Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

tiistaina 16.07.2013

ihmettelinki et mistä tohtori ne lasit oli taikonu :D
Ja ehottomasti amy ja rory on parhaita tohtorin kumppaneita minunkin mielestä.
KYSYMYS...Kumpi on esiintyny useammassa jaksossa tennant vai smith???
(ihan vaa mielenkiinnosta kysyn)

tiistaina 16.07.2013

Tähän mennessä Tennant on esiintynyt 47:ssä ja Smith 42:ssa jaksossa. Eli aika tasoissa ovat.

tiistaina 16.07.2013

Eilinen jakso (Akhatenin renkaat) oli pitkästä aikaa "ajaton" drwho-jakso. Tohtorina olisi voinut olla kuka tahansa häntä tähän mennessä näytelleistä (ei ollut mukana muuta painolastia kuin Gallifreyn ja dalekien tuhoaminen). Mitä enemmän Matt Smithiä on Tohtorina katsonut, sitä parempi hän on.

Jos joku kaipaa kyynelkanavien puhdistamista, niin juutuupista löytyy Kymmenennen Tohtorin jäähyväislaulu englanninkielisillä teksteillä (se esitetään latinaksi, ja mun latinantaidoilla ei kyllä olisi osannut kuin osan tulkita) http://www.youtube.com/watch?v=ZIW6CdgYDY0 . Minun mielestäni tuo jäähyväislaulu oli synninpäästö Tohtorille Gallifreyn tuhoamisesta, ja selittää sitä, miksi Yhdennentoista ei ole tarvinnut enää raahata Aikasotaa jatkuvasti mukanaan (ei sillä, etteikö se seuraisi regeneraatiosta toiseen).

Kesäkuussa oli Bad Wolf - päivä (itseasiassa ainakin kolme eri päivämäärää eri lähteiden mukaan). Meidänkin pikkukaupungissa oli joku rohkea uskaltanut laittaa Bad Wolf-kirjoituksia näkyville. Eli tällä alueella ainakin pari fania löytyy... Tällaisen bad wolf-pesueen kanssa on hankalaa lähteä edes oman maan pääkaupunkiin elokuvateatteriin (joku jo mainitsikin maan sisäisten matkojen kustannuksista, halvemmalla pääsee ulkomaille kun ei ole Tardista käytössä).

Uutta Tohtoria ei ole vielä valittu. Jos mennään vanhan kaavan mukaan, niin Tohtori tulee olemaan klassisen näyttelijäkoulutuksen saanut britti. Joku, joka ei ole ehkä kuuminta kärkeä, mutta vahvasti omanlaisensa. Tuskin ihan rantaleijonatyyppinen ;-)
Ongelmana on se, että regeneraatioita olisi käytössä vain kaksitoista, eli kaksi jäljellä (tai yksi, jos John Hurtin esittämä Tohtori lasketaan mukaan, yhdestoista ei häntä Tohtoriksi suostu nimeämään, vaikka onkin yksi regeneraatioista). Sarjan tekijöiden täytyy kehitellä jotain tämän hankaluuden ylipääsemiseksi; periaatteessahan tuo regeneraatioiden määrähän oli rajattu Gallifreyn lakien pohjalta. Katsotaan ja odotetaan, joko kohta olisi punapää Tohtori (nythän on ollut ysi ja kymppi, jotka olivat vaan "rude and not ginger"). Ehkä tämä selittää Tohtorin mieltymyksen punapäihin matkakumppaneina...

Alkukeväästä oli cdon:issa tms myytävänä neljän ekan kauden boxi suomenkielisillä teksteillä, nyt ei enää löydy ollenkaan. Tod.näk. joudun hankkimaan alkuperäisen bbc:n boxin, koska sieltä löytyy confidentialit. Simultaanitulkkaus kunniaan, vaatii vaan sen, että ehtii ensin itsekseen katsoa jakson ennenkuin joutuu tulkkaamaan (ja tietää missä kohtaa joutuu nieleskelemään...)

tiistaina 16.07.2013

Tennantilla taitaa olla 2 jaksoa enemmän kuin Smithillä.

Ja laitattehan kaikki Finnkinolle viestiä 50th Anniversary Specialista.:) Siten on suuremmat mahdollisuudet saada Finnkinon väki esittämään se elokuvateatterissa.:))

tiistaina 16.07.2013

Vale Decem on kyllä kaunis. Ja nyt kun tietää mistä siinä lauletaan, se on noin 10 kertaa kauniimpi :) Sen loppuosa on varsinkin minun mieleen, vaikkei siinä mitään sanotakaan vaan "lallatetaan", jos ymmärätte mitä tarkoitan...
En muuten tiennytkään mistään Bad Wolf päivästä! Täytyy sitten ensi vuonna tehdä vaikka pieniä Bad Wolf tarroja, voin sitten liimailla lyhtypylväisiin niitä, kertomaan samanmielisille että täällä ollaan, never forget... :)

tiistaina 16.07.2013

Kiitos Bad Wolf! :D

Ihana saada sanat Vale decemiin. En edes tajunnut että Vale decem = hyvästi kymmenes :o

tiistaina 16.07.2013

Riverhän oli ajan herra ( tai oikeastaan rouva). River sai alkunsa Tardisin aikapyörteessä, joten hänestä tuli ajan herra. Tapetaan Hitler! jaksossa River antoi jäljellä olevat regenoitumiset Tohtorille, joten Tohtori elää vielä.

tiistaina 16.07.2013

Nyt kun täällä on puhuttu Bad Wolf-päivästä, niin tiesittekö että 8. elokuuta vietetään Dalek-päivää, jolloin asiaan kuuluu dalek-viittaukset, exterminatet ja monotoniset puhumiset :) päivä oli/on dalekien alkuperäisen keksijän syntymäpäivä. Aika jänskää, mä ainakin aion viljellä dalek-juttujani koko päivän :D:D

ja vielä on pakko laittaa loppuun kannustukset että lähettäkää viestiä finnkinolle jotta saatais se spesiaali kylmää, tohtoritonta talvea lievittämään (jos se ehtis niinkin aikasin tänne suomeen) :)

tiistaina 16.07.2013

DWlover, mun käsittääkseni River ei ollu täys timelord, se oli ihminen jossa oli ajanherran DNA:ta jonka se sit menetti..

tiistaina 16.07.2013

Jos muistini palvelee minua oikein, niin Tohtorilla on ihmisäiti ja Time Lord isä. Ajan Herrojen dna kuitenkin on dominatti, joten Tohtori on paljon lähempänä puhdasta Ajan Herraa kuin 50%. Aikapyörteen kautta tarttunut dna riittää Ajan Herran perimän ja ominaisuuksien periytymiseen. Riverillä oli kaikki Ajan Herrojen ominaisuudet regeneraatioineen, mutta hän luopui kaikista jäljellä olevista uudentumisistaan pelastaakseen yhdennentoista Tohtorin.

Ja koska Tohtori ei ole 100% Ajan Herra, niin hänen klooninsa, joka sai puolet perimästään Donna Noblelta, ei olekaan enää Ajan Herra tietyiltä osin (yksi sydän, ei regeneraatioita).

Ja sitten on vielä Rose Tyler ja Jack Harkness, jotka ovat altistuneet normaalia enemmän Aikapyörteelle...

tiistaina 16.07.2013

Kun täällä keskustellaan kympin jäähyväislaulusta tuli vaan mieleen millainen laulu soi kun yhdestoista tohtori lähtee kyllä BBC:n väki jonkun hyvän ja surullisen keksii. Toivon että seuraava tohtori olisi Martin Freeman ja tiedän että hän esittää Watsonia uudessa Sherlock sarjassa. Hän vain vaikuttaa sellaiselta tohtori persoonalta ja on hauska. Cold War oli tosi hyvä jakso yksi parhaimmista Matt Smithin episodeista. Skaldak oli ihan hyvä ja uhkaava. Clara on mielestäni ihan ok kumppani mutta ei niin hyvä kuin Amy ja Rory he ovat parhaat kumppanit ikinä tässä sarjassa.

tiistaina 16.07.2013

Tohtorin ihmisäitiin lienee viitattu vain vuoden 1996 televisioelokuvassa ja ilmeisesti joissakin "kuivan kauden" (kun sarja oli vuosikausia tauolla) kirjoissa. Kummankaan kaanonistatus ei ole erityisen vahva. The End of Timessa näkynyt gallifreyläinen nainen oli jossain vaiheessa kirjoitettu Tohtorin äidiksi, mutta jätetty lopulta salaperäiseksi, joten kaanonina ei voi pitää hänenkään henkilöllisyyttään.

tiistaina 16.07.2013

Mutta tuo on kyllä jännä juttu, miten aikapyörre vaikuttaa DNA:han niin että Melody/River on paitsi Amyn ja Roryn, myös Tardisin lapsi. Seiskakauden jaksoissa on toistuvana yksityiskohtana tämä (esi)vanhempien ja jälkeläisten välinen linkki, ja on spekuloitu sitäkin voisiko se olla jotenkin 50-vuotisjakson teema. Vaikka yhtä hyvin se voi olla Moffatin juonimaa harhautusta, ja Tohtorihan nyt valehtelee joka tapauksessa. Mene tiedä.

Mutta mikä ihme se barbijuttu oli tämäniltaisessa sukellusvenejaksossa?

tiistaina 16.07.2013

Mäkin niiiin mietin, että miksi ihmeessä barbi :D
Tohtorilla on vähän hassuja juttuja välillä.

Tän päivän jakso ei kyllä kuulu mun lemppareihin. Eilisen jaksossa Tohtorista tuli välillä mieleen jotkut vanhat tohtorit, eli siinä mielessä samaa mieltä, että aika ajaton jakso.

Kamalaa, enää viikko, niin jaksot loppuu :S No, ei saa miettiä sitä vielä.

tiistaina 16.07.2013

Hui helkkari! Onks siihen enää viikko??!?!?!?!!! Eiiiiiihhhhhhh..... Onko kellään nyt linkata mitään nettikauppaa josta ostaa lohdukkeeks aiempia kausia suomenkielisillä teksteillä? :'(

Nyt mäkin oon jo alkanu tottua Claraan, ihan kivalta ja hyvältä companionilta se vaikuttaa vaikkei olekaan (vielä eikä varmaan muutenkaan tule olemaan) yhtä rakas kun amy ja rory... Mutta ihan hauska tyttö se on :D

Se Akhatenin renkaat oli aivan upea jakso, ihanan oranssi värimaailma ja muutenkin ihan loistava :) toivottavasti tulee lisää yhtä hyviä jaksoja tällä kaudella(enää viikko apua en tienny aiemmin)...

Okei nyt tuli paniikki että miten selviän koko talven ilman tohtoria... Näytetäänkö uusia jaksoja siis taas ensi kesänä, vai miten on kun nämäkin jaksot esitettiin briteissä nyt keväällä, ehtiikö jaksot ensi kesään vai joudutaanko odottamaan pidempi aika?

vinkatkaa nyt joku että mistä saa ostaa niitä peevelin tuotantokausia tekstityksillä, en kestä koko vuotta ilman tohtoria, muutenki rankka vuosi tulossa!

APUA. täytyypä paeta nurkkaan panikoimaan.

tiistaina 16.07.2013

^ Tohtori sanoi muistaakseni jossain Sarah Jane Adventuresin jakossa että hänellä on 575 (tai jotain sinne päin :) ) inkarnaatiota. En tiedä oliko läppä tai jotain. Regeneraatiot ovat kuitenkin määrätty Ajan herrojen laeissa mutta kun kaikki muut ovat kuolleet niin ne eivät välttämättä ole voimassa.

Taitaa muuten olla se John Hurtin "Tohtori" se joka pakeni Aikasodasta. Vastaus saadaan sitten 50-vuotisspesiaalissa joka on puhdasta eeppisyyttä. :)

tiistaina 16.07.2013

Vähän se 50-vuotis spesiaali häiritsee, koska jos siinä on (tod.näk. on) viittauksia tai jotain vanhempiin Tohtoreihin ja tapahtumiin niin en ymmärrä niistä sitten mitään, sillä olen nähnyt vain Smithin jaksot + osan Tennantin jaksoista.. :o Mutta ei voi mitään. Haluan silti nähdä sen!

Wibbly Wobbly Timey Wimey, ainakin cdon.comissa olen nähnyt suomiteksteillä Ecclestonin kauden, mutten tiedä onko siellä enää.

Viikko? On niin kamalaa odottaa (ainakin?) talven yli että saa taas nähdä Tohtoria.:( Kun nyt saataisiin 50th Anniversary Special nähdä elokuvateatterissa talvella niin olisi todella hienoa! :D

keskiviikkona 17.07.2013

wikipediassa sanotaan, että mestarille on tarjottu jossain 80-luvun jaksossa uutta uudelleensyntymisen sykliä.....jospa tämä pelastaisi tohtorin

keskiviikkona 17.07.2013

David Tennantin karismasta: Olen miettinyt jo muutaman vuoden, miksi tällä näyttelijällä on sellainen vaikutus meihin faneihin, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Koska Meow’n ystävä on periaatteessa aivan oikeassa: ei sellaisella keski-ikäisellä kukkakepillä pitäisi olla mitään asiaa hurmureiden Hall of Fameen. Ja luulen että olen löytänyt ainakin osaselityksen: DT on näytellessään sataprosenttisesti läsnä, ja hän antaa yleisölleen sataprosenttisesti kaikkensa.

Kannattaa katsoa tämä pätkä http://www.youtube.com/watch?v=u4zCsU5dcJ4 Pirates-piirretyn ensi-illasta, missä lapsi-”toimittaja” haastattelee elokuvan ääninäyttelijöitä, ohjaajaa ja käsikirjoittajaa. Kaikki haastateltavat, Hugh Grantista alkaen, ovat ihan mukavia ja asiallisia ja suhtautuvat lapsihaastattelijaan reilusti, sopivan vakavasti ja sopivan vitsikkäästi. Mutta DT on aivan omaa luokkaansa. Se että hän on ainoa, joka menee polvilleen ollakseen samalla tasolla haastattelijan kanssa, menisi vielä tempusta, mutta hän puhuukin aivan eri lailla kuin muut. Ei alaspäin eikä mitenkään yksinkertaistaen, vaan jotenkin täydellisen eläytyvästi, ikään kuin hän samastuisi lapseen ja tietäisi täsmälleen, mikä tätä kiinnostaa. Samalla tavalla hän ottaa yleisönsä myös Tohtorina, Casanovana, komisario Carlislena, Hamletina jne. Herrajjumala sitä hymyä kohdassa 4:24!

keskiviikkona 17.07.2013

Mä en ole löytänyt dvditä suomenkielisillä teksteillä mistään nettiputiikista tai muualtakaan. Cdonista saattaa jotain löytyä. Joka kerta kun käyn Prismassa tai Anttilassa tms niin toiveikkaana kiertelen tv-sarjahyllyt...

Mutta siis Netflixin kautta näkee kaudet 1-5 tekstitettyinä. Plus Buffya ja Torchwoodia ja kaikkia muita hyviä sarjoja. Luottokortti täytyy olla. Ja tietysti joutuu katsomaan tietokoneen näytöltä (joka on onnettoman pieni ja televisio on niin vanha ettei sillä pysty katsomaan) mutta ei se haittaa. Mitä vaan että saa viikottaisen annoksen Kymmenettä... ;)

4 kauden spesiaalit The Next Doctoria lukuunottamatta puuttuvat ja ne tilasin nyt sieltä BBC:n verkkokaupasta. Ilman tekstityksiä ovat tietysti mutta Confidentalien ja kommenttiraitojen kanssa. (Jee!!!) Tekstittömyys ei minua haittaa koska sarjassa puhutaan niin kaunista ja selkeää englantia että sen kyllä ymmärtää ja lisäksi käännös jättää väistämättä aina osan dialogista puuttumaan. Kokemuksesta voin sanoa, että hetken se kestää että tottuu elämään ilman suomenkielisiä tekstejä mutta sitten niitä ei pian kaipaakaan! Plus useimmissa dvd:issä on mahdollisuus valita tekstitys englanniksi mikä helpottaa toki myös. Että rohkeasti vaan kokeilemaan!

Tietysti antaisin rahani mieluusti pois jos saisin kaikki kaudet suomiteksteillä kun on tuo minifani myös jolla kestänee vielä kymmenisen vuotta ainakin ennenkuin ymmärtää enkkua riittävän hyvin ja mun simultaanitulkkaustaidot ovat surkeat joten mulle ei liene realistinen vaihtoehto tilata juurikaan enempää.

keskiviikkona 17.07.2013

Kiitti tosipaljon vinkeistä, voisin ehkä tilata englanninkieliset versiot ilman tekstitystä loppujen lopuksi...... Oon katsonu ennenkin sarjoja silleen kun ei ole ollut tekstejä saatavilla, mutta mietin että DW:ssä saattaa olla vähän liian vaikeeta sanastoo...nomutta kai siitä selvitään, mitä vaan jotta saan nähdä tohtoria talvellakin!!

Ja VV, nyt kun sanoit niin siinä saattaakin olla avain Tennantin karismaan. Kattelin uudestaan jaksoja joita olin nauhottanu ja tätä pohdiskellen tulin siihen tulokseen että se kyllä tosiaan antaa kaikkensa ja ehkä se sen hurmaavuus perustuu just siihen.

keskiviikkona 17.07.2013

Kiitos Yle tästä loistavasta sarjasta!Esitysaikakin on juuri sopiva,kerkeää helposti töistä kotiin ennenkuin tohtori alkaa ;) Tämä sarja on loistavaa kesäkatsomista,kun muuten tulee niin paljon uusintoja.Hienoa on myös se,että sarjaa nähdään myös ensivuonna,kiitos siitä jo etukäteen ;)

keskiviikkona 17.07.2013

en malta odottaa Nightmare In Silveriä ja The Name Of The Doctoria suomenkielisillä teksteillä..........huikeita jaksoja

keskiviikkona 17.07.2013

Jackie Tyler, minkäs ikäinen minifani sinulla olikaan? :) Meidän tuleva tokaluokkalainen tyttö tykkää myös Doctor Whosta ja Tennant on hänen mielestään paras Tohtori. Tykkää myös esim. Star Warsista, Teenage Mutant Ninja Turtleseista (niistä 80-luvun, ei uusista :D) ja Prätkähiiristä. Ja itsehän tykkään/olen tykännyt samoista myös. Ei tyttö silti mikään poikatyttökään ole, perus prinsessaleikitkin kiinnostaa. No, on kyllä luokan kaikki pojat rakastuneita meidän mimmiin, varsinkin sen jälkeen kun askarteli koulussa viime syksynä pahviputkilosta lightsaberin (valomiekka, lasermiekka, miksi sitä nyt haluaakin sanoa) ja pojat oli huuli pyöreänä kun tyttö "puhui heidän kieltään" :D Toivon. että tyttö tutustuttaisi muitakin lapsia DW:n maailmaan, on niin hieno sarja. Ja mikäs sen mukavampaa kuin katsoa laatuohjelmaa lapsensa kanssa. Katsotaan askarteleeko tyttö koulussa sitten sonic screwdriverinkin. Ehkä äitienpäivälahjaksi, jos oikein nätisti pyydän :)

keskiviikkona 17.07.2013

Oon 14-vuotias Whovian ja löysin just divarista täydellisen toimivan sonic screwdriverin. Auttakaa mua päättämään pitäiskö ostaa kun siinä menis kaikki rahat ja joutuisin lainaamaankin jostain? Mutta kun se on niin täydellinen ja ihana ja meinasin hiykua ääneen kun huomasin sen siinä näyteikkunassa, oli hankala laskee käsistä että lähtisin jonnekkin harkitsemaan.... Se olis kyllä sen arvosta koska se pitää ääntä ja kaikkee <3<3<3

Odotan myös innolla varsinkin Nightmare in Silveriä, se oli upea jakso ja saan varmaan siitä vielä enemmän irti suomiteksteillä!! Muuten, oon aika uus fani niin onko noita olentoja nimeltä Whisper Men esitelty aiemmin?

keskiviikkona 17.07.2013

Meow: Mun minifani on kuusi. :) Että aika mini vielä. Rakastaa Matt Smithin Tohtoria vaikka Rorykin on aika kova sankari. Samoin Rouva Vastra ja silurialaiset muutenkin ovat ihan parhaita :) Neiti harrastaa jalkapalloa myös, joten siinäkin mielessä herra Smith on aika sankari ;) Ollaan joku Tennantin ja Ecclestonen jakso katsottu mutta ei ne jaksa samalla tavalla kiinnostaa, vielä ainakaan.
Star Wars ei ole vielä oikein kolahtanut, ja onhan tuo vielä kovin nuori. Hobitti on luettu ja joitain kohtauksia Lotrista on näytetty kun se polttelee niin kovin. Myös Narnia-sarja upposi ja tällä hetkellä menee toinen osa Harry Potteria. Että enemmän ollaan oltu vielä lukupuolella. Mutta kyllä tuosta vielä hyvä nörtti leivotaan. Prinsessat eivät ole in mutta zombiet, hirviöt ja dinosaurukset ovat. Pokemonit ja Monsunot kiehtoo myös kovin. Lempileluja ovat Petshopit joiden joukosta löytyy Amy ja Clara ja todennäköisesti Tohtorikin. ;)

Nyt tuo odottaa kuin kuuta nousevaa että saataisiin se ääniruuvimeisseli postista. Minä odotan kanssa, täytyy tunnustaa. Että 14-vuotias fani; ymmärrän tuskasi! Itsekin pitkään painin sen kanssa että raaskinko ostaa ja minä sentään olen 35-vuotta ja työssäkäyvä aikuinen. Päädyin siihen että nipistän jostain muusta sitten koska tällaisen äiti-ihmisen pitää saada joskus olla lapsekas myös! :) Itse fanitin sinun ikäisenäsi Star Trekkia (ja fanitan edelleen...) ja ompelin itselleni uniformun mikä ei ihan halvaksi tullut sekään. Mutta se oli hauskaa! :)

keskiviikkona 17.07.2013

Minäkin odotan just postista saapuvaksi sonic screwdriveria, tietääkö kukaan muuten kauan toimitusaika on? Voi sitä riemun päivää kun se kolahtaa postiluukusta :D
Ohh minäkin haluan nyt mini-Whovianeja itselleni jotta voin kouluttaa niistä kunnon nörttejä :) <3<3

Vaikka onkin kamalaa että DW loppuu, niin ainakin loppuu kovalla menolla ja upeilla jaksoilla, tiedossa on tosi hienoja hetkiä! Näissä viime päivien jaksoissakaan ei oo valittamista ;)

keskiviikkona 17.07.2013

^ylempi viesti on multa, unohdin nimimerkin:D

keskiviikkona 17.07.2013

Onks teillä tekstitysten kaa joku ongelma vai miksei telkkarissa näy tekstit. Ei oo asetuksissa eikä telkkarissa eikä boksissa vikaa ja muilla kanavilla kyl toimii tekstit.

keskiviikkona 17.07.2013

^Mulla ainakin tekstit oli ihan hyvin, jos tätä edellistä jaksoa tarkoitat.

Mistä olette ostaneet sonic screwdrivereja? :)

keskiviikkona 17.07.2013

Kiva seurata näitä kommentteja täällä. Tietääkö kukaan mistä saisi tilattua suomesta doctor who tuotteita/tavaroita etenkin tällaisia paitoja tai sonic screwdriverin. Olisi mukava tietää sillä saatan ehkäpä itsekin valita netistä sopivan tuotteen. Äitini tässä hehkutti että tarvitsee kuulemma luottokortin jos tilaa ulkomailta. Ja nyt sellaista ei ole käytössä. Elikkä mieluiten suomesta :)

keskiviikkona 17.07.2013

edellisessä viestissä tarkoitin suurimmilta osin että tuotteet voi maksaa nordealla :)

keskiviikkona 17.07.2013

Titanium, mun sonic screwdriver on ainakin BBC:n nettikaupasta, vähän päälle 13 euroo+postituskulut :) siellä nettikaupassa on muuten kauheesti erilaisia screwdriver-tuotteita, eka meinasin vahingossa tilata sähköhammasharjan joka vaan näyttää siltä :D mut siel oli ihan perus nimellä "11th Doctor's Sonic Screwdriver" josta kuuluu se ääni ja kaikkee :)

keskiviikkona 17.07.2013

En mäkään kestä smithin lähtöö. Paras Tohtori Tennantin kanssa. Nuo 11 tohtorin kumppanit eivät ole kyllä mitääb häävejä. Clara on kyllä poikkeus. Amy ja Rory eivät natsanneet.
Jotkut sanoo et kahestoista tohtori olis benedict clumberwatch

torstaina 18.07.2013

Anonyymi: Kurjaa, että tekstitysten kanssa on ollut ongelmia! Kannattaa laittaa ongelmasta viestiä osoitteeseen: palaute.tekniikka(ät)yle.fi He voivat auttaa henkilökohtaisesti. Syitä voi olla monia ja varsinkin kun kaikilla ei ole ollut vastaavia ongelmia, tilanne saadaan varmast helpoiten kuntoon tuon sähköpostin kautta. : )

Tsuua / TV2

torstaina 18.07.2013

Ok, jotenkin olen siinä käsityksessä, että tuo '96 leffa ja kahdeksas Tohtori on otettu mukaan kaanoniin sujuvasti. Mutta onpa paljon muutakin muutettu sarjan ja ajan kuluessa paremmin tarkoituksiin sopivaksi.

Onkohan muuten mitään erityistä syytä, miksi Clara lauloi sukellusveneessä Hungry like the wolfia? Että tuleeko susi-viittauksia enemmänkin tässä ennen heinäkuun loppua. Se saattaisi selittää Rosen palaamisen 50-vuotisjuhlaspesiaaliin. Pisti vaan korvaan, kun tähän asti näissä uusissa jaksoissa on laulettu Queenia.

Kesäloma jatkuu (eli oksennustauti iski taas perheeseen), tässä on aikaa miettiä tarkoitusperiä kerran jos toisenkin, kun kahden jälkeen yöllä on heränyt luuttuamaan lattiaa.

torstaina 18.07.2013

joo minäki mietin etä miks se susista lauloi...varmaa liittyy jotenki bad wolfiiin eli dalekkeihin...
ja ois muuten kiva jos eclestone ois vielä jossai jaksossa

torstaina 18.07.2013

I ♥ Matt Smith, levykauppa äx:ssä on yksi dalek t-paita, muualla suomalaisissa nettikaupoissa en ole nähnyt DW-fanituotteita vaikka olen myös etsinyt.

torstaina 18.07.2013

Kaanoneita on monia, tai ainakin kaanonin tulkintoja, mutta televisiosarjan kaanon tahtoo mennä ylitse muiden, ja muissa medioissa (kuten kirjoissa ja sarjakuvissa tai esim. juuri tuossa vuoden 1996 elokuvassa) esitetystä tiedosta tulee televisiokaanonia vasta kun se on otettu televisiosarjaan mukaan.

Sen mukaan 8. tohtori henkilönä on kaanonia (hänet on mm. piirretty John Smithin muistikirjaan Human Nature/Family of Blood jaksoissa, ja hän oli mukana myös Matt Smithin ekan jakson kattokohtauksessa siinä kuvakavalkadissa), mutta ihmisäiti-mainintaan ei kai sarjassa ole palattu, ainakaan vielä.

torstaina 18.07.2013

Odotin sillon aikanaan innolla noita seiskakauden jaksoja ja katoin ne heti netistä ku ne sinne tuli :DD nyt on hauskaa odottaa että nää kaikki tulee suomennettuina, että jotkut kohdat tulee selvemmiks. mut ei herranjumala noita suomennoksia, miks niitä ei voi suomentaa samalla tavalla ku ne kuuluis?????!!!!!

torstaina 18.07.2013

Theworldsbiggestwhovian, kerropa joku esimerkki ja että miten sitten suomentaisit sen paremmin?

torstaina 18.07.2013

Miksi siis tarkaleen ette ota Doctor Who:n

1963 jaksoa niitähän voi ehdotaa siinä

ihme kilpailussa mikä ikinääki sen nimi oli

(Vireä Lohikäärme)

torstaina 18.07.2013

Tämän päiväisessä Doctor Who jaksossa (Journey to the Centre of the TARDIS).

Olikohan Jenna-Louise Colemanilla muuten hameen alla sukat ja sukkanauhat?

Normaalilla nopeudella katsottuna sitä ei huomannut mutta jos katsoi hidastettuna, niin huomaa selvästi, että ihankuin hameen alta vilahtaisi hetkeksi esille sukanpää ja sukkanauha.
Tämän saman asian voi todeta parista kuvakaappausta.

http://imageshack.us/a/img853/6706/u72e.jpg
http://imageshack.us/a/img15/277/6pmm.jpg

Tosin en tiedä muita jaksoja missä Tohtorin pari olisi pukenut päälleen sukat ja sukkanauhat kuin että Ace alkuperäisessä Doctor Who sarjassa ja jaksossa Curse of Fenric.
Tohtorin parilla Acella oli päällään saumasukat sukkanauhat, jotka tulivat erittäin selvästi esille hänen laskeutuessaan kirkon tornista alas tikapuita.
Tämän saman asian voi todeta myös Youtuben videosta ja ajasta 6:10 eteenpäin.

http://www.youtube.com/watch?v=Ofzw4iBW1S8&fmt=18

Tosin kylläkinsä Amy Pondin ensimmäisessä esiintymisessä hänellä oli päällään poliisinasu sekä minihame että saumalliset sukkahousut vai sukat? Ajassa 1:00

http://www.youtube.com/watch?v=_Y7fgwrkzgU&fmt=22

torstaina 18.07.2013

mikä lappunen tippu tuossa aivan jakson lopussa (Journey to the Centre of the TARDIS).

torstaina 18.07.2013

Se oli mikrokuituliina/pölyrätti, jolla Tohtori kiillotti konsolia. Heitti sen siihen konsolin päälle.

torstaina 18.07.2013

Piti vielä kattoa uudestaan toi viimeinen Pond-jaksot ennen ku ne poistuu.
Toisin kuin tohtori, niin mä oikeastaan pidän jäähyväisistä. Siis ne saa mut ihan kamalasti itkemään (Doomsday, romahdan aina!!), mutta on kuitenkin hyvä, että tarinakokonaisuudet saavat arvoisensa lopun. Sitten voi uusi tarina taas jatkaa eteenpäin. Esim. Kymppitohtorikin ajoi itsensä niin romahduspisteeseen, että loppu oli vääjäämätön. Mutta pidän tarinoista, jotka loppuu. Sellaiset tv-sarjat, jotka jatkuu ja jatkuu samanlaisina, alkaa lopulta vaan toistaa samaa. Tohtorikin toki jatkuu ja jatkuu, mutta on aina kuin ihan eri sarja.. Lukuisat loput ja uudet alut pitää tohtorin katkeransuloisella tavalla niin tuoreena.

...Paitsi Donnan lopusta en kyllä hirveästi tykännyt, se oli jotenkin niin epäreilu.
Enkä siitä, että enää on kolme jaksoa jäljellä. Koska tämän lopun jälkeen uutta ei tule niin pitkään aikaan. Oi, tohtori kumppaneineen on tosiaan vieny mun sydämeni. Kivaa ja surullista jännittää kohta taas uutta tohtoria.

perjantaina 19.07.2013

drewan: Noista kuvista ei kyllä saanut kuin äärimmäisen vilkkaalla mielikuvituksella selvyyttä Claran sukista tai sukattomuudesta. ;) Sanoisin että ei ollut liivisukkia.

Mutta mikäli hänellä oli päällään liivisukat ja sukkanauhat niin voin ihan omasta kokemuksesta todeta että ne ovat n. 10000000 kertaa mukavammat kuin sukkahousut tai tavalliset stay upit. Joten sanoisin, että järkevä valinta tilanteeseen kuin tilanteeseen jos pitää jotain verhousta jaloilleen miettiä. Amylla oli varmastikin sukkahousut S5e1:ssa koska se minihame oli niin lyhyt. Se sukista. :)

Hieno jakso tämä viimeisin. Pitää katsoa se vielä uudelleen oikein ajatuksella. Pidin kovasti siitä että päästiin paremmin sisälle Ajan Herrojen maailmaan ja kurkkaamaan Tardisin sisuksiin.

Enää kolme jaksoa jäljellä! Tää on kuin kirjaa lukisi; ei millään malttaisi odottaa kirjan loppua että saa tietää mitä tapahtuu mutta toisaalta ei haluaisi että se loppuisi! Ikinä! :)

perjantaina 19.07.2013

Vireä Lohikäärme, jo näin ison Doctor Who -panostuksen jälkeen aika epätodennäköistä, että onnistuu vielä nuo vanhatkin jaksot. Mutta toiveet niistäkin on laitettu korvan taakse, vaikkeivät nuo jaksot olekaan nyt tällä hetkellä suunnitelmissa.

Tsuua / TV2

perjantaina 19.07.2013

13.9.1999
Kuka muistaa mitä tuona päivänä tapahtuikaan, silloinhan Kuuhun varastoidut ydinjätteet ja -aseet räjähtivät sillä seurauksella että kiertolaisemme suistui radaltaan ja vei mennessään avaruusasema Alfan miehistön.
Ja aiheesta kertoo 70-luvun klassikkosarja, pääosassa Martin Landau ja Barbara Bain, luojana Gerry Anderson eli mies Myrskylintujen takaa.
Harras toive:tämä sarja olisi kyllä saatava ohjelmistoon nyt kun scifillä on Dr Whon jälkeen tyhjiö kanavalla.
Makupalaksi tässä sarjan 2.kauden avaus- ja lopetusjaksot:
http://www.youtube.com/watch?v=Bvrc7h-EWYM
Uskon että Tohtorin seikkailujen ystävät diggaavat myös tätä sarjaa:)

perjantaina 19.07.2013

Kamalaa kun en oo päässy kolmeen (3!!) päivään kattomaan Doctoria, hassua miten niinkin lyhyessä ajassa ehtii syntyä tällanen vajaus :D ehkä oon vähän addiktoitunu mutta mitäs muutakaan ;) Onneks jaksot näkee Areenasta!

Jackie Tyler, löysit just sopivan vertauksen tälle. Luin muutama viikko sitten yhen rakkaan kirjasarjan viimestä osaa ja ahmin sitä eteenpäin kamalalla vauhdilla vaikka kammosin loppua. Sitten kun se loppu tuli, jäin makaamaan selälleen lattialle ja miettimään että mitäs minun olis tarkotus nyt tehdä. Luulenpa että samanmoisia kokemuksia on tulossa ens tiistaina... Vaan ehkä noin 100 000-kertasena.... :'(


Muualla Yle.fi:ssä