Pe 08.02.2008 @ 09:58admin

Tupakka, viina ja huumeet laulattavat

Amerikkalaistutkimus paljastaa mitä yhteistä on kantrilla ja rapilla: päihteet peruslaulunaiheina.
 
Pittsburghin lääketieteellisessä yliopistossa tehty tutkimus ei kerro, mistä tämä johtuu, mutta kertoo sen sijaan sen, että tutkituista vajaasta 300 laulusta joka kolmannessa harrastettiin vähintään yhden päihteen väärinkäyttöä. Ja vielä positiiviseen sävyyn kuvattuna, yhdistettynä seksiin, bailaamiseen ja muuhun hauskanpitoon.
 
Ördääminen keskittyi lähinnä rappiin ja kantriin, pop sai tässä tutkimuksessa puhtoiset, tai ainakin puhtoisemmat paperit.
 
Jos lasketaan, kuten pittsburghilaistutkijat ovat tehneet, että keskimäärin 15-18 –vuotias kuuntelee yli kaksi tuntia musiikkia päivässä, kuulee hän yli 80 känniretostelua päivässä ja yli 30 000 vuodessa.
 
Hui! Ennen vanhaan olisivat jo sensuuria vaativat puheet yleistyneet. Vaan nyt tutkijat tyytyvät kehottamaan vanhempia ja opettajia kertomaan lapsille, että laulujen sanomaa kannattaa itsekin analysoida ja arvioida. Eli että kaikki, mitä stetsonin alta kuuluu, ei välttämättä ole tarkoitettu orjallisesti noudatettavaksi.
 
Amerikkalaisen levyteollisuuden edustaja kommentoi, että musiikkihan kuvastelee aina ympäröivää todellisuutta. Parental Guidance –tarrat kertovat, että sanoitukset eivät välttämättä ole lasten iltakuunteluun sopivia, ainakaan ilman vanhempien valvontaa.
 
On mielenkiintoista nähdä, aiheuttaako tutkimus minkäänlaista värinää millään taholla. Vielä 80-luvulla sanoitusten kauhistelu oli yleistä varsinkin Yhdysvalloissa, mikä johti näihin levytarroihin. Jotenkin kuitenkin luulen, että vaatimukset kantrisanoitusten sensuroinnista edellyttävät aikamoista itseluottamusta esimerkiksi Yhdysvaltain sydänmailla.
 
 
Lisää tutkimuksesta
http://www.reuters.com/article/entertainmentNews/idUSN0144737220080204?sp=true&rpc=92