsomo: Kansan mies

Julkaistu keskiviikkona 06.11.2013 53 49

Elämänsä politiikalle uhranneen Aki Honkalan (Kristo Salminen) elämä muuttuu yhtenä vaali-iltana. Taustalla tv-lähetyksen juontaja (Matti Rönkä).

TV1 sunnuntaisin 24.11.2013 - 9.2.2014 klo 21.05 - 21.50, uusinta maanantaisin n. klo 22.50

Yle Areenassa 7 päivää

Eurokansanedustaja Aki Honkala (Kristo Salminen) on omistanut koko elämänsä työlle.

Miehen elämän suunta muuttuu täydellisesti yhden vaali-illan aikana. Putous tyhjän päälle ei tule yllätyksenä kenellekään muulle kuin hänelle itselleen. Kansa on puhunut, ja pulinat pois!

 

Ilman valmiita nuotteja

Mitä jää jäljelle miehestä, joka on elänyt ja hengittänyt pelkkää politiikkaa melkein koko aikuisikänsä?

On tullut aika opetella tuntemaan uudelleen niin Elina-vaimo (Niina Nurminen), perhe kuin omat juuretkin. Kaikki se, mikä jäi kesken kun kansan rakastamasta nyrkkeilytähdestä leivottiin edustamansa puolueen ääniharava kaksi vuosikymmentä aikaisemmin.

Aki, joka on aina saanut valmiit nuotit käteensä, joutuu nyt kasvamaan aikuiseksi ilman kenenkään apua.

 

Näyttelijöiden tähtikaarti

Veikko Aaltosen ohjaaman 12-osaisen poliittisen draaman Kansan mies (7) rooleissa nähdään upea kaarti suomalaisia tähtinäyttelijöitä. Akin Aila-äidin roolissa nähdään Eeva-Maija Haukinen ja Jouko-isänä Uula Laakso.

Muissa rooleissa nähdään Ville Myllyrinne, Lauri Tilkanen, Malla Malmivaara, Carl-Kristian Rundman, Kari Heiskanen, Pirkko Hämäläinen, Eero Saarinen ja Helena Ryti.

Sarjan on käsikirjoittanut Antti Pesonen ja Kirsti Manninen. Tuotanto: Jarowskij / Teea Hyytiä ja Yle Draama / Pekka Ruohoranta.

Ohjelmaan on valittavissa sekä suomen- että ruotsinkielinen tekstitys.

 

Eurokansanedustaja Aki Honkalan Aila-äidin roolissa nähdään Eeva-Maija Haukinen ja Jouko-isänä Uula Laakso.

 

Suosittele49 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 06.11.2013

Ihanaa Eeva-Maija Haukinen palaa ruutuun!

tiistaina 19.11.2013

Eeva-Maija Haukinen on yksi kaikkien aikojen näyttelijä!

tiistaina 19.11.2013

Vaikuttaa mielenkiintoiselta!

torstaina 21.11.2013

Hyvä näyttelijäkaarti ja Veikko Aaltonen ohjaajana nostaa odotukset korkealle.

maanantaina 25.11.2013

Kansan mies -avausjakso oli niin mielenkiintoinen tapaus, että tätähän on pakko seurata jatkossakin. Monta hienoa näyttelijää ja käsikirjoitus houkuttavat koukuttumaan : ) .

maanantaina 25.11.2013

Ihmettelin olenko nähnyt tämän aikaisemmin, sitten välähti Tervon Moska, hyvin samantapainen asunto EU-edustajalla sekä ulkoa että sisältä myös story edustajan putoamiskäänteissä aika samaa ja perhekuviot. No, toivotaan että II-kakkososa eli viimeinen osa tuo jotain yllättäviä käänteitä, jos story menee niin kuin odotan niin keskiverto viihdettä!

maanantaina 25.11.2013

Kansan mies-sarjaa alkoi hieman verkkaisesti. Suomalaisissa sarjoissa on se ongelma, että eteneminen laahaa. Avausjaksossa olisi pitänyt olla enemmän katsojia herättäviä kohtauksia. Onko vika käsikirjoituksessa vai leikkauksissa? Liian kauan näytettiin helikopterihorisontista maisemia. Hohoijaa. Vaali-illan tapahtumat musiikkitalossa olivat jotenkin laimeat kovin vähäisine toimittaja- ja kansanjoukkoineen. Eeva-Maija Haukinen osaa olla mielenkiintoisen dramaattinen, mutta nuoremman polven näyttelijät jäivät vaisuiksi. Kännit eivät menneet ihan todesta. Dynamiikkaa voisi olla hieman edemmän. Kohtaukset jäivät jotenkin irrallisiksi toisistaan.

maanantaina 02.12.2013

Oikeaan osuit! Odotukset eivät täyttyneet. Dialogin kömpelyys ärsytti! Suomen näyttelijät/ohjaajat eivät osaa käyttää luontevasti puhekieltä! Äänitys sentään on jo vähän parantunut SF -ajoista!

maanantaina 25.11.2013

Pieni korjaus katsoin väärin osia onkin 12, sitten on jo mahdollisuuksia saada reippaasti yllätyksiä joita jään odottamaan kaiken peruskaman lisäksi elikä : hotelliyöt tai päivät vieraan partnerin kanssa, kännäilyt, saunomiset, Brysseli-iltamat, puolueen puhenjohtajavalinta ja likainen peli sen ympärillä.

Ainakin aloitusjakso meni tyypillisen Suomalaisen konseptin mukaan, kai se on sitten niin että Suomessa jää vain suunnittelutasolle muualla harrastettavat aivan toisenlaiset sisäänajovinkkelit ja monimutkaiset näkökulmat. Kukaan eikai tuota, rahoita niitä Suomessa, pitää olla peruskamaa ala Me Tammelat!

maanantaina 25.11.2013

Aivan laadukasta kotimaista YLE-draamaa eka jakson perusteella. Oikein hyvää tasoa ja ilman muuta katsomisen arvoinen, mutta ei terävintä huippua. Ohjauksessa yliyrittämisen tuntua ja olisin odottanut myös enemmän viipyilevyyttä ja parempaa rytmitystä. Nyt jäi vaivaamaan ryntäämisen maku, tasapaksuisuus ja tietty epäsuomalaisuus. Helmikohtaukset hukkuvat kokonaisuuteen eivätkä tarpeeksi erotu. Hyvät näyttelijät eivät aivan yllä parhaimpaansa ja heillä muutamia liian epäluontevia repliikkejä. OK, mutta jospa jatkossa vielä paranee!

maanantaina 25.11.2013

Enpä ole nähnyt näin laadukasta ja loistavaa kotimaista draamaa Kotikatsomossa sitten Uudisraivaaja ja Poikkeustila-sarjojen jälkeen. Loistavat näyttelijävalinnat. Käsikirjoittajat ja ohjaaja osaavat asiansa. Ihailen erityisesti Niina Nurmisen ja Eeeva-Maija Hauksisen näyttelijätyötä. Eeva-Maija Haukista en ole tainnut televisiossa liijemmin nähdä sen jälkeen, kun hän näytteli Kotikadussa Kaisaa. Julkaistaanko Kansan mies dvd:lle, entä tuo edellä mainitsemani Poikkeustila?

tiistaina 26.11.2013

Ensimmäisen osan perusteella vaikuttaa, että tekijöiltä ovat aika lailla palikat kateissa. Olisin odottanut ensimmäiseltä osalta jotain sellaista jännitettä, joka liimaa vastustamattomasti katsojan ruudun ääreen. Suurin ongelma on varmaankin käsikirjoitus, Mistä ihmeen 90-luvun kaapista se on kaivettu? Vaikka leikkauksen, siirtymien ja musiikin kautta tavoitellaankin jotain tästä ajasta ja sen TV-ilmaisusta, niin ihmeen vanhahtavalta itse tarinan käsittely, henkilöt ja dialogi tuntuu.

Onkohan tarina sitä paitsi lähtökohdaltakaan edes merkityksellinen ja siten kiinnostava? Eurovaalit, joissa äänestysprosentti meillä on 40 %, tuntuu draaman lähteenä suomalaisittain jotenkin kornilta. Miksi sinänsä jo epäuskottava asia vielä hämmennetään enemmän epäuskottavammaksi puolifiktiivisillä puolueilla, poliitikkojen nimillä ja kököillä vaalistudiokohtauksilla. Välillä melkein hävetti Matti Röngän puolesta hänen suuhunsa laitetut repliikit. Uskottavuus meni nyt aivan alkumetreillä.

No ehkä tällä poliittisella kehyksellä ei ole jatkossa enää merkitystä ja tarina jäntevöityy tähän päivään tavalla tuoden myös henkilöihin moniulotteisuutta. Ei jaksaisi millään katsoa kliseistä hyvät vastaan pahat shittiä epäkiinnostavasta ja epäuskottavasti kuvatusta "poliittisesta todellisuudesta".

perjantaina 29.11.2013

Sarja vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ensimmäisen osan perusteella. Eeva-Maija Haukinen on loistava näyttelijä. Toki mukana on monta muutakin erinomaista näyttelijää. Kiitos Yle!

perjantaina 29.11.2013

Voi, voi kun on loistavia näyttelijöitä,mulle on ihan sama kuka näyttelee, minulle merkitsee idea, juoni, toiminta jos näissä ei ole substanssia eivät loistavat näyttelijät voi tehdä ihmeitä paitsi tietenkin jos heille annetaan vapaat kädet silloin voi syntyä loistavaa tulosta!

sunnuntaina 01.12.2013

Katsoin lehdestä että nyt alkaa uusi sarja TV1.llä ja avasin TVn mutta siellä olikin joku vanha uusinta jossa Esko Salminen nuorena näytteli, joten suljin TV:n. Jälkeen päin selvisi että kyseessä oli kopio eli Kristo Salminen.
Koska TEAK kouluttaa sukupolvi toisensa jälkeen samoja sukuja niin katsojan on oltava tosi TARKKA ettei mene isät ja pojat sekaisin.Toivon että Teak ei kouluttaisi sukulaisia vaan vaihtaisi uutta verta teatterimaailmaan.

maanantaina 02.12.2013

Miksi 'Kotikatsomo: Kansan mies' -sarjan ensimmäistä jaksoa ei ole Areenassa? En nähnyt tätä ja olisi mielenkiintoista aloittaa katsomalla sarja alusta.

maanantaina 09.12.2013

1. jakso 4 pistettä (nähty ennen) (1-10 skaala)
2. jakso 5 pistettä
3. jakso 4 pistettä (hidasta oli muutto, katsottiin toisia kanavia välillä)
Ei ole iskenyt kipinä tai ei ole vielä syttynyt palava innostus ala "milloin seuraava jakso", joskus käy niinkin!

maanantaina 09.12.2013

Odotin minäkin sarjalta paljon enemmän, ohjaaja Veikko Aaltosen takia ainakin. Dialogi on melko kankeaa, onko Kristo Salmiselle repliikit istutettu suuhun? Pettymys. Käsikirjoittajat ovat ajan hermolla, mutta lapsellisella tavalla.

sunnuntaina 15.12.2013

Onko jossakin näyttelijälistaa siten, että
roolinimi: Näyttelijä
jne

maanantaina 16.12.2013

Vaihdoin kanavaa Yle FEM Lapidus kiinnosti enemmän vaikka nähty monta kertaa!

maanantaina 16.12.2013

Uula Laakso,todella hyvä näyttelijä.Suomalaisen miehen tuntojen uskottava tulkki! Myös Kristo Salminen tekee hyvää työtä omassa roolissaan.Ylipäätään koko näyttelijä kunta onnistuu hyvin ja tuotanto myös.

tiistaina 17.12.2013

Tämä sarja paljastaa suomalaisen tv-draaman totaalisen alennustilan.

Miten tällainen salkkari-uusipäivä -tasoinen käsikirjoitus voi mennä läpi Yleisradiossa? Ovatko Ylen draamasta päättävät tahot menettäneet loputkin arvostelukyvystään ja todellisuudentajustaan?

Ohjaaja ja useimmat näyttelijät varmaankin osaisivat asiansa, mutta käsikirjoitus mättää pahasti. Näyttelijöiden suuhun tungetaan solkenaan repliikkejä, joissa roolihenkilöt kertovat miltä tuntuu ja mitä tapahtuu, eli asioita jotka pitäisi k u v a t a ja n ä y t e l l ä, ei puhua. Näyttelijöillä ei näin ole paljoakaan näyteltävää eikä ohjaajalla ohjattavaa, kun onneton käsikirjoitus käsittää pelkkää kertovaa ja kuvailevaa löpinää.

Myös kiire näkyy - taas. Miksei Yle voisi tuottaa tai tuotattaa vähemmän,mutta paremmin tehtyä draamaa kuten muissa Pohjoismaissa?

Mitä poliittis-yhteiskunnalliseen aspektiin tulee, joku Yle-pomo marisi Hesarissa ettei heille hyviä sellaisia käsikirjoituksia tarjota.

Tarjota? Ei käsikirjoituksia ole missään tarjolla, vaan niillä markkinoilla kysyntä määrittelee sen tarjonnan. Tässä tapauksessa se, mikä on mennäkseen läpi, eikä Ylen viimeaikaista draamaa katsellessa voi kuvitella kuin että Ylessä menee läpi vain huono ja keskinkertainen. Hyvään ei edes pyritä, uumoilen, vaan päätetään pelkkiä vanhan mutta ei-niin-hyväksi-havaitun sapluunan mukaisia draamatuotantoja. Tai sitten draamatilaajat ovat vain täysin ammattitaidotonta porukkaa.

Ei kukaan ala kirjoitella huvikseen hyvää draamakäsikirjoitusta, jonka tekeminen voi ottaa vuoden-pari ja sen jälkeen toivoa että Ylen sovinnais-konservatiiviset päättäjät veisivät sen tuotantoon, kun todennäköinen osoite kuitenkin on se pöytälaatikko. Olen myös ymmärtänyt että sovinnaisesta pullamössöstä poikkeavat ideat torpataan heti lähtötelineillä, eikä hyviä käsikirjoituksia siksi päästä edes kirjoittamaan.

Ammattitaitoa, Yle! Ja ennen kaikkea siihen draaman tilaajapuoleen.

tiistaina 17.12.2013

Kaikilla kunnioituksella Suomalaista taidetta kohtaan mutta olen hämmästynyt Suomalaisten tv-sarjojen ja pitkät leffat? huonosta tasosta siinä kyllä Ruotsalaiset, Tanskalaiset myös Norjalaiset ja Islantilaiset ovat todella tasokkaita!
Kiistävätkö tekijät tämän tasoeron, pistää miettimään!
Minulle suositeltiin Jokelan veljesten FIRMA tv-sarja noin opetusmielessä ja hyvä oli, oli yllättäviä käänteitä ja tapahtumia joita ei millään voinut etukäteen avistaa, aina tapahtui jotain yllättävää ja veikkaan että rahaa on palanut vähemmän kuin tähän.

sunnuntaina 22.12.2013

Kyllä on väkisin tehtyä huttua. Onneksi saa valita itse katsottavat ohjelmat, mutta ikävää on jättää suomalaiset näyttelijät roikkumaan tämäntasoiseen reikäiseen verkkoon.

maanantaina 23.12.2013

Niin,kaikilta ei draaman vastaanotto suju,harmi.Sarja on minusta tuotettun hyvin kun se antaa katsojalle mahdollisuuden oman draaman tajun kasvattamiseen,siis käsikirjoituksen pieneen tulkintaan katsojana.Kukapa haluaisi katsoa sarjaa jossa kaikki on ennalta arvattavaa ja saippuaa?Tämä on hyvä!

maanantaina 23.12.2013

Omituinen kommentti.

Nimenomaan tässä tekeleessä kaikki on ennalta arvattavaa ja koko jutun käsikirjoitus on silkkaa saippuaa.

Siksi katsojalle ei jätetä mitään, kun kaikki puhutaan ulos, kuten saippuasarjoissa tehdään. Draaman tajua tämä ei kasvata tippaakaan, ellei tarkoiteta saippuadraamaa.

Tämä on surkea!

keskiviikkona 25.12.2013

Mielenkiintoista kun katsoin juuri mitä "Taivaan tulista" oli kirjoitettu niin kukaan ei siellä kaipaillut draaman kaaria. Minusta tämä "Kansan mies" on ehdottomasti parempi. Oikeassa elämässäkin tapahtuu nykyään juuri tällaista; pudotaan korkealta tai elämän peruspilarit hajoavat muuten syystä tai toisesta ja siihen on jokaisen perheenjäsenen tavalla tai toisella sopeuduttava. Mielestäni sarja kuvaa melko todentuntuisesti elämän mutkia ja näyttelijät ovat hyviä.

Voihan tietysti nämä jotka osaavat arvioida käsikirjoituksia niin mahdottoman hyvin tehdä niitä itsekin ja tarjota sitten Yleen, eiköhän ne ota vastaan. Esim. Veikko Aaltonen ja Matti Ijäs ohjaamaan. Eikö Yle voisi järjestää vaikka kilpailua?

torstaina 26.12.2013

Mielestäni sarja on toteutettu oikein hyvin, juoni on innostava ja vie mukanaan ja näyttelijävalinnat ovat suorastaan loistavia. On kiva kun mukana on sekä vanhempia että nuorempia henkilöitä. Varsinkin nuoret näyttelijät tekevät loistavaa työtä, vaikka kokemusta ei vielä paljon löydy! Käsikirjoitus voisi kyllä olla parempikin joissain kohdissa, kun repliikit tuntuvat olevan melko pitkiä ja töksähteleviä. Muuten melkein täydet pisteet kotikatsomon kansan miehelle!

torstaina 26.12.2013

Jos tämä on niin mahdottoman hyvä niin olkoon, mutta ei minun mielestä,muistui mieleen Puhtaat Valkoiset Lakanat = Se Oli Hyvä!

Viktor Kärppä tulee uusintana = Se on Hyvä!

tiistaina 31.12.2013

Justiinsa niin,kaikilla on oma mielipide ja vakaa näkemys mikä on hyvä tv- sarja.Maku asioista ei voi, eikä kannata kiistellä.Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä,minä tykkään Kansan miehestä,siis sarjasta joka pyörii telkkarissa.
Kansan mies on minusta aika hyvä kuvaus siitä ettei kaikki asiat mene niin kuin elokuvissa.Onhan tuossa ihan mukavaa ja uskottavaakin kuvausta suomalaisesta luonteesta,päälimäisenä tietysti usko kovaan työn tekoon ja sinnikkyyteen.
Olisiko tuo käsikirjoituksen ja ohjauksen karu- ja vähäeleinen toteutus ollut tekijöiden tietoinen valinta?Jos näin, niin siitä pisteet.Sehän on juuri tätä suomalaisen luonteen piirteen kuvausta parhaimmillaan,ei paljon puhuta eikä tunteita juuri ulospäin näytetä.
Eikun lisää uutta suomalaista sarjaa tekemään,kyllä katsojia riittää.

tiistaina 31.12.2013

Jakso numero 6: Loistavaa työtä! (niin käsikirjoituksessa kuin näyttelijätyössä).
Hyvin suomalainen jakso!

tiistaina 31.12.2013

Finland five 5 points viisi pistettä! Se siitä! Taitaa huomenna tulla pouta!

sunnuntaina 05.01.2014

Ehdottoman laadukasta työtä Kotikatsomon Kansan mies. Kiva odottaa tämän illan jaksoa. Näin hyviä sarjoja ei näe usein...

sunnuntaina 05.01.2014

Tuntuu siltä, että sarja paranee "vanhetesssaan". Tämäniltainen oli ihan mukavaa katsottavaa. Tosin näitä itsestäänselvyyksiä taitaa olla tulevissakin jaksoissa. Näyttelijät ovat muuttuneet luonnollisemmiksi.

tiistaina 07.01.2014

Aidon tuntuinen, mukaansa tempaavaa Veikko Aaltonen (+tiimi) -laatua.
Yhteen seikkaan haluan takertua: Lyhyt välähdys AA.ryhmän kokouksesta
antoi hieman harhaisen kuvan toiminnasta. Välähdyksessä luettiin ns. tyyneysrukous
yhteen ääneen. Käytäntö on kuitenkin Suomessa harvinainen ja luo vahvan mielikuvan
uskonnollisesti tunnstuksellisesta toiminnassa. AA ei nimenomaan ole uskonnollinen yhteisö.
Kaikki hengelliset ja uskonnolliset sekä uskonnottomat valinnat ovat täysin jokaisen ryhmistä
apua hakevan omia valintoja. Tämä kommentti siksi että tuollainen lyhytkin välähdys sinänsä
fiktion osana on luonteeltaan varsin informatiivinen. Jään odottamaan tulevia jaksoja kuin hiihdettäviä keväthankia. Sepeteus

tiistaina 07.01.2014

Heh, heh!
Järjestetään Kansan Äänestys niin saadaan puolueeton mielipide kuka antaa + ja kuka -!

lauantaina 18.01.2014

Sarjalle annettu Venla vuoden parhaasta käsikirjoituksesta on kyllä absurdeinta mitä olen nähnyt.

Toki onnittelen käsikirjoittajia siitä, että ne kaksi muuta ehdokasta olivat vielä huonompia. Ehdokkaat edustivatkin koko viime vuoden tv-huonoimmistoa.

Onko kotimaisen käsikirjoitetun tv-ohjelman tila todella näin onneton, vai lähettävätkö kanavat ehdokkaansa kilpailuun pelkässä markkinointimielessä? Pelkäänpä että kummatkin pitävät paikkansa.

Tässä sarjassa ongelma on nimenomaan käsikirjoituksessa. Näkee että ohjaaja ja näyttelijät enimmäkseen tekevät parhaansa heikoilla resursseillakin, mutta kun perusta on kehno, ei lopputuloksessa ole hurraamista.

Jos tämä edustaa parhaimmistoa, en ihmettele yhtään, että suomalainen draama ei kiinnosta vähääkään ulkomailla. Olisiko Yle-draaman katseltava vaikka muihin Pohjoismaihin ja ottaa jopa niistä mallia?

sunnuntaina 19.01.2014

Samaa ihmettelin! Surkea, pitkästyttävä, laahaava, naivi ja ennalta-arvattava sarja. Laimeaa ja kökköä.
Karmeaa, jos tämä on parasta draamaa mihin yle varmalla rahoituksellaan pystyy.

Meitä on sentään hemmoteltu taitavasti kirjoitetulla ja komeasti toteutetulla tanskalaisella Linnakkeella, joka on vahvasti kiinni nykymaailmassa ja nykyihmisissä.

Nolo satsaus Ylelle tämä Kansan mies.

maanantaina 20.01.2014

Näin on.

Missä ovat Suomen Vallan Linnakkeet ja Sillat? On vaikea kuvitella että suomalaiset tekijät eivät osaisi, mutta jos Ylen tarkoitus on jatkuvasti syöttää meille halpatuotantohuttua, ei Suomessa ikinä ylletä lähellekään naapurimaitamme tv-draaman alueella.

tiistaina 21.01.2014

En katso Venlaa, ottaa pannun kun itseään täynnä olevat keskivertotekijät luulevat olevansa maailman napa!

Sehänse vika on Suomessa kun 100-200 "Suurta Personaa" pyörittä tätä viihdeshowta, 60- ja 70-luvun todelliset Maestrot ovat jo poistumassa ja rahanahneet kopioijjat yrittävät "parastaan" huonolla tuloksella!

maanantaina 27.01.2014

Kiitos erinomaisesta sarjasta, joka pureutui monitasoisesti edustuksellisen demokratiamme keskeisiin ongelmiin. Kunnioitettavan rohkeaa ja osuvaa. AHA-kansanliikkeen (www.facebook.com/pages/Asumisen-hinta-alas/84437882545) ja perheeni kokemukset yrittäjyydestä vahvistavat sarjan kertoman todeksi. Käsiksen tekijöille ja koko tiimille sekä YLE:n kotikatsomon toimitukselle toivon menestystä myös jatkossa.

maanantaina 03.02.2014

Eric Hällströmin kommenttiin ei ole muuta lisättävää kuin että katsottuani viimeistä edellisen osan on jo nyt ikävä. Jotenkin pitkästä aikaa niin suomalaista ja mitä parhaita näyttelijöitä. Kiitos.

sunnuntaina 09.02.2014

Lapsellinen, kökkö ja totaalisen epäuskottava, alusta loppuun.

sunnuntaina 09.02.2014

Kiitos hienosta sarjasta. Ilmeisesti luvassa jatkoa??? Todella todentuntuinen kuvaus ja antoi paljon ajateltavaa, mikä on tärkeysjärjestys.

sunnuntaina 09.02.2014

Kiitos, erittäin hyvä sarja! Toivottavasti jatkoa seuraa.

maanantaina 10.02.2014

Aivan loistava sarja ja hienot näyttelijät, toivon että ei lopu tähän!

maanantaina 10.02.2014

Tykkäsin, oli hyvä ja koskettavakin sarja.
Aina voi toki parantaa, suomalaisilla on oppimista muilta Pohjoismailta.
Mutta tämä ei ollut huono missään nimessä.

maanantaina 10.02.2014

Minusta sarja oli mielenkiintoinen ja näyttelijät hyviä. Sitä ihmettelen, että miksi me suomalaiset aina vähättelemme ja mollaamme omia tuotoksiamme. Aina voi parantaa, mutta jostakin on lähdettävä liikkeelle. Ei minusta esim. Silta ole mitenkään erityinen. Nykyisinhän lähes kaikki sarjat ovat rikos- tai murhasarjoja, mutta eivät kaikki halua katsoa niitä myös vaihtoehtoja pitää olla.

tiistaina 11.02.2014

Lisää tämän tyylistä, arkista, todellista, rauhallista. Ei loputtomia murhia ja salapoliisitarinoita, vaan suomalaiseksi tunnistettavaa ja asiasisällöltään ajankohtaista.
Hyvät näyttelijävalinnat ja uusia nuoria kasvoja.
KIITOS nautinnollisista hetkistä.

perjantaina 14.02.2014

Olen samaa mieltä kuin edellinen kommentoija. Lisää tällaista, kenties Akin seuraavan kamppanjan merkeissä !

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä