Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

perjantaina 05.07.2013

Today is the day.

perjantaina 05.07.2013

Enää 15 minuuttia ja...alkaa muistettava jakso.

perjantaina 05.07.2013

^selvästi me kolme jaamme saman SPOILERS-tiedon...
Tarvittais muistohetki.

perjantaina 05.07.2013

Toi enkeli osa on surullinen ja vähän masentava yhdestä isosta syystä jonka monet jo tietää.

perjantaina 05.07.2013

eipä tässä voi muuta sanoa kuin että PERKELE! :(

perjantaina 05.07.2013

Viikonlopun ohjelma: istua nurkassa kerällä ja itkee.
Ei helkkari kun itkin tossa DW:n aikana...

perjantaina 05.07.2013

kiitos vihjeestä täti,kattelinpas nuo miniepisoditki,
että kun ottaa päähän niin hierotaan suolaa haavoihin että ottaa kunnolla päähän.

perjantaina 05.07.2013

Kyllä tuo the angels take manhattan on yksi suosikkijaksoistani. Nyt kolmannella katsomiskerralla tuli kyllä lopussa pahamieli. :( Mutta onneksi jaksot ovat tulevaisuudessakin hyviä (nähnyt jo koko 7. kauden). Ehkä tuo vähäinen kiintymys johtuu siitä että Pondit oli mukana niin pitkään tai jotain.. Toivottavasti kuitenkin nähtäisiin heidät vaikka 8. kaudella, tiedä sitten..

perjantaina 05.07.2013

Kun täällä on puhuttu paljon siitä että onko Tohtori tosiaan rakastunu Riveriin ja toisinpäin niin musta tuntuu että tässä viimesessä jaksossa näky vastaus aika hyvin...<3

Kamalaa että Amy ja Rory lähti. Oon ilonen että niiden "loppu" oli ainakin jokseenkin onnellinen...Hyvästi!

perjantaina 05.07.2013

tässä muuten tennattia jota ei ole näytetty suomessa(ei tietenkään koska täällä ei näytetä näitä erikois esiintymisiä)
http://www.youtube.com/watch?v=Y628xnEm7LI
dr who weakest link special

perjantaina 05.07.2013

tässä lisää tennattia
http://www.youtube.com/watch?v=x1_LRTEhf1k
nevermind the buzzcocks,huumorimusiikkivisailu

perjantaina 05.07.2013

Olisi hienoa jos Doctor Wholla olisi Suomessa parempi menestys. Mielestäni sarjaa näytetään tyhmään aikaan. Miksi Doctor Who ei voisi näkyä esim. subilla tai nelosella kerran viikossa..

perjantaina 05.07.2013

Claraa,
Ainakin mun mielestä DW tulee ihan hyvään aikaan (jos tarkotat kellonaikaa), ja onhan hyvä et se tulee yleltä koska sitten saadaan nauttia doctorista ilman että mainoskatkot pilaa fiiliksen;)

perjantaina 05.07.2013

Oikeassa olet Wibbly Wobbly Timey Wimey. Mainoskatkot pilaisi vain jaksojen tunnelman ihan hyvä vaan että tätä tulee yleltä.

perjantaina 05.07.2013

Nyt minut kyllä paiskataan pimeään kellariin itkevien enkelien sekaan, kun sanon tämän, mutta en ole kovinkaan pahoillani tästä jaksosta. Tuli tietenkin vähän surullinen olo Tohtorin puolesta kun hän jäi taas yksin (mutta ei oletettavasti kovinkaan pitkäksi aikaa!) mutta Amysta en oikein koskaan erityisemmin pitänyt (Rory oli kyllä oikein sympaattinen), joten uusi kumppani on mielestäni tervetullutta vaihtelua. Jakso oli kyllä oikein jännittävä ja toi osan enkelien eeppisyydestä ja pelottavuudesta takaisin (ne eivät liikkuneet, JES!)
Dalekeista vielä että ne ovat hippusen kärsineet Moffatin aikakaudella. Ensin ne marssitettiin näyttömölle aivan liian pian Matkan pään jälkeen, eivätkä ne edes punoneet mitään suuruudenhulluja suunnitelmia kaiken olevaisen pään menoksi. Claran ensiesiintymisjakso sen sijaan oli erittäin hieno ja nautittava ihmiseksi itseään luulevaa dalekia myöten. Se että dalekit unohtivat Tohtorin on taas katsojien kannalta huono asia, koska se syö Tohtorin ja peltipäiden kohtaamisten dramaattisuutta. Uskon kuitenkin, että unohdus ei ole lopullinen...
Tällä kaudella dalekit eivät ole yltäneet niin näyttävään paluuseen kuin aina yhtä ikimuistettavassa Pois radalta -episodissa. Se tunne, kun särisevä, monotoninen lausahdus kajahti kaiuttimista: "Exterminate! Exterminate!" Siinä vaiheessa kylmät väreet juoksivat selkää pitkin, hengitys pysähtyi ja purskahdin itkuun yhtä aikaa Sarah Janen kanssa. Sellaista hirvittävää kauhua en ole Tohtorissa sen koommin kokenut.

perjantaina 05.07.2013

meni siinä aikaa mutta muistinpa vihdoin mistä tuo clara oli tuttu mulle ennestään, emmerdalesta tietenkin, ja en tykänny siitä sillonkaan eli ehkä olen sen takia ennakkoluuloinen

perjantaina 05.07.2013

Rory and Amy, I'll miss you <3
Onneksi kuitenkin lähtivät - tavallaan- iloisesti. Siis pääsivät yhteen ja elivät onnellisina.:) Pelkäsin nimittäin paljon pahempaa, vaikka Tohtoria kävi kyllä sääliksi "The first face this face saw. And you're seared onto my hearts, Amelia Pond. You always will be."
Tuli kyllä kovasti kyynelihdittyä jaksoa katsoessa, aina vain enemmän loppua kohden.
Mutta täytyy sanoa, että oli oikein hyvä jakso, vaikka Pondit lähtivätkin. Saa taas hetken pelätä patsaita. ;)

perjantaina 05.07.2013

Tuli paljon kyyneleitä jaksoa katsellessa, hahmoja tulee aina ikävä, koska he jättivät jo muistoihimme pysyvän jäljen. Ja koskaan ei voi tietää, mitä odottaa...

perjantaina 05.07.2013

Lohtua vai lisäsuolaa haavoihin, en tiedä, mutta Amyn ja Roryn tarina sai jälkisanat:
http://www.youtube.com/watch?v=XWU6XL9xI4k
Kohtaus on siis kirjoitettu mutta sitä ei koskaan filmattu muuten kuin näin kuvakäsikirjoituksesta.

Nenäliinapaketti kannattaa varata viereen.

perjantaina 05.07.2013

Clara on todella hyvä ja oma lempihahmoni on Strax, joka on Vastran ja Jennyn kanssa kauden 7 jaksoissa christmas special ja 11. ja 13. s7p2 on parasta doctor whota koskaan

perjantaina 05.07.2013

Yle hoi, miksi ette voi lähettää uusintoja dr who:sta? Minulta on muutama jakso jäänyt näkemättä näistä 7:stä kaudesta. Esim. The wirekin uusitaan. Ja jos voisitte näyttää niitä vanhojakin jaksoja ja elokuvia(yleltä tuli joskus vanha dr who - elokuva tai kaksi) mutta ei niin usein kuin näillä uusilla kanavilla (tv5, fox). Ja Lumiukkoarmeija jaksossa suomennuksessa on omasta mielestäni virhe kun se kotiopettajatar Clara vastasi yhdellä sanalla että pond (lampi), se meinasi ehkäkin Amy Pondia. Karen Gillan on muuten ihana.

perjantaina 05.07.2013

Hei, voisiko nuo ohjelmatiedot päivitää? Myöhäisjaksoja yöllä tullut 1.6. jälkeenkin ja meinaavat jäädä näkemättä.. Nytkin yksi menossa ja siitä ei lue mitään!

perjantaina 05.07.2013

VV, kiitos tosi paljon että linkitit tuon videon. Oli kiva, kun Rorykin ehti sanoa hyvästit, kun varsinaisessa ohjelmassa ei sille ollut aika... Kiitos, koska Rory oli mun suosikki.
Ei luoja miten viidessä minuutissa voi saada aikaan itkutulvan!! :'(

Hyvästellen,

lauantaina 06.07.2013

hmmm,ei tuo lumiukko jakso ollutkaan niin kökkö eli taijan minä vielä pysyä tohtorin kelkassa.
ja jos tuo clara ei nyt olekkaan paras kumppani niin ihan kateltava tyttönen silti ;)

lauantaina 06.07.2013

I'm feeling like a fountain sen jälkeen kun katsoin ton Roryn hyvästelyvideon. Huhhuh

lauantaina 06.07.2013

I'm feeling like a fountain sen jälkeen kun katsoin ton Roryn hyvästelyvideon. Huhhuh

lauantaina 06.07.2013

Minusta Yle voisi pitää kaikki jaksot aina tallella täällä, paitsi kun tuotantokausi vaihtuu, siskoni esim. ovat nyt kesämökillä, ja eivät ehdi katsoa jaksoja. Ainakin pari viikkoa tai muutama olisi hyvä aika miksi ette tee näin?

lauantaina 06.07.2013

kiitoksia VV , jopa vanhalla ukolla tuli kylmät väreet kun tuon videon katto,kumma hommaa vaan että eivät koskaan tuota kuvanneet,esim mikseivät tehneet vaikka mini episodia jos sarjan aika ei riittänyt?

lauantaina 06.07.2013

taijanpa olla whovian kun aika moneen olis tullu vastattua kyllä :D
http://www.youtube.com/watch?v=aOi3nawBxwE

lauantaina 06.07.2013

toinen vihje voi tietenkin olla että puhelimen soittoääni tällä hetkellä 7 kauden alkumusiikki :D

lauantaina 06.07.2013

Katoin myös ton Whovian "testin" ja kyllä, tais tulla vastattua myöntävästi aika moneen :D

lauantaina 06.07.2013

Minäkin katsoin tuon Whovian-testin, ja tuli vastattua kyllä varsin moneen.:)
Ja täältäkin löytyy DW musiikkia soittoäänenä.

lauantaina 06.07.2013

Voisko joku linkata luotettavan nettisivun josta vois ladata DW soittoäänen ilmaseks? Yritin jo mutta keskeytin kun rupes epäilyttämään se että kännykkään tulvi erilaisia tekstareita kyseisestä numerosta. Way to go.

lauantaina 06.07.2013

Kun doctor whon uusi kausi näytetään tuleeko sekin yleltä?

lauantaina 06.07.2013

Osaako joku kertoa minulle syyn tähän asiaan. Meinaan löysin juuri sellaisen verkkokaupan mistä voi ostaa Doctor Who tuotantokausi 1-6,(eri dvd:t kylläkin) Niin tuossa ensimmäisessä on suomenkieliset tekstitykset mutta noissa muissa ei ole :( Aijon varmaanki ostaa nuo,ehkä.

lauantaina 06.07.2013

Onpas kiva nähdä, että Suomeen on tullut näin paljon uusia DW-faneja. :)

YLE:lle suuri kiitos tästä massiivisesta panostuksesta! Tämä 7.kausi oli todella positiivinen yllätys, kun alkuun kerroitte esittävänne "vain" kaudet 4-6.

Moni kyselee dvd-boxeja suomi-teksteillä. Käsittääkseni niitä ei ole, paitsi 1.kausi vuodelta 2005, eli tuo Christopher Eccleston -kausi. Itse olen tilannut kaikki kaudet britti-Amazonista, joissa on kaikissa todella paljon extroja, mutta vain enkkutekstit. Itseäni asia ei haittaa, vaan valitsen extrat koska tahansa suomenkielen sijaan. (mm. loistavia David Tennant video diary -klippejä)

Itse en oikein ymmärrä niitä ihmisiä/faneja, joiden mielestä sarja huononee tai ei ole enää edes katselukelpoinen, kun Tohtorin esittäjä vaihtuu. Myönnän, että itsekin kuulun RTD-ihailijoihin, mutta sarjojen kuuluukin muuttua. 5.- ja 6.kaudet olivat heikohkoja, mutta tämä 7.kausi vaikuttaa lupaavalta, etenkin tuo jouluspesiaali oli mielestäni todella hyvä! Mitä tulee Tohtoreihin, niin kaikilla on omat hyvät puolensa. Olen nähnyt vanhasta Who:sta jaksot vuodesta '74, jolloin Tohtorina aloitti Tom Baker, eli numero neljä. Tietenkin effektit olivat sitä aikaa, mutta itse sarja ja tarinat ovat vähintään yhtä viihdyttäviä kuin tänäkin päivänä. Eniten kaipaan tuolta ajalta jakson pätkimistä, eli yksi tarina koostui yleensä neljästä jaksosta, 25 min.

Tästä Double Amy -jutusta sen verran, että olen itse olettanut (ja tutkinut nettiä ja pohtinut toisinaan aivoni puhki), että Amy oli jo vaihdettu Christmas Carolin ja 6.kauden ekan jakson välisenä aikana. Kopio-Amyllä oli kaikki samat tiedot ja muistot kuin oikeallakin Amyllä, mutta kopio ei voi tulla raskaaksi. Jostain syystä Silence halusi Tohtorin tietävän, että oikea Amy on raskaana. (Silence kertoi kopio-Amylle, että hänen pitää kertoa tämä tieto Tohtorille) Olettaisin, että kun katsojat näkivät tämän silmälappunaisen, niin todellisuudessa tämä täti kävi tarkastamassa oikeaa Amyä ja miten raskaus edistyi. Tohtorin piti tappaa kopio-Amy, koska vain silloin oikea Amy saattoi herätä "kopio-koomastaan". Ehkä? Tähän aiheeseen on liittynyt omalta osaltani AIVAN liikaa pohdiskelua...

Minusta Clara vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ei ainakaan mikään ujo tyttö vaan tarjoaa Tohtorille vähän samankaltaista haastetta kuin Donnakin.

lauantaina 06.07.2013

Kiinnostaisi tietää että kun 50th anniversary episode tulee elokuviin 3D.nä englannissa, esitetäänkö sitä suomessakin elokuvissa

lauantaina 06.07.2013

Vau, en ollut varma näytetäänkö 50th special elokuvissa, mutta hienoa kun näytetään.:D
Todella toivon, että tulee elokuviin myös Suomessa! Ei tarvitsisi ehkä olla edes 3D:nä, tavallinenkin riittäisi. Vaikkapa vain Helsingin teattereissa, jos ei muuta.

lauantaina 06.07.2013

En ollut kuullutkaan moisesta, toivon totisesti että tulee elokuvateattereihin.
Ehkä ei siltikään tule, sillä nämä ''pääpomot'' ajattelevat että on turhaa julkaista sarjaan yhdistyvä leffa, jos ei saisi paljon tuottoa. Silloin se tarkoittaisi rahan ja ajan tuhlausta, toivon totisesti että yle vastaa näihin kysymyksiin!

lauantaina 06.07.2013

miksi kausia ei vois vetää alusta asti taas ? BBC:lläki ois aikaa tehä lisää
jaksoja......ite nimittää hyppäsin kyytii vasta david tennantin kohdalla......

sunnuntaina 07.07.2013

Tsuua, Kiitos edellisestä korjauksesta.

Nyt olisi sitten jakso 93 poskellaan. Taas sama juttu kuin viimeksi ja siis tarkoitan Areenan jaksoa.

Kiitokset jo etukäteen.

sunnuntaina 07.07.2013

GALLUP KAUDESTA 6
Mikä oli teistä paras jakso(t) tai kohtaus kaudella kuusi? Toivottavasti moni vastaa, vaikka seiska kausi alkoi jo pyöriä. Olisi hauska kuulla, miten erilaisi mielipiteitä meillä on. :)

>> Mun mielestä impossible Astronaut ja Day of the moon jaksot olivat hyviä.

sunnuntaina 07.07.2013

Wibbly Wobbly Timey Wimey >>

John Hurt on tohtorin pimeä puoli.

sunnuntaina 07.07.2013

tuo uusi opening on kylla ivan kamala :o
BBC Sais kyllä laittaa tämän: http://www.youtube.com/user/xandercom
tekemään op doctor wholle.

sunnuntaina 07.07.2013

Kausi 6
Paras jakso oli Lets kill hitler
paras kohtaus Lets kill hitlerin alussa kun Melody yrittää parittaa omia vanhempiaan :D

sunnuntaina 07.07.2013

viikko lomareissulla poissa koneelta ja tänne on tullut tekstiä vaikka kuinka paljon! Mut olipa kiva lukea kaikkien kommentteja j pohdintoja :)
Juuri tässä kattelen väliin jääneitä jaksoja Areenasta ja äsken loppui Enkeleitä Manhattanilla. Ai että kun itkin.
Kiitos VV tuosta Roryn kirje -linkistä. Itkin vielä lisää, mutta oli ihana kuulla, että Amy ja Rory saivat kuitenkin elää elämänsä yhdessä. Että tavallaan paljon iloisempi ero tohtorista kuin monella muulla.
Aina haikeaa, kun hahmoja lähtee, mutta niin täytyy tapahtua, että uusia voi tulla. Nyt siis tutustumaan Claraan, odotan innolla :)

sunnuntaina 07.07.2013

Omistaakos kukaan mitään Doctor Who fanituotteita? Onko jollain sonic screwdriver? ;) Itse haluaisin vaikka mitä, mukeja, Tardis teepannun ja Dalek polvisukat! :D Vielä en ole päässyt tilaamaan, mutta joskus vielä. Onkos täällä muuten ketään, joka osaa neuloa? Haluaisin nimittäin Tardis villasukat, mutta oma mummuni ei enää pysty neulomishommiin.. eikä ole muitakaan tuttuja joilla puikot pysyis käsissä. Lapsena sai joka joulu villasukkia, ei osannut silloin arvostaa. Nyt ei enää saa yksiäkään ja harmittaa niin pirusti.

sunnuntaina 07.07.2013

Meow, meillä on Kindlen suojakuorena River Songin päiväkirjan kannet, mieheni tilasi, kun oli kuulemma pakko saada..ja onhan tosi tyylikkäät, en voi kieltää :)

sunnuntaina 07.07.2013

En omista mitään fanitavaraa, mutta River Songin päiväkirjan näköinen vihko/kirja olisi kyllä kiva.:) Samoin sonic screwdriver. Ja osaan neuloa, olenkin etsinyt netistä jotain ohjeita, mutta ei ole oikein löytynyt.:( Tardis-villasukat olisi kyllä tosi kiva, kun vain jostain löytyisi ohjetta niin olisi paljon helpompi tehdä.:)

sunnuntaina 07.07.2013

Minulle tuli Clarasta heti Donna mieleen, samanlaista "tuittupäisyyttä" ja sisukkuutta, eikä anna heti Tohtorille kaikessa periksi. Ja kuten Donnakin, Clara sai Tohtorin taas elämään :)
Minulle ei ole mitään fanituotteita siunaantunut, mutta Tardis alkaa vonkumaan kun puhelimeen kilahtaa viesti :D


Muualla Yle.fi:ssä