Mätä kaupunki, mätä maa

Timo Harakka, 10 kirjaa rahasta –sarjan toimittaja

Eeva Joenpellon romaani Tuomari Müller, hieno mies on kirjoitettu 1994. Se on kuvaus pikkukaupungin korruptiosta, jossa rakennusliikkeet ja pankit voitelevat virkamiehiä ja poliitikkoja voiton toivossa.
Tavat ovat noista ajoista siistiytyneet, vakuuttaa liikemies Jari Sarasvuo tämän illan keskustelussamme (TV1 klo 21.30).
Mutta niin vain 1990-luvun haamut hyökkäsivät esiin kesäkuussa. Kun entinen kunnallispolitiikan mahtimies ja kiinteistöpeluri Jukka Peltomäki valittiin Vantaan kaupunginjohtajaksi, hän joutui melkein saman tien poliisitutkintaan epäillystä virka-aseman väärinkäytöstä.
Peltomäen nimi soitti kelloa, joten kaivoin kirjahyllystäni Risto Hietasen kirjan Kun kulissit kaatuivat (1996). Se on Vantaan Sanomien palkitun toimittajan hiuksia nostattava kuvaus tuolloisista vehkeilyistä kaupungissa. Itse kukin johtava poliitikko rahasti firmoja ”kiinteistökonsultoinnista” ja hyötyi henkilökohtaisesti päätöksistä, joita oli kansan valtuuksilla tekemässä.

Vaalirahoitus on aina ollut osa tätä bisneksen ja politiikan symbioosia. Laitonta se ei ole, kun kyse ei ole lahjonnasta, mutta silti osapuolet pitävät kytköksensä mieluiten salassa.
Vuosien mittaan näitä kytkyjä on tullut päivänvaloon niin vähän, että olemme tottuneet pitämään Suomea korruptoimattomana maana. Vuonna 2007 toteutetussa eurooppalaisessa kyselyssä joka neljäs suomalainen piti korruptiota pahana ongelmana – luku oli Euroopan toiseksi pienin.
Samaan henkeen Jari Sarasvuo on aivan varma Ilkka Kanervan syyttömyydestä. Hän syyttää syyttäjää aiheettomasta ajojahdista, jolle tulee nolo loppu oikeussalissa. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vaatii ex-ulkoministerille vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta mm. törkeästä lahjuksen otosta.
Meitä vaivaa ehkä pieni lakisokeus. Laki ei ole sama kuin oikeus. Vaikka teko ei olisi rikos, tai sellaiseksi näytettävä, se voi silti olla väärin.
Ajatus tuli mieleen, kun luin Keskusrikospoliisin laatimaa Korruption tilannekuvaa 2009.
Raportti nosti ongelmaksi ”hyvä veli –verkostot” – tutunkaupat, sisäpiirit ja keskinäiset hyötymisen kytkyt. Nehän eivät ole rikoksia – ja siinä ongelma osittain onkin. Hyvä veli –diilit haittaavat aitoa kilpailua, rehtiä yritystoimintaa, kansalaisten oikeusturvaa ja järkevää verovarjojen käyttöä. Silti niihin ei osata puuttua.
Suomessa ei kukaan räpäyttänyt silmäänsä, kun Paavo Lipponen ryhtyi poliittisen uransa jälkeen Nord Stream –kaasuputkiyhtiön konsultiksi. KRP:n raportin mukaan se kuitenkin herätti kyseenalaista huomiota ulkomailla.

Me mediassa emme siis ole ainakaan liian ärhäköitä. Silti Suomen eliitti iskee täysillä takaisin ”kaunan” ja ”kateuden” lietsojia. Aina, jos jokin väline paljastaa kyseenalaisia kytköksiä, sitä syytetään ”ajojahdista”.
Toimittajilla ei ole aihetta liikaan ylpeyteen. Vaalirahoituslaki ehti olla voimassa yli 10 vuotta, ennen kuin heräsimme valvomaan, mahtavatko lainsäätäjät itse noudattaa lakia.

10 kirjaa rahasta -sarjan esittely

9 kommenttia

"Toimittajilla ei ole aihetta liikaan ylpeyteen. Vaalirahoituslaki ehti olla voimassa yli 10 vuotta, ennen kuin heräsimme valvomaan, mahtavatko lainsäätäjät itse noudattaa lakia." — Ja silloinkin vasta, kun poliitikko itse totesi ääneen, ettei sillä lailla nyt sillä lailla välii oo.

Joitakin yllättäviä kommentteja, olen hieman eri mieltä Sarasvuon kanssa jossakin asiassa, minusta kannattaa olla tarkka myös harmaan alueen suhteen, liukuminen harmaalta alueelta väärälle puolelle voi tapahtua salakavalasti, luulisin. -- Sarasvuon pyrkimys rehellisyyteen on arvostettavaa. Ponteva nainen tämä Joenpelto, ammuskelusta en tosin pitänyt.

Onko Sarasvuo sitten loppujen lopuksi koskaan tuottanut yhtään merkittävää omaa ajatusta?"

Minusta Sarasvuo nostaa epäsuomalaisesti esiin tärkeitä asioita ja arvoja. Hän on epätyypillinen tuloluokassaan ja olen tosi iloinen, että hän saa esiin arvojaan mediassa. Olen tavannut arjessa ihan erilaisia varakkaita ihmisiä.

Anne kirjoitti:

Minusta Sarasvuo nostaa epäsuomalaisesti esiin tärkeitä asioita ja arvoja. Hän on epätyypillinen tuloluokassaan ja olen tosi iloinen, että hän saa esiin arvojaan mediassa. Olen tavannut arjessa ihan erilaisia varakkaita ihmisiä.

Näin bensa-asemalla Sarasvuon vaimon tankkaamassa, hän ei pröystäillyt autollaan, jos se olisi ollut pienuuden lisäksi sähköauto...

Sarasvuo on yritysjohtaja. Yhteiskuntajohtamisesta Sarasvuo ym. liikemiehet eivät ymmärrä yhtään mitään, eikä tarvitsekaan muut ihmiset tekevät yhteiskuntajohtamisen. Yhteiskuntajohto on yhteiskunnan strateginen johto, yritysjohtajat ovat operatiivista johtoa. Kokoomuksessa taas sähelletään liiketalousopeilla yhteiskuntajohdossa, eli operatiivisilla opeilla strategisessa johdossa -- vika on Kokoomuksessa eikä toimitusjohtajissa, Kokoomuksessa luullaan liiketaloutta markkinataloudeksi. Ei laivan konepäällikö ole pätevin henkilö laivan kapteeniksi, kuten Kokoomusjärjenjuoksu kulkee.

Hieno mies,toimittaja Harakka!
Upeaa työtä.
Tuskin kukaan ihailee sinua enemmän.
Hienoa, että Suomessa (yhä ylelläkin)on tuon tasoisia ohjelmia. Erityisesti pidin niistä terävistä "harakan askelista" ja sitä olisin kuunnellut pidempäänkin,mutta hyvä,että edes
senkin vertaa saa nauttia tekstistäsi. Terkkuja myös Kortelaiselle ja tuottajalle! KIITOS!!

Onkohan Jari-poika yhtä luottavainen, kuin Ilkka Kanerva Los Angelesin olympialaisten jälkeen. Hän puhui suurelle turkulaisyleisölle vakuuttaen "Martti Vainio on syytön, uskokaa
minua." Silloin halusin uskoa, mutten sitten enää koskaan sen jälkeen. Ei poliitikollakaan ole oikeutta puhua totuutena toivettaan. Ike on varmasti sympaattinen, mutta luotettava hän ei ole eikä ole ollutkaan ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen, kenties ei koskaan. VALITETTAVASI.

en tiedä mitä poika nykyään touhuaa,mutta kaunuaisten taloa rakennettaessa,silloinen vaimo sanoi mitä tehdään ja mitä ei,jari pojalla ei ollut mitään sanomista mihinkään!! talohan tehtiin vaimon rahoilla,ja pikku kevennys olen ainoa ihminen joka kävi kusella hänen tulevan poreammeen reunalla,eikä poika tiennyt mitään kun jakoi pieniä kossu pulloja jouluksi hymyili vaan että tällänen muisto hänestä

10 kirjaa rahasta

Miksi raha lumoaa, vangitsee ja suojelee meitä – ja antaa muodon epämääräisille intohimoillemme? Mitä raha kertoo ihmisluonnosta? Mitä kirjallisuus kertoo taloudesta?

10 kirjaa rahasta -sarjassa kymmenen tunnettua suomalaista jakaa henkistä pääomaansa palkitsevien kirjojen äärellä. Maanantai-iltaisin 6.6.-8.8.