Inhimillinen tekijä: Suomen vaarallisin peto?

Julkaistu maanantaina 14.05.2012 10 209

Punkeista puhuvat toimittaja Anne Flinkkilä (vas.) ja Hannele Valkeeniemi, Soile Juvonen ja Marjatta Vuori.

TV1 perjantaina 24.5.2013 klo 22.00 - 22.50

Yle Areenassa 30 päivän ajan

Punkki eli puutiainen on levinnyt jo miltei koko Suomeen. Inhimillinen tekijä puhuu pienestä pedosta ja sen aiheuttamista sairauksista.

 

Borrrelioosi vai aivokuume?

Silminnäkijä-ohjelman tuottaja Hannele Valkeeniemi oli perheensä kanssa kesällä 2009 leirillä Virossa, kun leirin jälkeen alkoi tulla outoja oireita.

Kova, paheneva päänsärky, rajun flunssan tapaiset vilunväristykset ja väsymys veivät Hannelelta jalat alta. Hän kuvaa vaipuneensa kuin koomaan. Vasempaan rintaan nousi punainen ihottuma.

Leirialueella oli paljon punkkeja, ja Hannele arvasi, että nyt on kyse borrelioosista. ”Lapset oli tarkistettu joka ilta punkkien varalta. Itseään ei sitten muistanut tutkia”, Hannele sanoo.

Hannelen kunto heikkeni nopeasti. Terveyskeskuksesta annettiin antibioottikuuri ensiavuksi. Lääkäri sivuutti päänsäryn ja väsymyksen. Oireet sopivat sekä borrrelioosiin että aivokuumeeseen.

Hannele sanoo, ettei osannut edes pelätä, että mitä tästä seuraa. Väsymys oli niin kova, että hän halusi ainoastaan nukkua.

 

Älykäs ja sitkeä bakteeri

Terveystieteen tohtori Soile Juvonen on tutkinut punkkeja ja niiden aiheuttamia sairauksia parinkymmenen vuoden ajan.

Punkkia voi ja pitääkin pitää vaarallisena.

Punkin levittämä borrelia-bakteeri on erittäin älykäs ja sitkeä bakteeri, jota löydettiin 5000 vuotta vanhasta jäämies Ötzistäkin. Bakteeri pysty piiloutumaan, olemaan levossa ja aktivoitumaan uudestaan.

Borrelioosin tekee hankalaksi se, että oireet ovat hyvin monimuotoiset ja yksilölliset. Punainen ihottuma puremakohdassa on varma merkki, mutta kaikki eivät ihottumaa saa.

Joku saa lievän flunssantapaiset oireet, toiset taas miltei halvaantuvat.

Puutiasaivokuume on borrelisoosia harvinaisempi. Sitä vastaan on myös rokote.

Lääkäreiden ja tutkijoiden kesken vallitsee iso erimielisyys siitä, kroonistuuko borrelioosi. Toisten mielestä antibiottikuuri auttaa kertaheitolla, toisten mukaan vuosien mittaan tulevat oireet ovat samaa sairautta.

 

Punkki päälaessa

Marjatta Vuori on sairastanut miltei koko elämänsä. Hän kärsii tulehduksista, liikkumisongelmista, on kömpelyyttä, vaikeuksia lukemisessa ja kirjoittamisessa.

Marjatta vietti lapsena kesiä Turun saaristossa ja sanoo muistavansa punkit hyvin. Eräänä kesänä sinnikäs punkki tarttui päälakeen ja sen jälkeen sairastelu alkoi.

Vasta vuonna 1999 verikokeessa löytyi borrelia-bakteeri. Marjatta joutuu käyttämään pyörätuolia ja työelämä sai pitkän sinnittelyn jälkeen jäädä.

 

Koko ajan ei voi pelätä

Hannele ja Marjatta ovat hankkineet itse tietoa borrelioosista. Hannele arvelee, että lääkärit eivät katso hyvällä hänen kaltaistaan netistä itse diagnoosia hakevaa ihmistä. Hän on sitä mieltä, että muuten tietoa ei kovin hyvin saa.

Marjatta aloitti kirjastoista, ja nyt hän keskustelee netissä myös kohtalotovereiden kanssa.

Mitä Hannele sitten ajattelee tulevaisuudesta? Hän sanoo, että on täysin tietoinen siitä, että tämä ei välttämättä ollut tässä, vaikka oireet ovatkin nyt rauhoittuneet. Voi olla että uusia vaivoja tulee, mutta ainakin silloin tietää, mistä ne johtuvat.

Perhe matkaa tulevanakin kesänä leirille, jokaisella on rokotus puutiaisaivokuumetta vastaan, ja entistä tarkempia ollaan punkkisyynien kanssa.

”Elämää ei kuitenkaan voi rakentaa sen varaan, että pelkää”, Hannele muistuttaa.

Ohjelman toimittaa Anne Flinkkilä.

Ohjelma on esitetty TV1:llä edellisen kerran vuonna 2012.

 

Muualla netissä:

Inhimillinen tekijä

 

Suosittele209 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 15.05.2012

Tuohon otsikkoon ei tarvita kysymysmerkkiä!

perjantaina 18.05.2012

Vaarallisin eläin on hirvi ja koira,

perjantaina 18.05.2012

Meillä on monta kissaa(asumme maalla) ja joka kesä saa kissoista repiä tai kätevästii napsauttaa punkkeja pois , yksi kissa monta vuotta sitten sai punkin pureutua rauhassa alaleukaan punkki kyllä saatiin pois ja jämät siitä useaan kertaan kaitettiin pois,mutta josta ei kissa ole toipunut ja on monta vuotta hyvin laiha ,karvat lähtee ja on aneeminen ja huonosti ruokaileva vaikka meillä on taatusti eläimille kaikki parhaat ruuat ja hoito aina eläinlääkäreiden hoitoohjeiden mukaan ja myös omat kokemukset on antaneet miten kissan pitää toimia , mutta siitä huolimatta punkki on vaarallinen jos se saa pureutua rauhassa ihoon kiinni, mutta entä ihmisten kanssa seuraukset on varmaan vaikeita ja pitkään hoitoa vaativia?

lauantaina 19.05.2012

Kiitos asiallisesta ohjelmasta, jossa oli paikalla todellisia asiantuntijoita! Lääkäreiden vähättely ja erittäin huono tietämys borrelioosista on meille borrelioosipotilaille hyvin tuttua. Borrelioosidiagnoosin antaminen tuntuu lääkäreille olevan varsinainen kynnyskysymys. Ja vaikka diagnoosin saisikin, niin hoito kuitataan useimmiten parin viikon antibioottikuurilla, ja sen jälkeen potilaan pitäisi olla lääkärin mielestä parantunut. Näinhän siinä ei vaan yleensä käy; bakteeri jatkaa puuhiaan, kun sen ei tarvitse enää piiloutua antibiooteilta. Ymmärrän diagnosoinnin vaikeuden, mutta vaikka lääkäritkin myöntävät testien huonouden, he siitä huolimatta enimmäkseen pitävät tiukasti kiinni testien tuloksista - ainakin silloin, kun testeissä ei näy vasta-aineita. Peräänkuuluttaisinkin lääkäreiltä jonkinlaista perehtymistä borrelioosiin, tämä kun ei todellakaan ole mikään harvinainen sairaus. Lisäksi toivoisin asiallista käytöstä potilaita kohtaan; ei ole potilaan vika, jos lääkäri ei tiedä mikä hänen oireidensa syy on. On toki lääkäreitä, jotka tekevät parhaansa ja kuuntelevat ja uskovat mitä potilas kertoo; kiitos heille siitä!

sunnuntaina 20.05.2012

Loistava ja asiallinen ohjelma tärkeästä asiasta!

sunnuntaina 20.05.2012

Asiallinen ohjelma!
Toivoisin paljon lisää ohjelma-aikaa tämän sairauden/oireiden/tämän päivän tietämyksen käsittelyyn.
Saisi varmaan sarjan tästä mitä kummallisimmasta oirekirjosta.

sunnuntaina 20.05.2012

Hannele Valkeeniemen suhtautuminen on todella realistinen. Itselleni on parhaana kesänä annettu kolme kolmenviikon kuuria ja kerran oli kaksi rengasta samaan aikaan vatsalla. Viisi vuotta sitten tuli vyöruusun kaltaisia läikkiä kylkeen ja kainaloon mieletön särky. Onneksi lääkäri uskoi särkyyn ja sain tehokkaan särkytabletti kuurin. Jälkeenpäin kuulin Korppoossa, kun jälleen hain kuuria punkin puremaan, että särky on myös yksi oire borrelioosista. Olen keväästä syksyyn Korppoossa tehden kaikenlaisia mökkiläisen askareita ja en pelkää punkkia, koska sitä ei kuitenkaan voi välttää normaalissa elämässä. Särkytabletit ovat kuitenkin aina mukana!

maanantaina 21.05.2012

Valitettavasti meitä on jo lukuisia punkinpuremastakrooniseen neuroborrelioosiin sairastuneita joita ei enää oikein mitkään muut lääkkeet auta kun antibiootit ja tämän lääkityksen lääkärit meiltä kieltävät vaikka epäilen heidän hyvin tuntevan ongelmamme. Elämämme on yhtä vuoristorataa oireiden kanssa.

maanantaina 26.11.2012

Neljässä vuodessa täysin terveestä ihmisestä kehäraakki. Jopa Helsingin sairaaloiden ylilääkärit eivät näe puilta metsää. Poistettu 8 hammasta, 9 juurihoitoa, molemmat polvet tekonivel leikkaus nyt parin päivän sisällä. Halvaantunut vihannekseksi useita kertoja. Borrelioosi menee aivoihin, sydämeen,
ja takuulla on krooninen. Lopuksi siihen kuolee, niinkuin Ilkka Vartiovaara, lääkärilehden päätoimittaja.

torstaina 08.08.2013

Olin 80-luvun lopulla viikon Turun saaristossa talkooleirillä telttamajoituksessa. Tuon viikon aikana tehtiin joka ilta punkkisyyni ja poistettiin iholta päivän mittaan siihen tarttuneet punkit, joista osa oli ehtinyt pureutua kiinni. 90-luvun alussa vasen olkanivel alkoi kipuilla. Lääkärin diagnoosi oli nivelpussin tulehdus. Tiesin jo tuolloin borrelioosin aiheuttavan erinäisiä tulehdusoireita, joten kerroin lääkärille punkinpuremista ja pyysin borrelioositestiä. Testi otettiin, mutta se antoi negatiivisen tuloksen ja asia unohtui joiksikin vuosiksi.
Nyt olkanivel on ihan risa (paha nivelrikko) ja toinen lähes samassa kunnossa, kuin myös selkäranka molemmista päistä. Uusina vaivoina viime aikona on tullut outoja neurologisia oireita, jotka viittaavat MS, ALS ym. tauteihin, mutta epäilen vahvasti neuroborrelioosia. Lisäksi diagnosoitu Servikaalinen dystonia (aivoperäinen sairaus, aiheuttaja tuntematon). Lääkäreille en ole kertonut epäilystäni, koska tiedän heistä valtaosan ajattelevan minulla olevan korvienvälistä vikaa. Vikaa siellä varmasti on, mutta ei ehkä ihan sellaista, kuin he olettavat.
Tällä hetkellä odottelen kutsua keskussairaalan neurologisiin tutkimuksiin. Borrelioosin oireisiin viime päivinä perehdyttyäni olen entistä varmempi tästä omasta diagnoosistani, mutta en aio sitä vielä kertoa lääkäreille. Jos sairalan tutkimuksissa ei löydy mitään selkeää diagnoosia, varaan ajan tohtori Soile Juvosen vastaanotolle. Häneltä saan ainakin asiallisen kohtelun.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä