Koura palkitsi vuoden 2012 parhaita ohjelmia

Julkaistu perjantaina 08.03.2013 0 363

Huonovointisen työyhteisön TYKY-päivä kauniissa kartanomaisemassa kiihtyy iltaa kohti tv-elokuvassa Lumihiutalemuodostelma.

Henkilöstön kehittämismenetelmille irvaileva Tapio Piiraisen tv-elokuva Lumihiutalemuodostelma voitti vuoden parhaan draaman palkinnon, kun Koulutusrahasto KOURA jakoi perinteiset palkintonsa vuoden 2012 parhaille televisio-, radio- ja verkkosisällöille.

"Jatkuva tehostaminen ja kehittäminen, epävarmuus, keskinäinen kilpailu, kärjistyneet ihmissuhteet sekä työ- ja yksityisasioiden sekoittuminen ovat monen työpaikan arkea", todetaan raadin perusteluissa.

Draamaohjelmien lisäksi KOURA-palkinnot jaettiin viidessä muussakin sarjassa. Palkinnoista kilpailivat Yleisradion ja MTV3:n kotimaiset tv-, radio- ja verkkosisällöt.

 

Pääpalkinnot

• Fiktio-sarjan pääpalkinnon sai Yle TV1-kanavan Lumihiutalemuodostelma.

• Dokumentti-sarjan pääpalkinnon sai Yle TV1-kanavan Yhden miehen rauha.

• Kulttuuri-sarjan pääpalkinnon sai Yle Teeman Oiva, pöytä ja Kaj Franck.

• Lapset ja nuoret -sarjan pääpalkinnon sai Yle Teeman Avoin tarina.

• Viikoittaiset asiaohjelmat -sarjan pääpalkinnon sai Yle TV2 -kanavan Sohvasurffaajat.

• Uutis- ja ajankohtaisohjelmien -sarja oli mukana ensimmäistä kertaa ja sarjassa jaettiin kaksi kunniamainintaa: MTV3:n 45 MINUUTTIA: Suomalaisyrityksen kovaa peliä Meksikossa sekä Yle TV1:n Ajankohtaisohjelmien ilmeuudistus.

 

Erikoispalkinto Norppauinnille

Kategoriapalkintojen lisäksi KOURAn hallintokunta jakoi vielä yhden erikoiskunniamaininnan ja yhden erikoispalkinnon. Erikoiskunniamaininnan sai YleX:n Nenämaraton ja erikoispalkinnon Norppauinti saimaannorpan suojelemiseksi.

Vuoden sivistysteko -palkinnon valitsi ja jakoi KOURAn hallintokunnan ulkopuolelta Kansallisteatterin johtaja Mika Myllyaho. Palkinnon sai Yle Uutisten kulttuuritoimitus.

Tunnustukset jaettiin Helsingissä Valkoisessa salissa 7.3.2012.

 

Muualla netissä:

Koura-palkinnot 2012

 

Suosittele363 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä