TV1:n ohjelmat | Asia

Ohjelmakortti

Inhimillinen tekijä

Keskusteluohjelma, jota vetävät vuoroviikoin toimittajat Anne Flinkkilä ja Sari Valto.

 

2.5. Inhimillinen tekijä: Kimurantti kilpirauhanen

Kilpirauhasen vajaatoimintaa potee lääkkeiden myyntitilastoista päätellen lähes 270.000 suomalaista. Yleisyydestään huolimatta lääkärit eivät aina tunnista potilaan oireita kilpirauhasen vajaatoiminnaksi.

Inhimillisessä tekijässä tarinansa kertovat Elina Holstila ja Nina Saine, jotka molemmat joutuivat kärsimään vuosia pahoista oireista, ennen kuin he saivat oikean diagnoosin ja sopivan lääkkeen. Asiantuntijavieraana on 40 vuotta kilpirauhasen toimintahäiriöitä hoitanut endokrinologian erikoislääkäri Matti Välimäki.

 

 

25.4. Inhimillinen tekijä: Kun Sanna tapasi Henkan

Sanna on pohjalaistyttö Kaustiselta, joka on elänyt yli puolet elämästään romanikulttuurin parissa. Syy siihen on romanimies Henry eli Henkka, jonka Sanna tapasi hengellisillä kesäjuhlilla.

Edessä oli monta haastetta: iso ikäero, uusperhe, romanikulttuuri. Umpirakastunut pari päätti voittaa esteet.

Pariskunta kertoo Inhimillisessä tekijässä elämästään, iloistaan ja suruistaan. Helppoa elämä ei ole aina ollut, mutta mielenkiintoista.

 

 

18.4. Inhimillinen tekijä: Ei sankari, eikä pyhimys

Kun elämä pistää ihmisen polvilleen ja kaikki entinen muuttuu, mitä tulee tilalle. Minkälaisten asioiden ja arvojen varaan ihminen rakentaa elämänsä? Nina Mikkonen, Ilkka Pirhonen ja Minna Tuurna ovat käyneet syvissä syövereissä, mutta ponnistelleet sieltä takaisin pintaan.

 

 

11.4. Inhimillinen tekijä: Kauas haavekuvat karkaavat

Kaivattu elämänmuutos ei välttämättä tuokaan sitä onnea, mitä siltä on lähtenyt hakemaan. Inhimillisessä tekijässä kuullaan kolme tarinaa unelmaan pettymisestä.

Santeri Ahola kiinnostui meditaatioharrastuksensa myötä buddhalaisuudesta ja lähti munkiksi thaimaalaisluostariin, mutta pettyi luostarielämään. Jukka Melaranta muutti ekokylään, mutta yhteisössä ei elettykään hänen mielestään ekologisesti.

Tarja Tuovinen teki pitkään sairaanhoitajan töitä kansainvälisten avustusjärjestöjen leivissä. Hän koki lopulta, että käsitys ihmisten auttamisesta oli illuusiota, eikä mikään ole muuttunut kehitysyhteistyökohteissa.

 

 

4.4. Inhimillinen tekijä: Salaisuus, josta vapauduin

Jos perheessä salaillaan jotakin asiaa, tilanne on raskas sekä salailijalle että sille, jolle asiasta ei haluta puhua. Salailun ja vaikenemisen ilmapiiri vie kaikilta energiaa ja vaikeuttaa perheen sisäisiä vuorovaikutussuhteita.

Inhimillisen tekijän vieraina ovat eläkeläinen Lauraliisa Pitkänen, Mikkelin teatterin näyttelijä Pauliina Hukkanen sekä perheterapeutti Päivi Stelin-Valkama.

 

 

28.3. Inhimillinen tekijä: Yhden lyönnin jäljet

Harva tulee ajatelleeksi, miten pitkät ja syvät jäljet yhdellä ainoalla lyönnillä, tuuppauksella tai päälle karkauksella voi olla. Päävammat voivat aiheuttaa uhrille elinikäiset vammat, päälle karkauksen henkiset arvet paranevat hitaasti, jos koskaan.

Inhimillisessä tekijässä toimittaja Anne Flinkkilä kohtaa kaksi sattumanvaraisen väkivallan uhriksi joutunutta ihmistä, Marko Tortinmäen ja Sari Syväluoman. Lisäksi keskustelemassa on pitkän poliisiuran tehnyt kansanedustaja Kari Tolvanen.

 

 

21.3. Inhimillinen tekijä: Kuolemanrajan tuolla puolen

Osa ihmisistä, jotka on sydämenpysähdyksen jälkeen saatu elvytettyä takaisin eloon, kertovat kokeneensa yliluonnollisia asioita kliinisen kuolemansa aikana. Inhimillisessä tekijässä puhutaan kuolemanrajakokemuksista.

Tiedemaailmassa ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, mistä kokemukset voivat johtua; aivojen toiminnasta tiedetään vielä liian vähän. Matti Kiviluoto, Marja Rehn ja tutkija Leo Näreaho kertovat, kuinka kuolemanrajakokemus muutti heidän elämäänsä.

 

 

14.3. Inhimillinen tekijä: Epätavallinen tavallinen perhe

Mainosten ja juhlapuheiden perhe on useimmiten isä, äiti, kaksi lasta, koira, talo ja farmariauto. Sellainen perhe on totta, mutta tämän päivän perhe on tosiasiassa paljon monimuotoisempi, liikkuvampi ja ehkä kiinnostavampikin yksikkö.

Toimittaja Anne Flinkkilä tapaa kolme ihmistä, jotka elävät epätyypillisessä perheessä, mutta yllättävän tavallista elämää. Jani Toivola tuli isäksi kolmisen kuukautta sitten. Sanna Marin on kasvanut kahden naisen sateenkaariperheessä. Seija Holm elää isossa uusperheessä, jossa on puolison lisäksi viisi lasta.

 

 

7.3. Inhimillinen tekijä: Sijoitus pelasti minut!

Inhimillisessä tekijässä kuullaan kolme tarinaa onnistuneesta lastensuojelusta. Vieraina ovat terveydenhoitaja Sirkku Hildén, opiskelija Helena Inkinen ja opiskelija Johanna Liljeroos, joiden mielestä ulkopuolinen puuttuminen pelasti heidän elämänsä.

 

 

28.2. Inhimillinen tekijä: Murtuneet mielet ja miehet

Kun sota tuli, sinne oli mentävä. Yli puoli miljoonaa suomalaista miestä palasi sodasta, osa jatkoi elämäänsä tavalliseen tapaan, toiset muuttuivat, toiset murtuivat. Kenen mieli kesti parhaiten tykistökeskitykset, arvaamattomuuden, odottelun? Millaisen isän sodan lapset saivat kotiin?

Inhimillisessä tekijässä vieraina ovat näyttelijä Sinikka Sokka, historiantutkija Ville Kivimäki ja kirjailija Ulla Vaarnamo.

 

 

21.2. Inhimillinen tekijä: Linnut laulavat taas

Kuulomatka melkein kuurosta melkein kuulevaksi. Sisäkorvaistutteen saaneet kertovat kokemuksistaan.

13-vuotias Maija Lindström syntyi vaikeasti kuulovammaisena. Hän sai ensimmäisen sisäkorvaistutteen eli implantin 2-vuotiaana ja toisen 10-vuotiaana. Titi Rolin epäilee olleensa pienestä lapsesta asti huonokuuloinen. Eveliina Pylvänäinen sairasti 23-vuotiaana keskushermostoperäisen virustaudin, joka vaikutti kuuloon niin, että se huononi vähitellen.

Keskustelussa on mukana myös Maijan äiti Leena Hasselman, joka kertoo, millainen ratkaisu vanhemmille oli päättää lapsensa leikkauttamisesta.

 

 

14.2. Inhimillinen tekijä: Kuka ottaisi vanha töihin?

Työuria vaaditaan pidemmäksi, mutta kuka ottaa vanhan töihin? Anne Flinkkilän vieraina taiteellinen johtaja Maarit Pyökäri, 62, lääkäri Laura Finne-Elonen, 70 ja merimiespappi Kari Latvus, 55.

 

 

7.2. Inhimillinen tekijä: Arvokas elämä, arvokas kuolema

Eutanasia herättää voimakkaita tunteita. Suuri osa kansalaisista olisi tutkimusten mukaan valmis hyväksymään eutanasian, jos parantumattomasti sairas potilas sitä pyytää. Poliitikoille ja hoitohenkilökunnalle asia on huomattavasti vaikeampi.

Kerttu Pekola ja Leena Mononen ovat leskiä, joiden miehet halusivat ja saivat eutanasian. Anne Flinkkilän vieraana myös psykologi, kulttuuritutkija Leila Jylhänkangas.

 

 

31.1. Inhimillinen tekijä: Liian varhainen alku

Vieraina keskostytön isä, Tomi Takamaa, jonka luoma 875 grammaa -ryhmä kasvoi ilmiöksi Facebookissa, Tyksin lastenklinikan ylilääkäri Liisa Lehtonen sekä 21 vuotta sitten keskosena syntynyt opiskelija Mimmi Kyrö.

 

 

24.1. Inhimillinen tekijä: Ei mikään kevytsyöpä

Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Arvioidaan, että joka kahdeksas nainen sairastaa rintasyövän jossakin elämänsä vaiheessa. Inhimillisessä tekijässä tavataan kolme heistä, kun vieraina ovat Marja Aarnipuro, Marika Sorja ja Katariina Rautalahti.

 

 

17.1.2014 Inhimillinen tekijä

Mitä luottamus työelämässä ja politiikassa tarkoittaa? Inhimillisessä tekijässä luottamuksesta keskustelevat Helsingin Sanomista luottamuspulan takia potkut saanut ex-päätoimittaja Mikael Pentikäinen, ministerin paikkansa jättänyt Heidi Hautala sekä Nokian ex-luottamusmies Mikko Merihaara.

 

 

13.12.2013 Inhimillinen tekijä: Pakko nukkua

Kaikkien on pakko nukkua, mutta entä jos uni ei tule? Kirjailija Rosa Meriläinen ja stand up -koomikko Riku Suokas ovat oppineet elämään huonounisuutensa kanssa. Univalmentaja Ulla Mersinli suosittelee kundaliinijoogaa unettomille.

 

 

22.11. Inhimillinen tekijä: Huipulla sattuu

Minkälaisia menestymisen paineita huippu-urheilijan pitää oppia kestämään? Siitä kertovat Inhimillisessä tekijässä taitoluistelija Kiira Korpi, keihäänheittäjä Tero Pitkämäki sekä alppihiihtouransa lopettanut Sanni Leinonen.

 

 

15.11. Inhimillinen tekijä: Hyvä läski, paha läski

Onko laihtuminen aina suuri uutinen ja onnistuminen, mutta lihominen epäonnistuminen jota surraan hiljaisuudessa? Onko lihavuus kansanterveytemme suurin uhkaaja? Voiko vain laihana olla onnellinen?

Inhimillinen tekijä puhuu painon tasapainosta, tarusta ja todesta. Vieraina ovat ryhmäliikuntapäällikkö Kati Kurkela, vaatesuunnittelija Anna Rinta-Jyllilä ja kirjailija Pekka Hiltunen.

 

 

8.11. Inhimillinen tekijä: Oman käden kautta

Kun nuori ihminen tekee itsemurhan, on jäljellä lukemattomia kysymyksiä. Miksi nuori haluaa kuolla, kun koko elämä on edessä? Miksi en huomannut mitään? Miksi en pystynyt pitämään lastani hengissä?

Näyttelijä Mari Vainio ja psykoterapeutti Helinä Joenperä ovat kysyneet itseltään näitä kysymyksiä kerta toisensa jälkeen. Marin vanhin poika teki itsemurhan reilu vuosi sitten. Helinän tyttären kuolemasta on aikaa 20 vuotta.

Nuorisopsykiatri Mauri Marttunen on tutkinut nuorten itsetuhoisuutta ja sanoo, että vaikka moniin kysymyksiin ei tulekaan koskaan vastauksia, silti ne pitää kysyä.

 

 

1.11. Inhimillinen tekijä: Tänään isä ei juo

Inhimillisessä tekijässä on vieraana perhe, jossa neljä vuotta sitten koettiin iso elämänmuutos, kun 18 vuotta päihderiippuvuuden kanssa paininut isä raitistui. Koko perhedynamiikka muuttui ja kaikkien oli opeteltava uusi tapa olla.

”Kun Mika vihdoin meni hoitoon ja raitistui, minä aloin vain itkeä. Kaikki luulivat, että itken onnesta, mutta itkinkin pahaa oloani. Vasta nyt kaikki se paha olo, jota olin peittänyt vuosikaudet, sai tulla pintaan”, kertaa perheen äiti Riitta Koivula.

Riitan ja Mikan esikoispoika, Anttu, sanoo, että kotona on nyt rennompi tunnelma.

 

 

25.10. Inhimillinen tekijä: Kun kipu ei mene ohi

Krooninen kipu ei tapa, mutta ei se välttämättä vahvistakaan, sanovat Inhimillisen tekijän vieraat Hanna-Riikka Kuisma, Satu Väisänen ja Merja Sallinen.

Kirjailija Hanna-Riikka Kuisma vietti vuosikausia vauhdikasta boheemielämää, johon kuului runsaasti alkoholia. Hanna-Riikka onnistui kuitenkin raitistumaan, mutta noin vuosi raitistumisen jälkeen alkoivat oudot kivut vaivata. Toimittaja Satu Väisänen kuntoili intohimoisesti, kunnes pikkuhiljaa selkä alkoi vihoitella. Tutkija Merja Sallinen kiinnostui kivusta, kun fysioterapeuttina hoiti ihmisiä, joiden kivulle ei löytynyt mitään varsinaista helpotuskeinoa.

 

 

18.10. Inhimillinen tekijä: Äiti, muistatko minua?

Millaista on, kun asuu satojen kilometrien päässä vanhemmastaan ja yrittää puhelimitse pitää hänestä huolta? Millaista on luopua pala palalta äidistä, jota muistisairaus hitaasti riuduttaa pois? Miten pitkän luopumisprosessin ja lopulta äidin kuoleman läpikäyminen muuttaa tyttären omia käsityksiä vanhenemisesta ja kuolemasta?

Kirjailija Katariina Romppaisen molemmat vanhemmat sairastuivat muistisairauteen. Perushoitaja Ulla-Maija Vähän äiti sairastui 67-vuotiaana Alzheimerin tautiin. Markkinointijohtaja Heini Tuorila oli itse vasta nuori opiskelija, kun hänen 56-vuotias äitinsä sai Alzheimer-diagnoosin.

 

 

11.10. Inhimillinen tekijä: Oikeus hiljaisuuteen

Liikenne pauhaa, musiikki raikaa, hälytyspillit soivat. Miten jatkuvassa melussa eläminen vaikuttaa meihin? Millä tavalla melusta voi sairastua? Pitäisikö jokaisella olla oikeus hiljaisuuteen?

Inhimillisen tekijän vieraina ovat tanssija-koreografi Kaari Martin, tutkija Outi Ampuja ja hiljaisuuden retriittejä vetävä Ulla Lumijärvi.

 

 

4.10. Inhimillinen tekijä: Melkein kadonneet pojat

Vuosittain tuhansia peruskoulun päättäneitä poikia katoaa tilastoista eli syrjäytyy työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle. Murrosikä voi olla pojalle kaoottista aikaa, jolloin elämä lähtee helpostikin väärille urille.

Vanhemmilla on haastetta pitää murrosikäinen lapsensa otteessaan. Keskusteluyhteys lapseen pitäisikin olla kunnossa jo ennen murrosikää, sillä kapinoivaan nuoreen sitä on enää vaikea luoda.

Mikael Gabrielin pelasti rap-musiikki ja levyttäminen, Dieudonne Mavundan Icehearts-joukkue ja urheilu. Molempia yhdistää lastenkotitausta. Inhimillisen tekijän keskustelussa on mukana perhekodin vetäjä, ammattikasvattaja Juha Juurikkala.

 

 

27.9. Inhimillinen tekijä: Lukihäiriö ei lannistanut

Nuorille pitäisi löytää töitä ja ikääntyneet pitäisi saada pysymään työelämässä. Silti kaikki haluavat palvelukseensa niitä dynaamisia kolmevitosia, joilla on tuhat rautaa tulessa. Yrittäjyyttä tarjotaan helposti ratkaisuksi, mutta helppo ja kaikille sopiva ratkaisu se ei ole.

Tätä mieltä ovat Inhimillisen tekijän vieraat Teemu Nikkanen, Tiia Vanhatapio ja Kikke Heikkinen. He ovat kohdanneet yrittäjyyden siunaukset ja kiroukset.

 

 

20.9. Inhimillinen tekijä: Kiusaaminen on väkivaltaa

Noin kymmenen prosenttia koululaisista pelkää mennä kouluun, koska heitä kiusataan. Koulukiusaaminen on väkivaltaa, joka vääristää uhrin minäkuvaa ja jonka jättämistä jäljistä ei pääse välttämättä koskaan eroon.

Inhimillisessä tekijässä kolme aikuista kertoo omista koulukokemuksistaan.

Yliopisto-opiskelija Serena Backia kiusattiin rajusti ala-asteella, ja hän joutui lopulta vaihtamaan koulua. Kirjailija-käsikirjoittaja Katri Manninen oli koko kouluikänsä kiusattu, mutta yhdessä vaiheessa oli itsekin kiusaaja. Työvalmentaja Timo Westman purki yläastevaiheessa pahaa oloaan kiusaamalla sekä oppilaita että opettajia.

 

 

13.9. Inhimillinen tekijä: Meilläkin on ääni

Pauliina Rauhala on kirjoittanut esikoisromaaninsa vanhoillislestadiolaisen naisen vaietusta uupumuksesta. Nykynaisen asemasta liikkeessä puhuvat myös tiedottaja Rebekka Naatus ja pappi Meri-Anna Hintsala.

Kolmea naista yhdistää lapsuus ja nuoruus vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä. Heitä yhdistää myös se, että vaikka liikkeen edustama hengellisyys on merkinnyt heille rakasta kasvuympäristöä, he eivät ole halunneet aikuisiällä toteuttaa yhteisön ihannetta suurperheen äidin roolista.

 

 

6.9. Inhimillinen tekijä: Arvojen mukainen elämä

Syyskauden avaa pohdiskeleva keskustelu siitä, miten elää arvojensa mukaista elämää ja löytää mielenrauhaa. Anne Flinkkilän vieraina ovat Nanna Mikkonen, Anne Murto ja Arto Pietikäinen.

Sekä Idols-tuomarina tunnettu Mikkonen että muotipiireissä uransa tehnyt Murto on tehnyt ison muuton ja muutoksen elämässään: Nanna Mikkonen muutti Intiaan, Anne Murto rakastui ja muutti matkailuyrittäjäksi Kuusamoon. Työterveyspsykologi Arto Pietikäinen puolestaan tapaa vastaanotollaan jatkuvasti ihmisiä, jotka hakevat uutta suuntaa elämälleen. Monen kysymys kuuluukin, miksi onnen tunne pakenee yhä kauemmaksi, vaikka sitä kaikin voimin tavoittelee?

 

 

3.5. Inhimillinen tekijä: Lautasella hyvä omatunto

Ruoka ja omat ruokavalinnat ovat nykyisin osa ihmisen identiteettiä. Määrittelemme itseämme ja toisiamme sen mukaan, mitä syömme ja mitä emme. Inhimillisen tekijän kolme vierasta keskustelevat siitä, minkälainen ruoka on eettistä?

Kaupunkiviljelyaktivisti Salla Kuuluvainen kannattaa kasvissyöntiä ja on ollut mukana perustamassa Helsinkiin yhteisviljelmiä. Lammastilallinen Jarmo Latvanen kiintyy lampaisiinsa niin, että häntä itkettää viedä niitä teuraalle. Kokki Heikki Ahopelto jätti työnsä tasokkaassa ravintolassa ja ryhtyi tekemään pirkanmaalaisesta lähiruuasta lounaita ja valmisruoka-annoksia.

 

 

26.4. Inhimillinen tekijä: Pakoon ympäristön vuoksi

Mitä tapahtuu ihmiselle, kun hän joutuu häädetyksi omasta ympäristöstään, luonnonvoimien tai ihmisen toiminnan seurauksena? Talvivaaran nikkelikaivos ajoi Anneli Meriläinen-Hyvärisen evakkoon suvun kesäpaikasta. Ensi Ukkola oli 18-vuotias, kun hän lähti kotoaan maailmalle tietämättä, että koti katoaa tekoaltaan uumeniin. Kirjailija ja ympäristöaktivisti Risto Isomäki kirjoittaa ekotrillereitä. Risto pohtii sitä, miten ihmisten pakkosiirrot hävittävät kieliä ja kulttuureita. 

 

 

19.4. Inhimillinen tekijä: Elämää kontrollien välillä

Levy-yhtiön tuotantopäällikkö Pekka Niemistä, opettaja ja kehityspsykologi Eva-Maria Strömsholmia sekä taiteilija Marja Rehniä yhdistää kokemus syövän sairastamisesta.

 

 

12.4. Inhmillinen tekijä: Totinen mies vei jalat alta

”Tuli totinen mies, joka pyyhkäisi jalat alta”, muistelee kirjailija Leena Lander kohtaamistaan kirjailijakollega Hannu Raittilan kanssa.

Satunnainen tuttavuus muuttui rakkaudeksi ja pariskunta avioitui vuonna 2008. Pariskunta kertoo elämästään sekä ennen että jälkeen kohtaamisen.

 

 

5.4. Inhimillinen tekijä: Arvokas vanhuus

Enemmän läsnäoloa ja mielekästä tekemistä, vähemmän pelkkiä hoitotoimenpiteitä. Vanhustenhoidosta puhuvat työelämävalmentaja Anna Pylkkänen, hoitaja Merja Lintukanto-Rio sekä oopperalaulaja Päivi Nisula.

 

 

22.3. Inhimillinen tekijä: Kun puoliso on poissa

Kirjailija ja pappi Hilkka Olkinuora, opettaja Anu Vuopio ja teatterinjohtaja Lauri Väärä ovat kaikki menettäneet puolisonsa.

Kaikkien puolisot sairastivat, mutta silti kuolema tuli yllätyksenä. Miten oma elämä sitten jatkuu, kun toista ei enää ole?

 

 

15.3. Inhimillinen tekijä: Merin kaksi kotia

Meri Mäkinen oli 11-vuotias, kun hänet otettiin huostaan vanhempien rajun alkoholinkäytön takia. Nyt hän on asunut viisi vuotta sijaisperheessä.

Inhimillisessä tekijässä on luvassa herkkä ja ainutlaatuinen kohtaaminen, kun Meri, hänen äitinsä Sanna Hekkala ja sijaisäitinsä Taina Koponen kertovat, miten vanhemmuus jaetaan aidosti lapsen parhaaksi.

 

 

8.3. Inhimillinen tekijä: Harvinaisia naisia

Katri Karlsson ja Elina Nykyri sairastavat harvinaista Turnerin syndroomaa, joka aiheuttaa muun muassa lyhytkasvuisuutta. Elinalla on lisäksi kolme muuta harvinaista sairautta. Silti he elävät aktiivista ja energistä arkea.

 

 

1.3. Inhimillinen tekijä: Vaiettu väsymys

Maija Haavisto sairastui 12 vuotta sitten kuumeeseen, joka ei ole laskenut. Vuosien päästä uupumus sai nimen. Kroonisesta väsymysoireyhtymästä puhuvat myös Henna Vuokila-Eronen ja professori Olli Polo.

 

 

22.2. Inhimillinen tekijä: Erosta eteenpäin

Entinen huippu-urheilija, Kalustevuokraamon markkinointipäällikkö Ringa Ropo, Väestöliiton kliininen seksologi Tarja Santalahti ja työelämävalmentaja ja tietokirjailija Johanna Muuraiskangas puhuvat avioerosta toipumisesta jätetyn naisen näkökulmasta. Miten rakentaa itsestään uudelleen kokonainen ison kolauksen jälkeen?

 

 

15.2. Inhimillinen tekijä: Aikapommi aivoissa

Miltä tuntuu odottaa leikkaukseen pääsyä tietoisena siitä, että aivoista löydetty aivovaltimon pullistuma voi hengenvaarallisesti puhjeta koska tahansa?

PAM:n puheenjohtaja Ann Selin joutui tähän tilanteeseen puolitoista vuotta sitten. Keuruun kulttuurisihteeri Virva Asp on puolestaan kokenut kaksi vuotta sitten aivoinfarktin.

Suomessa noin 14 000 ihmistä saa vuosittain aivoinfarktin. Väestöstä noin sadallatuhannella on potentiaalisesti aivovaltimopullistumia, mutta vain noin tuhat pullistumista puhkeaa.

”Pullistumien puhkeamisiin kuolee Suomessa kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa”, kertoo HUS:n neurokirurgi Mika Niemelä.

 

 

8.2. Inhimillinen tekijä: Kun työ vie kauas

Monessa perheessä puolison työ vie erilleen perheestä, toiselle paikkakunnalle, jopa toiseen maanosaan.

Millaista on elää etäliitossa, erossa rakkaista?

Inhimillisen tekijän vieraina ovat golfammattilainen Minea Blomqvist, näyttelijä Kirsi Ylijoki ja kansanedustaja Heli Paasio.

 

 

1.2. Inhimillinen tekijä: Käveletkö vain ohi?

Kuvataiteilija Katja Tukiainen, kansalaisaktivisti Wellu Koivisto sekä eläkeläinen Kati Saukko uskovat, että omilla teoillaan voi muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi.

 

 

21.1. Inhimillinen tekijä: Home – näkymätön vihollinen

Kirjailija Päivi Alasalmi löysi vuonna 2005 unelmiensa talon. Muutaman kuukauden päästä koko perhe oli sairastunut.

Opettaja Marja Veteläinen viihtyi kutsumusammatissaan, kunnes oudot oireet pakottivat sairauslomalle. Päänsärky, väsymys, sydänvaivat ja pahoinvointi veivät Marjan petipotilaaksi.

Rakennusmestari ja sertifioitu rakennusterveysasiantuntija Hannele Rämö on käynyt tutkimassa tuhansia homevaurioisia taloja.

 

 

18.1. Inhimillinen tekijä: Kun mieli sahaa tunnetilasta toiseen

Elämä on repivää, kun mieli sahaa tunnetilasta toiseen ja itsetuhoiset ajatukset saavat mustalla hetkellä ylivallan.

Tämän ovat kokeneet Hanna Koppelomäki ja Veli Karvinen. He molemmat ovat sairastuneet kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Pitkän sisäisen työskentelynsä ansiosta he voivat nykyään kuitenkin melko hyvin.

Vieraana on myös Ulla-Kaija Lammi, jonka aviomies sairastui kaksisuuntaisuuteen yli viisikymppisenä. 

 

 

11.1. Inhimillinen tekijä: Virhe tekee vahvemmaksi

Mikä yhdistää laulaja Jesse Kaikurantaa, terveysvalmentaja Sirkka Santapukkia ja näytttelijä Manuela Boscoa? Kaikki kolme ovat etsineet omaa polkuaan, ja sen myös löytäneet.

Vieraat kertovat Inhimillisen tekijän kevätkauden ensimmäisessä lähetyksessä elämänsä käännekohdista ja kipupisteista, etsimisestä ja löytämisestä. Vaikka polut ovat erilaisia, löytyy yllättävän paljon yhteistä.

Jesse oli vielä jokin aika sitten pidetty laulunopettaja Kokkolasta, mutta nyt häntä kutsutaan huippuartistiksi, joka saa miehetkin itkemään. Sirkka ”Sipen äiti” on sairaanhoitaja, josta tuli terveysvalmentaja. Manuela on entinen huippuluokan aitajuoksija, joka jätti urheilun ja kouluttautui näyttelijäksi.

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Inhimillinen tekijä perjantaisin klo 22.00! Uusinta sunnuntaisin klo 17.10!

 

 

Katsottavissa Yle Areenassa

 

 

Anna palautetta, ehdota ideoita, kerro toiveita!

 

 

Inhimillinen tekijä Facebookissa

 

 

Inhimillisen tekijän ohjelma-arkisto 1999 - 2010

 

 

Työryhmä:

Toimittaja Anne Flinkkilä

Toimittaja Sari Valto

Taustatoimittaja Hilkka Yli-Arvo

Tuotantokoordinaattori Anne Kristo

Ohjaaja Päivi Valkama

 

 

TV1 tiedottaa




Muualla Yle.fi:ssä