Muslimielämää: Antti Eho

Julkaistu keskiviikkona 04.08.2010 29 97

 

Antti on 39-vuotias gay-dj ja baarinomistaja, joka asuu miesystävänsä ja perheen kahden mopsin kanssa Helsingin Kalliossa.

Antti haluaa tutustua suomalaisiin muslimeihin ja keskustella siitä mikä on islamin näkemys homoseksuaalisuudesta.

 

Muslimielämää

 

Suosittele97 Suosittelee

tiistaina 17.08.2010

Antille voinen vakuuttaa, että Islamin silmissä homoseksuaalisuus on varmasti suurimpia syntejä ja rikoksia jota muslimi voi kuvitella ihmisen syylistyvän. Tätä vaivaa hoidetaan käsittääkseni islamilaisissa sharia-lakia noudattavissa maissa kivitystuomiolla tai yksinketaisesti, pää ja vartalo eroitetaan ikuisiksi ajoiksi toisistaan. Ei siinä paljon keskusltevaa ole... Turha odottaa mitään suvaitsevaisuutta homoseksualismille Islamilaisesta maailmasta jossa fundamentalisti papisto haliitsee ihmisten elämää.

keskiviikkona 18.08.2010

hahahahahahaha! hahahahahaah edelliselle!!! mikä ihmeen papisto, haloo hei!
Ensinäkin islamin uskossa ei ole pappeja eikä täten myöskään papistoa. Toinen juttu on, että sharia on LAKI ja lainpitäjät ovat yleensä tuomareita ja muita valtion määräämiä virkamiehiä. Jos palaan vielä papisto aiheeseen, "papistot" eivät keksi mitään lakeja, vaan lait löytyvät Koraanista (Allah määrää ne).
Joten voit tietysti kritisoida islamin näkemystä homoseksuaalisuudesta ja ajatella, ettet voisi koskaan hyväksyä näitä määräyksiä, mutta kehottaisin sinua ensin yleissivistymään ennen kuin kommentoit aiheeseen.

torstaina 19.08.2010

Esimerkiksi Iranin Islamilaisessa Tasavallassa korkeinta uskonnollista sekä maallista valtaa (koska nämä ovat yksi ja sama) pitää yllä papisto joista korkeimpana Ayatollahit. Papisto päättää, kuinka Islamin lakia luetaan, siis tulkitaan. Sen pohjalta määräytyvät maalliset lait. Mutta niin tai näin, homoseksuaalisuus on yksi pahempia syntejä mitä Islam voi tunnistaa. Siitä seuraa eittämättä kuolemantuomio. Islamilaisessa valtiossa jossa uskonto on ylin auktoritetti ja totuus, eivät lakeja ja niinden toimeenpanoa määrittele virkamiehistö, he vaan panevat toimeen sen, mitä uskonnollinen valta on määrännyt. Viimeisin tempaus jossa nainen tunnusti suorassa tv-lähetyksensä syyllistyneen avioliiton ulkopuoliseen haureuteen, toimeenpaneva päätös tuli todennäköisesti joltakin ayatollahilta, virkamiehet tekivät työstä käskystä.

torstaina 26.08.2010

Ulkosuomalaisen näkokulmasta on aika ärsyttävä ajatus, että joku haluaisi tutustua minuun vain sen takia, että olen ulkomaalainen.

perjantaina 27.08.2010

Sinänsä hassua, että pohjimmiltaan kristityssä maassa ihmetellään miten joku uskonto kieltää homouden.. Kun asettaahan kristittyjen Raamattukin sen yksiselitteisesti synniksi.

lauantaina 28.08.2010

On eri asia pitää homoutta syntinä kuin asettaa ruumiillinen rangaistus tai kuolemantuomio siitä. Muslimimaissa tämä on yleisesti hyväksytty asia, Suomessa taasen ei.

lauantaina 04.09.2010

Jo toinen jakso, eli siis 2 viikko ja Antilla mitta täynnä. Olisikohan Antin pitänyt se toinenkin kerta miettiä, ennen kuin teki päätöksen ohjelmaan mukaan menosta? ON AIVAN TURHA ODOTTAA, että ohjelman muslimiosallistujat tekisivät jonkun poikkeuksen hänen kohdallaan HOMOSEKSUUAALISUUDEN SUHTEEN. ISLMISSA EI OLE HOMOSEKSUAALISTA PARISUHDETTA. Videossaan Antti toteaa, että HALUAA elää 6 viikkoa Islamin SÄÄNTÖJEN mukaan. JOS Anas teksi myönnytyksen Antin kohdalla homoseksin suhteen, hän voisi vaarantaa oman fyysisen terveytensä.

Anasin suhteen voin yhden + antaa, toteamus "se reikä ei ole tarkoitettu sitä varten" Näin rohkeaa ja suorasukaista toteamusta ei kuulisi koskaan luterilaisen kirkon edustajan suusta :D

Mitä mieltä olen itse ohjelmasta? Ohjelman ns. "kristityt" tekevät itsestään pellejä. Suvaitsevaisuus Islamia kohtaan ei ainakaan nouse Suomalaisten asenteissa. SEKASOTKUA!

lauantaina 04.09.2010

2:n jakson aikana se suomalais-iranialainen nainen sanoi osuvasti; Miksi Islam liitetään terroristeihin ja miksi suomalaiset eivät ole suvaitsevia Islamin uskoon; Amerikan takia.

Monikin on jo TVssä ehtinyt todeta että Suomalainen kulttuuri on hieno asia, mutta on myös maailmanlaajuisia kulttuureita. Ja tässä tulikin osuvaksi esimerkiksi Amerikka.

Eli juuri tälle yläpuolella kommentoivan henkilön keskuuteen voin liittää sen, että hän katsoo paljon Nelonen-kanavaa, ja 'amerikkalaistuu' siinä niin paljon että huh.

Eurooppa on juuri se välikäsi Amerikalle, jota Amerikka voi pitää puolellaan. YK toimii EUsta käsin eikä se ole puuttunut paljoakaan Amerikan sotiin, siellä missä nyt he sotivatkin, taiwanissa, iranissa, koreassa..

Muslimielämää on mahtava ohjelma juuri siksi, että se todistaa ettei Amerikan media ole usein mistään kotoisin.

Näinä päivinä voit kysyä nuorelta kristityltä suomalaiselta helposti;
"Onko Kiina hyvä maa?" Ja hän vastaa 'Ei', kysyt "Miksi?" Hän vastaa "Koska Amerikka on kivempi"

Ja homoseksuaalisuus on synti monessa uskonnon kirjassa. Mitä niistä Suomessa tapahtuneista pesäpallomaila terrorismista Pride-juhlissa, ei Amerikassakaan ole paljon muita homoseksuaalin hyväksyjiä paitsi pari pop-laulajaa.

Jos ohjelma olisi 'Kristinelämää" ei silloinkaan kyllä homoseksiä sallita.

Myönnän, että muslimimaissa on ehkä huonompi asia olla homoseksuaali, koska yleisesti näissä maissa eletään uskonnon mukaan.
Kristinusko on siitä merkillinen, ettei sen kannattajat useimmin välitä vaikka pari syntiä tulee rikottua. Islamissa taas monet uskonnon synnit on aivan sama asia hallitukselle kuin lain rikkominen.

Ja sanoisin tätä erityisen hyväksi asiaksi.

Uskonnot itse, kun ne ovat rantautuneet heimokulttuurista ja erakoiden kirjoista, ovat suunniteltu ja evolvoitu jotta ne näyttävät hyveitä. Uskon kirjathan olivat keskiajalla lakikirja.

Uskonnot, pääasiallisesti kaikki, kantavat yksinkertaisesti hallituksen ja maan hyvää. Edistävät erityisesti hedelmällisyyttä, toisten hyväksymistä ja rakastamista, verojen maksua ja moraalista hyvyyttä.

Islamin uskoiset pitävät uskonnollisia lakejaan paljon tarkempina kuin Kristityt. Voidaan katsoa nuoria kristittyjä helposti, he eivät välitä uskonnon tunnista, eivät he koskaan rukoile, pinnaavat kirkosta, useimmiten jumala tulee heidän kanssaan esillä sanassa "Jumalauta"
Islamin nuorien elämässä uskonto on yleisemmässä roolissa.

Jos homoseksuaali tulee kaapista ulos kristityn iso/isoiso äidin kuullen, ei siitä hyvää seuraa.

Islamin usko on ns. säilynyt kulttuurissa enemmän kuin kristinusko.

Tällä en siis halua pilkata kristittyjä, mutta totta se on.

Joten homoseksuaalien kielto ohjelmassa on ilmiselvää, ja vaikka homoseksuaali ateistipersoonan(Antti) on sitä vaikea ehkä heti hahmottaa, ei se ole mikään yllätys.

Mutta ohjelma ajaa aika hienoa asiaa, totta se on että kun katsot itämaisia muslimeja yms, et kyllä huomaa yhtäkään 'emoa,' 'goottia', erakoitunutta yksineläjää tai sellaista. Mikä voisi hyödyttöö itäeurooppalaista Venäjää, Suomea, Italiaa yms, joissa on paljon abortteja, väkiluku pienenee kovaa vauhtia, sekä itsemurhat ja kouluammuskelut ovat jo yleistyneet.

Ja onhan niitä paljon muitakin terroristeja kuin vain al-Qaeda.

Jengit etelä-amerikassa ovat aika paljon samanlaisia kuin al-Qaeda, rekrutoivat köyhiä nuoria, mutta eihän Amerikan media niistä piittaa. Los Angelesin jengielämähän on ihan sallittua eikä kukaan välitä jengisodista, kun rikolliset tappavat toisiaan. Luulisi siellä jo kuolleen jtn. 20 000~ jo 2000 luvun mittaan..

Ei sitä vain ymmärrä, kun ihmiset voivat olla niin sisäänkääntyneitä näissä asioissa. (Amerikkalaiset siis) Vihaavia, laiskoja rasisteja, ja eurooppalaiset kulttuurit vielä antavat amerikkalaisuudelle tilaa..

lauantaina 04.09.2010

Huhuh! Tuo edellinen kirjoittaja ei ole koskaan näköjään asunut muslimimaassa. Terkkuja vaan täältä islamin sylistä! Kyllä olet pääsi puskaan laittanut! Ihan siinä nämä muslimi nuoret tekevät syntiä kuin muuallakin tois uskoiset. Islamin maissa syntiä tehdään hyvinkin paljon,mutta salaa! Alkoholi ongelmia ja huumeita on ihan yhtä paljon kuin muuallakin. Tässä maassa jossa asun,ei alkoholi ole sallittua,mutta sitä on ja täällä toimii jopa AA kerho.Avioeroja on noin 50 prossaa ja tiedän naisia joille on tehty abortti,salassa tietenkin!
Ja mitä homoihin tulee,niin heitä näkee enemmän kuin esimerkiksi Suomessa.Ja paikallisia sanomelehtiä lukiessa selviää ilotalojen olemassa olo.Silloin tällöin ne paljastuvat ja ei muuta kuin linnaa. Ja ketkään eivät vihaa niin kuin arabit! Rasismista puhumattakaan! Intialaiset,Filippiinot ja monet muut täällä apulaisina työskentelevät voivat kertoa hirmu tarinoita,joita ei voi edes kuvitella. Täällä opettajia puukotetaan ja lääkäreitä hakataan ja naisia raiskataan,itsemurhia tapahtuu erittäin paljon. Eli,potaskaa tuo,että islamilaisessa maassa olisi paremmin tai toisin kuin jossain muualla. Ihmiset ovat ihmisiä ja hyviä ja pahoja riittää joka maahan,kulttuuriin ja uskontoon.By the way,tuo ohjelma ei ikinä toteutuisi islamilaisessa maassa toisin päin,siten että muslimit hetken eläisivät ja rukoilisivat kristittyjen tavoin. Ennemmin kamelit lentää taivaalla kuin sellainen ohjelma toteutettaisiin muslimivaltioissa.

maanantaina 06.09.2010

Pisteet Antille asiallisesta käytöksestä ja punnituista kommenteista. Hienoa suomalaista harkitsevaisuutta.

Olen ollut erimaalaisten muslimien kanssa tekemisissä vuosikymmenien ajan, käynyt muslimimaissa ja tutustunut uskontoon ja kulttuuriin. Islamin radikalisoituminen on tosiasia, varsinkin länsimaissa. Arabimaat tukevat omiaan ainoastaan perustamalla koraanikouluja ja antamalla varoja ääriliikkeille, mutta eivät auta nälkäänäkeviä muslimeja. Se näkyy olevan länsimaiden tehtävä. Kätevää ulkoistaa se meille.

tiistaina 07.09.2010

Lainaus
"Islamistisaarnaaja haluaa poliitikolta pään poikki
Ulkomaat - 13:46 - 03. syyskuuta 2010 - (Päivitetty klo 14:05)

Tunnettu islamistiradikaali vaatii hollantilaispoliitikon mestaamista tämän islamia halventavien puheiden vuoksi, kirjoittaa hollantilaislehti.

De Telegraaf -lehden mukaan australialaissaarnaaja Feiz Muhammand on puheessaan vaatinut "tämän Saatanan, tämän paholaisen, tämän hollantilaispoliitikon mestaamista", viitaten Vapauspuolueen johtajaan Geert Wildersiin. Vapauspuolue kuuluu Hollannin kesäkuun vaalien suuriin voittajiin ja on parhaillaan neuvottelemassa hallitusyhteistyöstä liberaalien ja kristillisdemokraattien kanssa."

TÄSSÄ TÄTÄ RAUHANUSKONNON SANOMAA LISÄÄ!

tiistaina 07.09.2010

Kuinka kauan Salman Rushdie "Saatanallisten säkeiden" tekijä olikaan piilossa islamisteja,jotka uhkasivat hänet tappaa? Hollantilainen elokuvaohjaaja Theo Van Gogh ei ollut niin onnekas. Hänet tappoi Muhammed Bouyeri koska Van Gogh teki elokuvan,mikä ei miellyttänyt muslimeja.Elokuva oli lyhyt filmi nimeltään Submission. Se kertoo musliminaisten elämästä.

perjantaina 10.09.2010

Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Eikö tämä ole kaiken henkisen elämän perusta.Kuinka kukaan toinen henkilö voi todella mennä toiselle sanomaan miten hänen tulee elää? Kuka uskaltaa tulla määrittelemään, mikä minun suhteeni on elämään, etiikkaan, arvoihin ja uskontoon tai uskonnottomuuteen.
Opettaminen, ohjaaminen ja rajojen asettaminen rakkaudella, kunnioituksella ja myötätunnolla on mielestäni meidän kaikkien tehtävä ei tuomitseminen ja määritteleminen miten toisen tulee elää.

Mitä sanotte ihmisestä, joka noudattaa tiettyjä sääntöjä, rukoilee viisi kertaa päivässä, pukeutuu tietyn kaavan mukaisesti,käy kirkossa kerran viikossa, ripillä säännöllisesti ja noudattaa kirkkokuntansa sääntöjä vilpittömästi ja aidosti ja elää auttaen myötätuntoisesti kanssaihmisiä? Häntä voidaan kunnioittaa, rakastaa ja arvostaa.Hän on luotettava.

Mitä sanotte ihmisestä, joka ei tunnusta mitään uskontoa, ei noudata mitään rituaaleja tai pukeutumissäntöjä, mutta elää auttaen kanssaihmisiä, on myötätuntoinen, humaani ja samalla tavalla arvostettu,kunnioitettu, luotettava ja rakastava.

Kuka uskaltaa tuomita? Antakaamme siis toisillemme arvo,rauha ja rakkaus,niin voimme elää vieläkin paremmassa maailmassa.

Kirjoitin tämän Antin sivuille, koska tahdon osoittaa sinulle, rohkea ihminen myötätuntoa, mutta tämä on tarkoitettu kaikille teille ohjelmaan osallistuville,jokaiselle teille toivon valoa rauhaa ja rakkautta.

ps. erittäin mielenkiintoista ja innostavaa luettavaa Neale Nodald Walschin kirjoja aiheestta

perjantaina 10.09.2010

Siinä juuri kristinusko ja islam eroaa. Jeesus opetti,että älkää tuomitko,ettei teitä tuomittaisi. Muhammed haditheissaan sanoo,että jolleivat juutalaiset ja kristityt tule muslimeiksi,muuttuvat he apinoiksi ja sioiksi.

perjantaina 10.09.2010

Sen verran, kun olen seurannut Ylen tv-sarjaa MUSLIMIELÄMÄÄ, voin todeta, että Antti ja Kirsikka ovat tämän ryhmän heikoin lenkki siinä mielessä, että pitäisi sen 6 viikon ajan elää sitä MUSLIMIELÄMÄÄ! Mutta nämä kaksi ihmistä tutuvatkin olevan hyvin hedonistisia ihmisiä. Niin kuin meillä länsimaailmassa ihmiset jo tuppaavat olemaan. Nautinnot ensin ja velvollisuudet sitten joskus, jos jaksaa, jos viitsii, jos on ihan pakko... Jne.

JOS SUOMESTA TULSI NYT YHDEKSI PÄIVÄKSI ISLMAILAINEN MAA, Antti ja Kirsikka olisivat niitä, joiden tästä ryhmästä kannataisi matkustaa Suomesta välittömästi johonkin toiseen, erityisesti Kristilliseen maahan. Siellä heitä ei vainottaisi ja säästäisivät mitä ilmeisemmin henkilökohtaisen koskemattomuutensa. Hengen excodus ei seuraisi siitä toimesta...

MUSLIMIELÄMÄÄ ohjelmana synnyttää paljon kummuksuvia ajatuksia. Ymmärtäisin jos tämä tehtäisiin jonkun mainosrahoitteisen kanavan ohjelmistossa yliampuvana tosi-tv:n hengessä mutta verorahoitteisella YLEISRADION kanavalla? Mielestäni tämä ohjelma on poliittista mielikuvien mauokkausta uskonnon varjolla tai sen keinoin. Jos tarkoituksena on vertailla MUSLIMIELÄMÄN ja länsimaailman "kristittyjen" elämää, miksi asiaa ei toteuteta saman aikaisesti samassa ohjelmassa toistepäin? Olisi Suomalaisena ollut paljon mielenkiinoisempaa nähdä, kuinka 5 muslimia ja "muslimia" suhtautuisivat 6 viikon aikana KRISTILLISEEN ELÄMÄÄN?

MUSLIMIELÄMÄÄ ohjelmana synnyttää paljon kummuksuvia ajatuksia. JOS YLE olisi esittänyt tällä samalla ohjelmapaikalla 6 jakson verran ohjelmaa nimellä KRISTYTYN ELÄMÄ, olisi siitä täällä Suomessa noussut aivan käsittämätön meteli. Meteli siitä, kuinka verovaroja käytetään uskonnon pakkotuputukseen ja kuinka se loukkaa uskonnottomia tai muiden uskontojen edustajia.

MUSLIMIELÄMÄÄ ohjelmasta SUOMALAISET OVAT OLLEET IHMEELLISEN HILJAA... OLISKOHAN SUOMI VALMIS ISLAMILAISTUMAAN? VASTAANOTTAMAAN ALLAHIN JA SÄILYTTÄMÄÄN PÄÄNS... TERVEYTENSÄ?

perjantaina 10.09.2010

Onneksi Aisha sai hadithin mukaan ottaa nuket mukaansa mennessään lapsimorsiaimena profeetta Muhammedin luo vaimoksi.
Tästä on oikein Hadith eli muslimit ja muut voivat tarkistaa tiedon. Sahih Bukhari vol.8.book 73.no.151,
Sahih Muslim book 008 No.3311, Sahih Bukhari 5.236, Sahih Bukhari 5.234 ja Sunan Abu-Dawud Book 41.No.4915,No.4916 ja 4917. Tässä teille profeetan tietoa hänen lapsivaimostaan,joka oli 6 tai 7 vuotias näissä haditheissa. Järkyttävää.Muhammed itse oli tuolloin 51 vuotias. Kuka teistä muslimi vanhemmista suostuisi samaan oman pikku-tyttönsä kohdalla?

perjantaina 10.09.2010

Bukhari: V5 hadith no. 727 “When Allah’s Apostle became seriously sick, he started covering his face with a woolen sheet. When he felt short of breath, he removed it, and said, ‘that is so! Allah’s curse be on Jews and Christians.’
Qur’an 5:51 “Believers, take not Jews and Christians for your friends. They are but friends and protectors to each other.”

sunnuntaina 12.09.2010

Hyvä on, että asioista keskusteellan ja tuodaan eri näkökantoja esiin, jotta voisimme ymmärtää toisiamme paremmin. En kuitenkaan suomalaisena ole saanut uutta tietoa tai näkökulmaa islamilaisuuteen.

Pukeutumissäänöt, rituaalit ja erilaiset käyttäytymistavat ovat meille katukuvasta, päiväkodeita, koulusta ja töelämästä ym.jonkun verran tuttuja, mutta mikä on tämän ideologian, uskonnon sisältö, siitä kaipaan tietoa. Mitä merkitystä on ulkoisilla, muille näkyvillä asioilla jos sisältöä ei kerrota.

Mihin perustuu naisen verhoaminen "kaapuun" jopa kasvojen peittäminen? Mitä salattavaa on Luojan luomassa naisessa? Miksi jo pienten tyttöjen tulee verhota pää?

Herää kysymys, mikä naisissa, jopa pienissä tytöissä on niin uhkaavaa, että heidän täytyy peittää kaunis itsensä?

Ja erittäin vakava asia. Miksi tytöt täytyy ympärileikata? Mikä on tämän tarkoitus? Pyydän asiallista keskustelua, en mitään "taivastelua" tai "moraalisaarnoja". Olen ehdottomasti vastaan pienten tyttöjen, kaikkien ihmisten kiduttamista ja silpomista. Haluan tietää, mihin tämä menettely perustuu? Olen miettinyt miksi monella tummaihoisella naisella jopa pienellä tytöllä kävelytyyli ja lantion seutu korostuu eri tavalla kuin yleensä naisella? Johtuuko tämä ympärileikkauksesta, koska on sattunut niin pajon ja on joutunut varomaan silvottua kehoaan?

Kaikki ihmiset ovat kauniita, mutta en käsitä miksi meitä pitäisi muuttaa joksikin toiseksi? Emmekö saa olla sellaisia, kuin meidät on luotu, emmekö voisi hyväksyä sitä ja kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä ihminen todellisuudessa on.Mitä meidän sisällämme on, olemmeko rakastavia, mytätuntoisia ja auttavia toisiamme kohtaan. Maailma olisi paljon parempi jos hyväksyisimme sekä itsemme että toisemme juuri sellaisina kuin olemme.

Kaikki uskonnot rajoittavat sitä hyvää, mitä meissä on , erilaisilla säännöillä ja mikä kaikkein vaarallisinta, sanovat, että vain minä olen oikeassa.

Olen monesti ajatellut, että järjestäytyneet uskonnot olisi hyvä poistaa koko maailmasta, koska ne luovat raja-aitoja meidän välille. Meillä olisi suuri kunnioitus elämää, toisiamme ja luontoa kohtaan, kaikkea elämää kohtaan me eläisimme kuten uskontomme kaikkialla maailmassa opettavat, rakastakaa toisianne.

Suuret Mestarit, Opettajat, Profeetat ovat kautta aikojen opettaneet myötätuntoa ja anteeksiantamusta.

Eräs budhalainen munkki oli vankeudessa 20 vuotta,häntä oli kidutettu, niin, että hänellä oli pysyviä vammoja kehossan.Häneltä kysyttiin, mikä oli vaikeinta vankeudessa? Hän vastasi:" Kaikkein vaikeinta minulle oli pitää huolta omasta itsestäni, että en alkaisi vihaamaan vangitsijoitani".

sunnuntaina 12.09.2010

Profeetta Muhammed ei ole koskaan opettanut muuta,kuin vihaamaan ja tappamaan tois uskoisia,sillä he ovat islamin mukaan Allahin vihollisia.'

maanantaina 13.09.2010

Islamia täytyy levittää voimakeinoin
Muhammed sanoi: ”Minun on käsketty taistelemaan kansan kanssa, kunnes he sanovat: ’Ketään muuta ei kuulu ylistää kuin Allahia.’ Kuka tahansa sanoo: ’ Ketään muuta ei kuulu ylistää kuin Allahia,’ hänen elämänsä ja omaisuutensa minä säästän.” (muuten niitä ei säästetä) (Vol. 4:196)

Islamista luopuminen rangaistaan kuolemalla
Muhammed sanoi: ”Kuka tahansa luopuu islamilaisesta uskonnostaan, hänet tappakaa.” (Vol. 9:57)

Ei-muslimin tappanutta muslimia ei saa tappaa
Muhammed sanoi: ”Yhtäkään muslimia ei saa tappaa Kafirin (vääräuskoisen) tappamisesta.” (Vol. 9:50)

Etnistä puhdistusta tulee harjoittaa
Muhammed sanoi juutalaisille: ”Tietäkää, että maa kuuluu Allahille ja Hänen Apostolilleen (Muhammedille) ja minä tahdon karkottaa teidät tästä maasta (Arabian niemimaalta), joten jos jollakulla on omaisuutta, saa hän myydä sen.” (Vol. 4:392)

Muhammedin viimeiset sanat kuolinvuoteellaan olivat: ”Käännyttäkää pakanat (ei-muslimit) pois Arabian niemimaalta.” (Vol. 5:716)

maanantaina 13.09.2010

Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid: "Muslimien on... koulutettava lapsensa jihadiin... ja vihaamaan juutalaisia, kristittyjä ja uskottomia... herättämään jihadin hiillokset heidän sielussaan."

maanantaina 13.09.2010

Allahin Sanansaattaja kysyi: "Kuka on halukas tappamaan Ka'b bin Al-Ashrafin, joka on loukannut Allahia ja hänen Sanansaattajaansa?" Muhammad bin Maslama nousi ylös ja sanoi: "Oi, Allahin Sanansaattaja, haluaisitko, että minä tapan hänet?" Profeetta vastasi: "Kyllä." Muhammad bin Maslama sanoi: "Siinä tapauksessa salli minun valehdella pettääkseni." Profeetta sanoi: "Saat valehdella." (Sahih Bukhari 5:59:369)
He punoivat juoniaan, Jumala punoi juoniaan, mutta Jumala punoo parhaat juonet. (K8:30)
Kun profeetta oli lähdössä (sota)retkelle, hän aina teeskenteli menevänsä jonnekin muualle, ja hänellä oli tapana sanoa: "Sota on petosta." (Sunan Abu-Dawud 14:2631)

tiistaina 14.09.2010

Anas ibn Malik on kertonut: Profeetta sanoi: “Minut on määrätty taistelemaan ihmisiä vastaan, kunnes he to­distavat, että ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja että Muhammad on Hänen palvelijansa ja Hänen lähetti­läänsä, suuntaavat kasvonsa qiblaamme (ru­kous­suun­taam­me) kohti, syövät mitä teurastamme ja rukoilevat ta­val­lam­me.” (Sunan Abu-Dawud, Kitab Al-Jihad, 14: 2635)

tiistaina 14.09.2010

Abu Iz­zadeen, sittem­min Bri­tanni­assa kielletyn Al Ghu­rabaa -muslimi­järjestön johtaja, korostaa, että terro­rismi on kiinteä osa isla­mia ja että ji­had on tä­nä päi­vä­nä jo­kai­sen mus­­li­­min henki­lö­koh­tai­nen vel­vol­li­­suus (fard al-ain):

Tiedok­senne, rak­kaat mus­limi­veljet ja -sisaret: Terrorismi on erotta­maton osa islamia. Terrorismi on osa is­lamin elä­mäntapaa (din), kyllä totisesti! Allah sa­noi: “Kau­histuttaak­semme Allahin vihollisia, meidän tulisi val­mis­tautua jihadiin.” Jihad on henkilö­kohtainen velvolli­suus, joka on lange­tettu mus­limimie­hille, sel­laisille kuin me täällä. Siksi sinun tulisi opet­taa pojal­lesi, kuinka ratsastaa ja kuinka ampua. Se on Mu­hammadin sunnan (esi­­kuval­­linen elä­mäntavan) mukaista, ja velvolli­suutesi isänä on opettaa häntä tule­maan mu­jahidiniksi (us­kon­so­­tu­rik­si). (–)

tiistaina 14.09.2010

Kuten lienee jo useampaankin kertaan täällä mainittu, homot eivät kuulu islamiin, vaikkakin, kuten yksi anonyymi sanoi 'Ja mitä homoihin tulee,niin heitä näkee enemmän kuin esimerkiksi Suomessa.'.

Homous siis ei kuulu islamiin, paitsi niille se on sallittua, jotka kutakin islamilaista valtiota tai yhteisöä johtavat. Vai mitä olette mieltä esim. tästä; http://nytriittaapoliitikot.files.wordpress.com/2010/07/islam-pedofilia.jpg - tuossa on tosin yhdistyneenä sekä homous, että pedofilia, kuten niin usein islamissa.

"Homoseksuaalisuus on edelleen rikos 77 maassa ja kuolemantuomion siitä voi saada Iranissa, Mauritaniassa, Nigeriassa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Arabiemiraateissa ja Jemenissä." .. ja kuten voitte seuraavasta lukea, myös kymmenissä islamilaisissa valtioissa; http://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus_ja_laki

Että tervehdi ilolla muslimiystäviäsi, hehän rakastavat sinua, homoa.
.

keskiviikkona 22.09.2010

Hyvät tavat kunniaan – keskustellaan suomeksi

Keskustelu Muslimielämää-ohjelmasta on vilkasta ja värikästä. Viestejä kirjoitettaessa on kuitenkin syytä muistaa hyvät tavat. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja TV1 ei julkaise.

Pyydämme myös huomioimaan, että vastedes (tämä teksti on lisätty 22.9.2010) julkaisemme vain suomenkielellä kirjoitettuja kommentteja ja keskustelua.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

keskiviikkona 22.09.2010

Suvaitsemattomuuden suvaitseminen on lopetettava länsimaissa. Jos lainsäädäntö ja uskonnon asettamat normit ovat ristiriidassa, uskonnon normien pitää aina jäädä toissijaisiksi.

perjantaina 24.09.2010

Itse olen puoleksi iranilainen ja voin vain varoittaa ilsamista, sen on länsimaiden suurin uhka tulevaisuudessa. Sukulaiset iranissa eivät voi elää vapaudessa Islamin uskonnon takia, itse olen atheisti, mutta esim. jos lähteisin Iraniin ja sanoisisn sen julkisuudessa minut hirtetäisin.

Olen lukenut Koraanin, ja Mohammedin biografian, suos JOKAISELLE lueka erityisesti biogafian, Mohammed valtasi miekalla arabian maat ja jälkeläiset mm. tuhosivat Iranin suuren kultuurin. Jos joku väittää että samat asiat löytyvät myös esim. raamatussa, pitää huomioida että islamissa on myös määritetty oikeusasiat (esim varkaiden kohtelu , aviorikos, avioero yms) shariassa. Sitä ei ole määritetty raamatussa (uudessa testamentissa) ja länsimaat ovat saaneet kristin uskon kuriin (Voltaire yms) ja vapaus uskonnosta oli pitkä ja kallis länsimaille (Gallileo, Inkvisiittio yms). Ja tämä vapaus on uhattua! Muistakaa esim kohun mohammed pirustuksista! Tunnen monta pilakuvaa Jesuksesta, monetko piirtäjä ovat uhtattu? Tai Monty Pythonin loistava elokuva "Life of Brian" joka pilaa Jesuksen elämän. Mikä kohu luulette nousee jos yritettäisiin tehdä vastaava "Life of Achmed" elokuvan?!!!

Vielä tieto Koranista. On totta että Koranista löytyy myös hyviä, rauhan edustavia kohteita, mutta nämä kohteet ovat ensimmäiset koranin suurat. Alussa yritti Mohammed vielä pitää hyvät välit kristien ja juutalaisien kanssa,mutta myöhemmissä koraanin suurissa kun mohammad oli valloittanut pääosa vihollista ja voittanut tärkeimmät sodat suurat muuttuivat erittäin väkivaltaiseksi. Ja koraanissa lukee jos kahdet suurat ovat ristiriitaisia MYÖHEMPI (siis väkivaltaisempi!!!) korjaa aikaisemman!!!

maanantaina 04.10.2010

Kyllä Muhammed oli todella suurmies: ensin hän ryhtyi profeetaksi, sitten perusti oman näköisensä uskonnon ja kaiken kukkuraksi loi itselleen mieluisan jumalan, joka täytti kaikki hänen toiveensa. Eipä siihen ole kukaan muu pystynytkään :)

Ei siis kumma, että seuraajat koottuaan koraanin kymmeniä vuosia Muhammedin kuoleman jälkeen, sanoivat sen olevan jumalan sanaa sellaisenaan. Tosin niitä koraaneja tulikin monta erilaista kappaletta, mutta mitäs tuosta - kerrankos se jumala erehtyy, mutta muslimit eivät. Niinpä kolmannen kalifin aikana muut paitsi yksi kappale poltettiin.

Kuten on usein nähty, riittävän suuri valhe muuttuu uskottavaksi. Kun Muhammed valehteli jutelleensa enkeli Gabrielin kanssa, niin se on tietenkin valhe. Kun hänen seuraajansa sitten kyhäsivät koraanin kokoon kymmeniä vuosia Muhammedin kuoleman jälkeen ja alkoivat väittää sitä jumalan sanaksi sellaisenaan, niin siinä vaiheessa islamista tuli emävalhe.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä