The Pacific: Tyynenmeren taistelutoverit

Julkaistu maanantaina 20.12.2010 0 192

Suursarja kertoo nuorista amerikkalaissotilaista, jotka taistelivat toisen maailmansodan aikana isänmaansa puolesta kaukana kotoa.

TV1 tiistaisin alkaen 28.11. klo 21.00

Stephen Spielbergin ja Tom Hanksin suursarja (K15) kertoo nuorista amerikkalaissotilaista, jotka taistelivat toisen maailmansodan aikana isänmaansa puolesta kaukana kotoa.

Pearl Harborin iskun jälkeen sota laajeni Tyynellemerelle. Yhdysvaltain merijalkaväen 1. divisioona johti usein hyökkäystä etulinjassa ja joutui vastaamaan sodan kovimpiin haasteisiin.

Merivoimien suurinta joukko-osastoa kutsuttiin lempinimellä Old Breed eli "vanhat konnat".

Kahdeksalla Emmyllä palkittu sarja keskittyy kuvaamaan joukko-osastoon kuuluneen kolmen nuoren miehen vaiheita. Robert Leckie, Eugene Sledge ja John Basilone taistelivat yhdessä ja erikseen kolmen vuoden aikana paikoissa nimeltä Guadalcanal, Cape Gloucester, Peleliu, Iwo Jima ja Okinawa.

Sodan kauheuksista huolimatta sotilailla oli hetkiä, jolloin he saattoivat olla tavallisia nuoria miehiä He kaipasivat kotiin, löysivät rakastetun, tai vain purkivat sotimisen aiheuttamaa ahdistusta kukin omalla tavallaan.

Sarja perustuu kolmeen elämäkerralliseen kirjaan, jotka ovat kirjoittaneet Robert Leckie, Chuck Tatum, Eugene B. Sledge, sekä sarjan tuotantotiimin tekemiin aikalaishaastatteluihin.

Sarjalla on maineikas tuottajatiimi: Tom Hanks, Steven Spielberg ja Gary Goetzman. Samat miehet tuottivat myös vuonna 2001 valmistuneen suursarjan Taistelutoverit (Band of Brothers).

Ennen kutakin illan jaksoa nähdään Tom Hanksin juontama muutaman minuutin katkelma, jossa sodan todelliset sankarit kertovat taisteluistaan.

 

Sarjan trailereita ja lisää sarjasta The Pacific: Tyynenmeren taistelutoverit

 

 

Aiheeseen liittyviä ohjelmia:

 

The Pacific: Okinawan taistelut (K13)

TV1 maanantaina 27.12. klo 20.20

The Pacific -sarjan tekijät ja sodan veteraanit kertovat Okinawan saarella käydyistä taisteluista ja sodan karusta todellisuudesta. Mukana katkelmia draamasarjasta sekä aitoa uutiskuvaa. T: HBO

 

Sotien satuttamat

TV1 maanantaina 27.12. klo 21.00

Poikkeustilassa koettu stressi on myös suomalaisten todellisuutta, kun rauhanturvatyö vie sotilaat tilanteisiin jossa väkivallan uhka ja käyttö ovat arkipäivää.

Sotien satuttamat on ohjelma, jossa niin suomalaiset, tanskalaiset kuin saksalaiset Afganistanissa palvelleet tilittävät tuntojaan. Asiantuntijat valottavat kuinka sotatraumoja hoidetaan ja miten vaikeiden kokemusten yli voi päästä. Tuotanto: YLE Ajankohtaisohjelmat, 2010

 

Kotikatsomo: Tauno tukevan sota

TV1 maanantaina 13. - 27.12. klo 21.30

Tauno Tukevan sota on korpisoturin selviytymistarina. Kolmiosainen sarja sijoittuu jatkosodan loppuun, kevääseen ja kesään 1944 Karjalan kannakselle.

 

Sotien haavat eivät parane (K15)

TV1 maanantaina 27.12. klo 22.15

Sotilaiden mukaan pahin taistelu käydään vasta kotona. Yhdysvaltain sisällisodasta alkaen on dokumentoitu sodasta palanneiden psyykkisiä oireita. Nyt oireet tunnetaan ja niitä kutsutaan posttraumaattiseksi stressihäiriöksi.

 

Historiaa: Tyynenmeren sotakoirat

TV1 tiistaina 28.12. klo 16.06

Viidakossa väijyvät japanilaissotilaat aiheuttivat mittavia tappioita Yhdysvalloille toisessa maailmansodassa. Vuonna 1942 otettiin avuksi sotakoiria, jotka osoittautuivat todellisiksi sankareiksi.

 

Kuolemanprikaatit

TV1 tiistaina 28.12. klo 21.55

1/2: Joukkohaudat. Vuonna 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon perässään iskuryhmät, joiden tehtävänä oli surmata kaikki juutalaiset ja valtakunnan viholliset. T: Kuiv Productions/France 2/Planète, Ranska.

 

TV1 tiistaina 4.1. klo 21.55

2/2: Polttoroviot. Vuonna 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon perässään iskuryhmät, joiden tehtävänä oli surmata kaikki juutalaiset ja valtakunnan viholliset. T: Kuiv Productions/France 2/Planète, Ranska.

 

Suosittele192 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä