Inhimillinen tekijä: Kun aivot väsyvät

Julkaistu maanantaina 25.11.2013 1 14

Anne Flinkkilä (vas.), Taneli Hassinen, Wanda Dubiel (edessä vas.) ja Miia Kivipelto keskustelevat työikäisten muistihäiriöistä.

TV1 perjantaina 29.11.2013 klo 22.00 - 22.50, uusinta sunnuntaina 1.12. klo 17.10

Yle Areenassa vuoden ajan

Inhimillisessä tekijässä keskustellaan siitä, miten tämän päivän hektinen elämä kuormittaa aivoja. Miksi muisti alkaa pätkiä ja mieli ailahdella? Vieraina ovat näyttelijä Wanda Dubiel, viestintäjohtaja Taneli Hassinen ja professori Miia Kivipelto.

 

Wandan muisti pätki harjoituksissa

”Kiinnitys Kansallisteatteriin oli nuoren näyttelijän unelmien täyttymys”, Wanda Dubiel sanoo. Hän teki isoja rooleja, nautti työstään, puski eteenpäin sata lasissa.

Wanda sanoo, että omien tunteiden käsittely ja hyväksyminen on ollut hänelle aina vaikeata, ja näyttelijän työ tarjosi hyvän pakotien. Sai tuntea tunteita roolihenkilöiden kautta.

Wanda sanoo, että varmasti työmäärä, mutta etenkin jollakin tavalla elämätön elämä ja suorittaminen alkoivat kuormittaa häntä pikkuhiljaa. Hänestä tuli hidas ja ärtyisä, mutta mikä pahinta, muisti alkoi pätkiä. Harjoituksissa tuntui, että vuorosanat eivät tartu päähän ja keskittymiskyky oli olematon. Päässä surisi koko ajan.

 

Pysyvä stressi vaurioittaa aivoja

Professori Miia Kivipelto on aivotutkija ja lääkäri, joka on erityisesti perehtynyt muistihäiriöihin. Hän sanoo, että joka viides työikäinen kärsii ajoittaisista muistihäiriöistä. Miian mukaan se kertoo siitä, että meidän luolamiehen aivomme yrittävät sopeutua nykypäivän työelämän vaatimuksiin, mutta huonolla menestyksellä.

Aivot tarvitsevat paitsi virikkeitä, myös taukoja ja jatkuva kiire ja stressi voivat vaurioittaa aivoja pysyvästikin.

 

Mitä sairausloma opetti?

Taneli Hassinen toimii nyt rakennuskonsernin viestintäjohtajana, mutta teki pitkän uran Finnairilla. Hän toimi kouluttajana ja sanoo, että työ oli kiinnostavaa, mutta jatkuva matkustaminen ja aikaerot alkoivat väsyttää. Taneli tunnustautuu työnarkomaaniksi ja sanoo, että toimi usein osaamisensa äärirajoilla.

Sekä Taneli että Wanda sanovat hakeneensa suorittamisen kautta hyväksyntää. Molemmat palasivat sairausloman jälkeen takaisin töihin.

Tuliko mitään opittua? Taneli sanoo, että itsetuntemusta tuli lisää, mutta mikään downshiftaaminen ei hänelle sovi. Vaaravyöhyke on olemassa koko ajan. Wandan oli lopulta tehtävä radikaali ratkaisu. Hän irtisanoutui unelmatyöstään, hakeutui terapiaan ja alkoi etsiä omaa tapaa elää.

 

Hyvä ilmapiiri helpottaa

Miia puhuu hyvästä ja huonosta stressistä. Stressihormoni saa meidät liikkeelle ja ylläpitää toimintakykyä. Luonnollinen aaltoliike kuitenkin häviää työuupumuksessa tai masennuksessa. Elimistö käy koko ajan joko yli-tai alikierroksilla.

Yllättävää on Miian mukaan ollut todeta se, että esimerkiksi stressiperäisistä muistihäiriöistä toivutaan huomattavasti hitaammin kuin muista työuupumuksen oireista.

Wanda, Taneli ja Miia pohtivat myös sitä, mikä työssä sitten eniten kuormittaa. Miia itse elää kiireistä elämää kahden pienen lapsena äitinä ja sanoo, että usein on vaikea elää niin kuin opettaa. Kiinnostava työ vie mukanaan, ja kotona ei ole läsnä.

Wanda ja Taneli ovat samaa mieltä siitä, että työyhteisön ilmapiiri on isompi asia kuin työn määrä. Jos henki on hyvä, jaksaa. Huonossa ilmapiirissä pienetkin asiat kuormittavat.

 

Aivot tarvitsevat huoltoa

Wanda sanoo nyt oppineensa hyväksymään oman tapansa tehdä työtä. Edelleen hän menee näyttelijänä sata lasissa, mutta pitää sitten pidemmän tauon, jota hän kutsuu palautumisajaksi. Silloin ei suoriteta, ollaan vaan.

Miia muistuttaa, että aivoja pitää huolta, mutta onneksi huoltotoimet ovat aika yksinkertaisia. Riittävästi työtä ja lepoa, liikuntaa ja terveellistä ruokaa. Myönteinen elämänasenne ja monipuoliset sosiaaliset suhteet takaavat hyvän päivän myös aivoille.

Ohjelman toimittaa Anne Flinkkilä.

 

Muualla verkossa

Inhimillinen tekijä

 

Suosittele14 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 29.11.2013

Kannattanee katsoa!
t Hannele

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä