yle.fi

Katjan opiskelupäiväkirja

Kuva Sini Sovijärvi/YLE

Finaali ja voitto!

Aivan uskomatonta että tässä kävi näin! Finaalissa olin siinä vaiheessa aivan varma että Roy on voittanut kun Kristo kertoi että meitä oli äänestänyt juryn lisäksi muutama muukin ihminen, toinen ääni tuli kielikoulun kahvilan tarjoilijalta ja toinen oli tullut kauneussalongin omistajalta. Tänään meitä ajelutettiin puoli tuntia taksissa, joten taksikuskikin oli antanut äänensä. Roy sai taatusti kaikki ne äänet, sillä hän on selvästi varmempi kielensä kanssa ja ottaa helpommin kontaktia paikallisiin. Finaalissa kuitenkin voitto tuli todennäköisesti ihan pelkästään sen takia, etten alkanut hermoilla. Roy meni vähän sanoissaan sekaisin, joka ilmeisesti karsi pisteitä. Mutta kyllä tuntui hienolta olla kukitettavana koko kisan voittajana! Aikamoinen saavutus kun ajattelee että ensimmäisellä viikolla olin aivan varma että lähden toisena tai kolmantena takaisin Suomeen. Nyt odottaa paluu kotiin ja takaisin arkeen. Espanjan kielen opiskelua on pakko jatkaa, näin hienolta pohjalta on hyvä mennä eteenpäin!


Katjan koko päiväkirja:

 

Pasilaan löytäminen sujui yllättävän hyvin, vaikka ottaakin huomioon etten tunne Helsinkiä käytännössä katsoen laisinkaan. Aulassa parveili melkoinen joukko ihmisiä, yritin odotellessa laskea montako meitä oikein oli.
Viikko 1

Tänään oli ensimmäinen koulupäivä! Meidän opettaja Almudena on aivan ihana! Kielikoulussa tuntui siltä että ymmärrän koko ajan mitä Almudena sanoo, vaikka en yksittäisiä sanoja ymmärräkään.
Viikko 2

Aamulla kuvausryhmä oli tunneilla paikalla, Sirpaa onniteltiin jatkoon pääsystä ja hänelle luvattiin iltapäiväksi yllätyspalkinto. Aamupäivän tunnit olivat rikkonaisia, sillä kaikkia haastateltiin yksitellen, toisia pariinkin kertaan. Kahvitauon jälkeen oli rauhallisempaa, mikä oli todella tarpeen, sillä asiaa tulee sellaista vauhtia, ettei oikein millään meinaa pysyä perässä. 
Viikko 3

Päivä alkoi täydellisellä yllätyksellä, Risto oli lähetetty kotiin! Almudena oli todennut Riston osaavan paljon enemmän espanjaa kuin meidän muiden ja jotta tilanne olisi tasaväkinen, oli päädytty siihen että Risto lähetetään kotiin. 
Viikko 4

Aamulla oli Almudenallakin haikea olo, sillä Kurt ei enää ollut luokassa. Jatkoimme kuitenkin opiskelua perfektin parissa normaaliin tapaan, kunnes Kristo tuli paikalle ja ilmoitti että me lähdemme saman tien luokkaretkelle. 
Viikko 5

Flunssa alkaa jo vähän hellittää, nenä vuotaa vaan jatkuvasti. Koulussa käsittelimme estar- ja ser-verbejä, nyt menin niiden kanssa aivan täydellisesti sekaisin! Tuntien jälkeen kävimme tuttuun tapaan syömässä koulun kahvilassa, siellä tarjoilijat osaavat jo joka kerta kysyä että montako meitä tänään on tulossa, joko taas joku on lähtenyt kotiin? 
Viikko 6

Koulussa meitä oli taas yksi vähemmän, nyt on puolet jo poissa ja meitä jäljellä enää neljä. Kristo tuli kuvausryhmän kanssa tunnille ja kuulimme seuraavan tehtävän: meidän on tarkoitus dubata ”Tuntematon sotilas” –elokuvan kohtaus espanjaksi. 
Viikko 7

Tänään oli tunneilla aivan outo olo, meitä oli jäljellä enää kolme: minä, Roy ja Virve. Minulta ainakin meinasi mennä jo kerrassaan usko espanjankielen kielioppiin, nyt oli nimittäin käsittelyvuorossa imperfekti. Se on muodoltaan helppo, mutta käyttö ei tunnu vastaavaan suomenkielen imperfektiä laisinkaan. 
Viikko 8

Lähetä linkki

Esitysaika

Tiistaisin 3.6. - 29.7.2008
klo 20.05. 

Uusinta lauantaisin ja maanantaisin. Tarkista
uusintojen lähetysajat YLE Teeman sivuilta.