Prisma: Neandertalilaisten geenikoodi

Julkaistu maanantaina 05.07.2010 3 164

Dokumentin dramatisoidussa osuudessa neandertalin tyttö (vas.) ja Homo sapiens kohtaavat.

TV1 maanantaina 12.7. ja 19.7. klo 19.00

Neandertalin ihmiset asuivat jääkaudella Euroopassa, mutta nykyihmisen saavuttua neandertalin ihminen hävisi. Syytä tuolle äkilliselle tuholle ei tiedetä varmuudella vieläkään.

Kaksiosainen Prisma-dokumentti Neandertalilaisten geenikoodi (The Neanderthal Code) kysyy, keitä olivat neandertalilaiset ja ovatko jotkut inhimilliset ominaisuutemme peräisin neandertalin ihmisiltä.

Entä mikä aiheutti neandertalilaisten äkillisen katoamisen ja mikä osuus nykyihmisellä oli tuhoon?

Pitkään ajateltiin, että nykyihmiset hävittivät julmasti neandertalilaiset, mutta tätä teoriaa on alettu kyseenalaistaa uusien arkeologisten löytöjen valossa.

Viimeisimmät tutkimustulokset viittaavat siihen, että nykyihmiset ja neandertalilaiset elivät sulassa sovussa rinta rinnan, ja jopa risteytyivät keskenään.

Dokumentissa pohditaan nykyihmisen ja neandertalin ihmisen perimän samankaltaisuuksia ja eroavuuksia. Yhdysvaltalaiset ja saksalaiset tiedemiehet ovat yhdessä selvittäneet neandertalin ihmisen perimää DNA:n avulla.

Onko mahdollista, että jokaisessa eurooppalaista syntyperää olevassa henkilössä onkin hieman neandertalilaista perimää?
Dokumentissa matkustetaan halki Euroopan seuduilla, joilla neandertalilaiset elivät. Ohjelma vie katsojan tuon muinaisihmisen asuinsijoille Portugaliin, Ranskaan ja Kroatiaan.

Aikaisemmin uskottiin, että neandertalin ihmiset olivat yksinkertaisia ja alkukantaisia luolamiehiä, mutta uusimpien arkeologisten ja geneettisten tutkimusten valossa neandertalilaiset olivatkin ilmeisen fiksuja ja sivistyneitä.

National Geographicin tuottaman kaksiosaisen dokumentin jälkimmäinen jakso nähdään viikon kuluttua maanantaina 19.7. klo 19.00.

 

Suosittele164 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 19.07.2010

Missä voisin katsoa ensimmäisen osan ? en löytänyt enää areenasta. Jos sen pystyy esim youtubessa katsomaan niin antakaa linkki... tai jos se on yhä saatavissa niin kertokaa ?!? Jos sieltä yleltä joku vastaa niin pistäkää vaikka sähköpostiin.

ps. näytätte turhan vähän tämmöisiä tiede/historia ohjelmia. Suomen/suomalaisten varhais historiasta olisi muuten hienoa jos saataisiin joku dokumentti tehtyä (tuli vaan mieleen)

Hei ja jos Cro-magnonin ihmisestä löytyisi mitään dokumenttia niin toivoisin, että näyttäisitte ylellä kiitos.

tiistaina 20.07.2010

Kaikkiin ohjelmiin ei Areena-oikeuksia

Kaikkiin TV1:n lähettämiin ohjelmiin ei ole YLE Areena –oikeuksia. Tämä pätee esimerkiksi dokumentteihin ja ulkomaisiin sarjoihin.
Jos ohjelmalla on Areena-oikeudet, niitä voi katsella osoitteessa:
yle.fi/areena

Tällä hetkellä TV1 tarjoaa muun muassa tiededokumentteja maanantaisin klo 19. Keskiviikkoisin samaan aikaan esitetään historiadokumentteja.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

tiistaina 27.07.2010

Ihmettelen, että dokumentti on valittu ohjelmistoon. Se (toinen osa) on melkoista rotupropagandaa, jollaista ei pitäisi näyttää ruudussa ilman asiantuntijakommentteja.

Toisessa osassa annettiin eniten puheenvuoroja tutkijaryhmälle, joka ei ainoastaan väitä löytäneensä merkkejä nykyihmisen ja neandertalilaisen välisistä geenisiirroista vaan myös tekee oletuksistaan melkoisen hurjia päätelmiä. Tutkijoiden mukaan
- geenisiirrot neandertalilaisilta nopeuttivat (eurooppalaisen) nykyihmisen evoluutiota
- (eurooppalainen) nykyihminen sai neandertalilaiselta puheen mahdollistavan geenin (koska nykyihminen kykeni kehittyneinen keihäineen metsästämään yksinkin, laji ei tarvinnut puhekykyä, toisin kuin joukkoyhteistyön voimaan luottaneet neandertalilaiset) ja "muita älykkyyden kehitystä edesauttaneita geenejä"

Kun ohjelmassa aivan oikein todetaan useaan kertaan, että nykyihminen levisi Afrikasta ja vasta Euroopassa kohtasi neandertalilaiset, syntyy ääneenlausumaton mutta tuskin tahaton vaikutelma, että afrikkalaiset ovat siis muihin kansoihin nähden jälkeenjääneitä, koska he ovat jääneet vaille geenisiirtoa neandertalilaisilta.

Kuitenkin afrikkalaiset ymmärtääkseni osasivat varsin hyvin puhua ennen siirtomaakautta, jolloin eurooppalaiset "vihdoin" pääsivät heitä "sivistämään".

Pelkäänpä, että ko. dokumentin kritiikittömällä (esitetty teoria voi osoittautua oikeaksikin mutta tässä vaiheessa kriittisten puheenvuorojen esiintuominen olisi ollut enemmän kuin perustetua) esittämisellä palvellaan tahoja, joilla on taipumus muutoinkin vääristellä tiedettä, sekä sen faktoja että "faktoja".

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä