Ilves, aasi, apina ja karhu
Jõulude aeg on siin. Virolaiset puhuvat, kuten mekin ennen vanhaan, joulusta monikossa: toivottavatkin hyviä jouluja, häid jõule!
Jouluaika on siis koittanut Tarttoon. Raatihuoneen tori on koristeltu pohjoismaisilla joulukuusilla, myös Islannin, mutta toki kaupungin oma kuusi on yhtä suuri kuin pohjoismaiset virkaveljet yhteensä. Lunta on maassa vaivainen puolisenttinen, kuitenkin sen verran, että joka paikassa on valoisaa. Ja kylmää. Pureva tuuli puhaltaa yli tasangon ja pakkasta on 15 astetta, täällä etelässä!
Puhuttiin juuri suomalaisen Heidin kanssa, että sataisipa enemmän lunta, olisi pakkanenkin lempeämpi. Ja äänet. Lumisateen ääni pakkassäässä on niin kaunis, ja lumen narina askelten alla niin kotoisa. Heidi totesi, että virolaiset pitävät häntä hulluna, kun hän tällaisia juttelee. Minä ymmärsin heti Heidiä. Taidetaan me suomalaiset olla pakkasensietokyvyltämme kovempia?
Mutta menee se näinkin, ilma lumeta, joulun odotus. Syksyn intensiivikurssin viimeinen koe oli tänään ja olo on kevyt. Huomenna saadaan todistukset ja tänään ostellaan ja vaihdellaan joululahjoja, kingitusi.
Heidin kanssa käytiin syömässä paikallisessa ravintolassa nimeltä Moka. Täytyy sanoa, että meidän moka, kun ei olla siellä useammin käyty. Lasku oli taas paikallista luokkaa eli lievästi ilmaistuna kohtuullinen ja ruoka kerrassaan hyvää. Minä söin joulun kunniaksi kirkkaanpunaista spagettia lihapullien ja valkosipulin kera. Nam!
Tänään tapasin myös viron kielen keskustelukumppanini, Piretin. Oli niin tore ja samalla natuke kurb eli kivaa ja vähän surullista jutella vielä kerran. Vaihdettiin kirjoja. Minä annoin Sofi Oksasen Puhdistuksen suomeksi ja Edith Södergran -rintaneulan. Kävi ilmi, että Piret on nuorena ollut todellinen Södergran-fani, joten se neula tiesi (sattumalta) paikkansa. Minä sain virolaisista miehistä ja naisista kertovia kiehtovia kirjoja.
Piret kertoi, että hän aikoo tehdä pojalleen Kaurille, 6v., joulujuhlaan ilves-puvun. Lapset pukeutuvat metsän eläimiksi ja koska Kaur, jonka nimi tarkoittaa kuikkaa, haluaa olla ilves, aikoo Piret ommella hänelle myös rusetin kaulaan. Sellaisen, joka Viron presidentti Thomas Hendrik Ilveksellä on aina kaulassaan. (Täällä sanotaan aina presidentin kaikki nimet.)
Minä puolestani löysin kummilapsille toisenlaiset eläimet: aasi-paidan ja apina-hupparin. Ja yhdelle tutulle teinarille pienen punaisen karhurintaneulan. Olen rahul eli tyytyväinen ostoksiini.
Aika eläimellistä menoa. Juolahti mieleen se kasvitieteellisen puutarhan pikkuinen karhupatsas, jonka luona istuin helteisenä loppukesän päivänä, ensimmäisellä viikollani Tartossa. Tänään en puutarhaan valitettavasti ehtinyt, mutta kivinen karhu on tietenkin siellä paikallaan yhtä tyynenä ja sievänä kuten aina.
On mukava miettiä sitä ja kuvitella sille pikkuisen lunta nenänpäähän. Mahtaakohan sitäkin palella pakkasessa ja lumisateessa niin kuin Nalle Puhia? Kuka tietää, ehkä sekin laulaa hiljaa itsekseen:
¨
"Lunta sataa hiljalleen, pompeli pom,
pikku karhun varpaille, pompeli pom,
pikku karhun varpaille, pompeli pom
lunta putoaa.
Eikä kukaan arvaakaan, pompeli pom
kuinka karhun varpaita, pompeli pom
kuinka karhun varpaita, pompeli pom
aina paleltaa."
Nalle Puhin talvilaulu (A.A.Milnen ja Kirsi Kunnaksen mukaan) on yksi lempilauluistani ja saa päättää tämänsyksyisen Tartto-blogini. On ollut väga tore teiega suhtleda ja oma tähelepanekuid Tartu elust kirjutada. Eli on ollut tosi kiva olla kanssanne yhteydessä ja kirjoittaa huomioita elämästä Tartossa. Toivottavasti tapaamme jonkun toisen blogin merkeissä joskus.
Nüüd - Tartu vaikeneb.
Ai täh -blogi päättyy tähän kirjoitukseen. Jaana Semeri palaa Tartosta takaisin Helsinkiin ja paneutuu jälleen ohjelmatyöhän Pasilassa. Kulttuurikunto kiittää Jaanaa aktiivisesta blogin pitämisestä!
