Ajopäiväkirja

Rakastuin mä romuun?

"No voi elämä, miten käsittämätön romu!" ajattelin aluksi, kunnes jotain ihmeellistä tapahtui.

Kun ensimmäistä kertaa istuin tulevaan kilpa-autooni, Rasvapipo Racingin jokkis-Kuplaan, en voinut hymyillä kovin leveästi. Sisältäkin yltä päältä rapainen ja totaalisen riisuttu peltiromu ei tuntunut millään lailla houkuttelevalta. Kuskin paikka oli aika ahdas ja harvat hallintalaitteet erittäin kotitekoisen tuntuisia. Lähinnä uusilla, puhtailla ja toimivilla autoilla ajaneelle tässä oli todellinen kulttuurishokki.

Tunnelmat eivät lieventyneet yhtään radalla suoritetulla ensikoeajolla. Härveli ei aluksi meinannut käynnistyä. Kaasua piti pumppailla niin täysiä kuin ikinä pystyi. Vihdoin sen käynnistyttyä jonnekin 3 000 kierroksen tyhjäkäynnin tienoille oli liikkeellelähdön aika - ja siihen sammui. Lisää kaasua!

Ikkunoista ja peileistä näki ulos tosi huonosti. Kone huusi hurjilla tyhjäkäyntikierroksilla. Eikun nyt hirttikin kaasu kiinni! Kierrokset olivat tapissa jatkuvasti, ja vetoa piti oikestaan annostella kytkinpolkimella. Kotitekoinen öljynpaineen merkkivalo - ainoa varoitusvalo - syttyi. Varikolle parin auton toimintaa ihmetelleen kierroksen jälkeen.

Tiimin pojat tekivät kuitenkin hyvää työtä, ja pian radalle palattuani aloinkin yhtäkkiä päästä sinuiksi auton kanssa. Perä heitteli hauskasti, mutta helposti hallittavasti. Ajamisessa alkoi olla iloinen tunnelma, Kupla pörisi rataa ympäri ja vauhti kasvoi. Tulin tiukkaan mutkaan hieman kovempaa ja kokeilin ensimmäistä kunnon jarrutusta... Ups, jarruissa ei ollutkaan oikein tehoa, ja penkalle mentiin! No, ainakin auton rajat löytyivät.

Sitten viitottiinkin jo tulemaan sisään. Kuplan vähän viritelty ilmajäähdytteinen kestää vain pari vauhdikasta kierrosta kerrallaan, sitten se ylikuumenee. Vähänkö ärsyttävää, juuri kun alkoi olla kiva ajaa!

Itse asiassa nyt auton toimiessa ja siihen hieman totuttuani suurimmaksi ongelmaksi nousikin juuri lyhyet stintit. Kivaa ajamista olisi halunnut jatkaa kerrallaan paljonkin pidempään.

Yllättävänä vertailukohtana tuli mieleen juuri pari päivää aiemmin ajamani Ferrari F430. Se oli hyvin miellyttävä ja syviä tunteita herättävä auto, mutta tällä reilun tonnin hintaisella jokkis-Kuplalla olikin omalla tavallaan paljon hassunhauskempaa ja iloisempaa ajaa.

Raimo Tengvall

Urheiluauto kauppakassina?

0 kommenttia

Lotus Exige S, 69 990 € (koeajoauto 84 500 €); KTM X-Bow "Street", 85 000 €

Puskurin kevään ensimmäisessä jaksossa 15.3. vertailtiin kahta tajunnan räjäyttävää urheiluautoa. Millaisia ohjelmassa mainitsematta jääneitä pikkuhuomioita osui matkan varrelle, ja voisiko näitä autoja harkita ihan arkiajoonkin?

Aika usein urheiluauton ajatellaan olevan jonkinlainen kakkos- tai kolmosauto, jota ei voi käyttää ympärivuotisesti arkikäytössä. Ei pidä paikkaansa. Allekirjoittanut kurvailee ympäri vuoden pikku lelulla nimeltä Smart Roadster-Coupe. Samoin vaikka Audi TT tai Porsche 911 ovat aivan käypiä autoja talviseenkin arkiajoon. Tiedän Suomessa jopa 911 GT2:n jatkuvassa ympärivuotisessa päivittäisessä ajossa. Ja miksipä ei hauskalla autolla ajaisi, jos sellainen on?

Puskurin kaksintaistelussa otelleet Lotus Exige S ja erityisesti KTM X-Bow ovat kuitenkin aivan toista maata. Lotuksessa sentään on ikkunat ja katto, joten sateella pysyy kuivana. Kojelaudasta löytyy radio ja... no, siihen ne mukavuusvarusteet melkein jäävätkin. Ehkä yllättävin puute oli tupakansytytin, joten navigaattorista loppui akku kesken matkan.

KTM X-Bow on jo niin epätavallisen villin näköinen auto, ettei siltä odotakaan mitään tavallisen autonavigaattorin käyttömahdollisuuksia. Tähän laitteeseen pitää suhtautua tieliikennehyväksyttynä kilpa-autona. Ajamisen sensaatiomainen formulakuskifiilis on tärkeintä, ja siinä X-Bow on kaikkien Suomessa myytävien uusien autojen kärjessä.

Tämä Batman-autoakin etäisesti muistuttava peto on itse asiassa niin kiva ja helppo auto ajaa, että hyvällä säällä sillä tekisi mieli kulkea ihan kaikki ajonsa. Ongelmat tulevat kuitenkin ensimmäisellä parkkeerauksella tai tankkauksella. X-Bow on ehkä huomiotaherättävintä, erikoisinta ja villeintä, mitä monikaan on nähnyt suomalaisessa liikenteessä. Ihmiset vauvasta vaariin tulevat kyselemään kuskilta samat kysymykset, joihin on saanut vastata jo kyllästymiseen asti.

"Pitääkö käyttää kypärää?" Ei, mutta se on mukavampaa, jos törmää vaikka ampiaiseen.

"Mikä kone siinä on?" VW-konsernin 2.0 TFSI 240-hevosvoiman versiona.

"Kuinka kovaa se kulkee?" Nollasta sataan 3,9 sekuntia.

Jos näette joskus X-Bow'n parkkeeraamassa, älkää kysykö kuskilta ainakaan näitä. Jos hän näyttää kiireiseltä, älkää kysykö mitään; ihailkaa vain autoa ja ymmärtäkää tilanne. Hän on ehkä kymmenen minuuttia myöhässä edellisen parkkipaikan kysymyspiirityksestä johtuen.

Raimo Tengvall

Versio teemasta nimeltä Toyota

7 kommenttia

Toyota Verso 2,0 D-4D DPF Luxury 7p, 35 147 €

Puskurin kevään ensimmäisessä jaksossa 15.3. tarkkailtiin maantiella ohittajien vaihtelevia edesottamuksia Toyota Versolla ajaen. Mitä mielenkiintoista tuo auto piti sisällään? Vai pitikö mitään?

Suomalainen tuulipukukansa haluaa autoja, joissa arki tuntuu arjelta. On ehkä ihan henkisesti tervettä, jos ei tarvitse ympärilleen jatkuvaa glamouria. Suomalaisittainhan on hienoa olla vaatimaton, ettei vahingossa kilpaile naapurin kanssa... Vai kilpailemmeko me suomalaiset naapurin kanssa nimenomaan siinä vaatimattomuudessa?

BMW M5:n ostamalla saa ihmeellisiä katseita ja kommentteja, Toyota Versolla saa hyväksyntää. Mikä parasta, se on kaunistavan vaatimattomuutensa lisäksi riittävän samanlainen kuin muilla. Muistattehan, miten ala-asteella piti olla samanlaiset vaatteet ja kiinnostuksen kohteet kuin kavereillakin.

Pitäisikö kertoa Versosta nyt jotain? Kyllä te tiedätte. Se on helppo ajaa, tilaa on riittävästi viidelle ja huonosti seitsemälle, kuten kaikissa näissä keskikokoisissa tila-autoissa. Sen saa monena eri harmaan sävynä.

Tämä uusi malli ei tunnu edes kovin uudelta. Palasi taas mieleen, miten huonosti sitä aikanaan näkikään kurakelillä, kun tuulilasinpyyhkimet eivät ole nykyistä kunnolla puhdistavaa kumista mallia. Myös kolmen vilkautuksen kaistanvaihtovilkku puuttuu, joten tässäkin pääsee kokemaan nostalgiaa, kun on jo useamman vuoden ehtinyt tottua nykyiseen kaistanvaihtotapaan. Nämä varusteet löytyvät sekä lähes kaikista muista uusista koeajoautoista että omasta seitsemän vuoden ikäisestä pikkuautostani. Kääntyykö iso laiva hitaasti, eli onkohan Toyotan tehtaalla vielä paljon vanhoja pyyhkimiä varastossa?

Toyota kai ostetaan usein siksi, että siihen ollaan totuttu ja sitä pidetään toimintavarmana valintana. Tässä yksilössä oli moottorissa käyntihäiriöitä ja ABS, luistonesto sekä ajonvakautus menivät muutaman kerran vikatilaan. Lisäksi joissain tilanteissa ns. saattovalot jäivät autosta poistumisen jälkeen palamaan niin pitkään, että viiden minuutin jälkeen oli pakko palata autolle, kun ne eivät muuten ehkä olisi sammuneet ennen akun loppumista. Harvoin tulee vastaan näin moniongelmaista 16 000 km ajettua autoa, mutta yhden maanantaikappaleen perusteella on kuitenkaan turha vetää johtopäätöksiä. Tässäkin maassa on niin monia satoja tuhansia toimivia Toyotia.

Jos pieniegoinen lapsiperhe nyt etsii harmaata tilaihmettä, kannattaa ehkä silti miettiä, kuinka paljon haluaa vaatimattomuudesta maksaa. Edellisen mallin Corolla Verso ei tunnu ratkaisevasti tätä uutta vanhemmalta, ja sellaisen saa puoleen hintaan tähän uuteen verrattuna. Muutama vuosi ja vajaat 100 000 kilometriä tuskin on paha, jos Toyotan laatuun luottaa.

Raimo Tengvall

Sivut

YLE TV2:n auto- ja liikenneohjelma Puskurin blogissa kerrotaan asioita ruudun takaa. Ajopäiväkirja syventää TV:ssä olleita juttuja kertomalla lisää ohjelmassa ajetuista autoista ja muista aiheista.

yle.fi/puskuri