Julkisen palvelun prinsessaleikki

Julkaistu perjantaina 11.06.2010 1 151

Kruununprinsessa Victorian ja Danielin häät ovat osa historiallista jatkumoa ja eurooppalaista kulttuuriperimää.

Lapsena en koskaan leikkinyt prinsessaleikkejä, nukeilla kylläkin. Pihapiiri oli poikavoittoinen ja leikimme yleensä rosvoa ja poliisia.

Jouduin aika usein esiintymään myös hevosena, sillä serkkutyttö oli innostunut ratsastamisesta.

Prinsessojen maailma tuntui etäiseltä, mieluummin pelasimme joukolla pesäpalloa tai ideoimme kylää kiertävän sirkuksen.

Sittemmin olen ottanut vahingon takaisin.

 

Koetaan yhdessä

TV1 on vuosikymmenet ollut valtakunnan kuninkaallisin tv-kanava ja olen halunnut pitää perinteestä kiinni.

Olemme välittäneet suorina lähetyksinä eurooppalaisten kuningashuoneiden tähtihetket: Silvian ja Kaarle Kustaan häät, samoin kuin Norjan, Tanskan, Espanjan ja Belgian kuninkaalliset vihkimiset, Britanniasta puhumattakaan.

Charlesin ja Dianan häät heinäkuussa 1981 olivat ikimuistoiset. Suoraa lähetystä Lontoosta selostivat Erkki Toivanen ja Eila-Maija Mirolybov. Televisiohistoriaa ovat tietysti myös prinsessa Dianan koskettavat hautajaiset kesällä 1997.

Televisio on vahvin sosiaalinen media, se ollut sitä jo ennen Facebookia tai Twitteriä. Kansakunnalla on edelleen vahva tarve kokoontua yhteen ja olla mukana jossakin suuressa, jakaa kokemus yhdessä muiden kanssa.

 

Iltapukujen kahinaa

Joku voisi kysyä, onko Ruotsin kruununprinsessan häiden lähettäminen Yleisradion ja TV1:n tehtävä?

Kyllä se on. Se myös on meidän tehtävämme. YLE voi ja sen pitää olla mukana myös silloin kun timantit tiarassa kimaltavat ja kuninkaalliset iltapuvut kahisevat.

Arjen vastapainoksi me tarvitsemme näitä prinsessaleikkejä, joita Euroopan hovit yhä meille tarjoavat. Oltiinpa monarkiasta mitä mieltä tahansa, Victorian ja Danielin häät ovat osa historiallista jatkumoa ja eurooppalaista kulttuuriperimää.

Häiden typistäminen kanavalla lyhyeksi uutisjutuksi aiheuttaisi varmasti raivokkaan palautevyöryn. YLEn katsojat haluavat nähdä, miltä Victoria näyttää morsiuspuvussaan, ketkä kaikki istuvat kirkonpenkissä ja mitä isä sanoo tyttärelleen hääillallisella pitämässään puheessa.

Julkisen palvelun pitää olla myös juhlaa ja loistoa. Sen rinnalla kulkee aina myös toisenlainen sisältö, joka kertoo, penkoo ja kysyy ikävätkin kysymykset. Tunnelmia ja tapahtumia on laidasta laitaan, me haluamme olla niissä mukana.

 

Hikinen selostuskoppi

Kanavan ajattelussa korostamme entistä vahvemmin monipuolisuutta ja rentoutta. Rento klassikko, ehkä sellainen kuin prinsessa Victoria, fiksu, moderni ja itsenäinen.

Jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi: Kuninkaallisten häiden selostaminen ei ole mikään helppo keikka. Siksi olemme vielä kerran turvautuneet Eila-Maija Mirolybovin vankkaan kokemukseen ja ammattitaitoon.

Eila-Maija ei esiinny hääpaikalla pitsihansikkaat kädessä ja juhlamekko päällä. Hän istuu hikisessä selostuskopissa juhlakulkueen reitin varrella yhdessä kollegansa Marjukka Havumäen kanssa ja tarjoilee meille tuntikausien elämysmatkan eurooppalaisten kuningashuoneiden historiaan ja nykyhetkeen.

H-hetkeä on edeltänyt vankka taustatyö ja journalistinen kunnianhimo tehdä tästäkin tv-lähetyksestä ikimuistoinen.

 

Riitta Pihlajamäki
Kanavapäällikkö
YLE TV1

 

 

Kuninkaalliset häät liikuttivat suomalaisia

Kruununprinsessa Victorian häät ja muuta hääohjelmistoa TV1:llä

Eila-Maija Mirolybov: Rakkaus sykähdyttää aina

YLE Uutisten teemasivut: Kuninkaalliset häät

 

 

Suosittele151 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 11.06.2010

On hieno homma, että päästään näkemään kruununprinsessa Victorian ja Danielin häät. Ihan kuten Riitta Pihlajamäki sanoo, arjen vastapainoksi tarvitaan sitten vaikka prinsessaleikkejä. Ei aina kannata punkea eteenpäin otsa rypyssä. Heittäydytään niin kuninkaallisiin tunnelmiin kun se täältä tasavallasta käsin ikinä onnistuu.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä