Ti 01.12.2009 @ 10:15Jaana Semeri

Paljaita ruumiita ja kehoja

Pakenin taas kielioppiopintoja Tallinnaan. Bussi ajoi pääkaupunkiin tällä kertaa ilman säädyttömiä ohituksia. Seuraavana päivänä Tallinnassa oli ihana ilma, lämmin ja poutapilvinen syyssää. Muistin taas miten kivaa täällä on, heti kun näkee jotakin muutakin kuin luokan ja taulun, jolla on taivutusmuotoja.

Lisäksi oli odotettavissa jälleen hyvä teatteriesitys.

Sitä ennen kuitenkin piti yöpyä ja tavata ystävätär Arja ja tämän kissat Viiru ja Pesonen. Viiru on se fiksumpi ja Pesonen se hömelö, kuten kirjassakin...

Oli kiva tulla kylään. Arjan kanssa juoruttiin kuulumiset ja kissojen ilmeistä näki, että kivaa, taas tulee se ihmistermostaatti, jonka vieressä saa nukkua, untuvapeiton lämmössä. Ja kyllä me nukuttiinkin Viirun ja Pesosen kanssa, kylkeä vaan käännettiin. Sillä tavalla kuin kissojen kanssa nukutaan: niillä kahdella tilliäisellä 2/3 patjasta ja minulla kolmannes...

Lähdin sitten kaupungille ja kohtasin erilaisia kehon- ja ruumiinkuvia. Teki yhtäkkiä mieli kylpyyn. Niinpä ostin Kaubamajasta paikallisia Joiko-kylpyöljykakkuja. Niissä on ihastuttavia tuoksuja ja ne tekevät hyvää keholle. Minä päädyin kanelin ja appelsiinin yhdistelmään. Kotimatkalla poikkesin uuden Solaris-keskuksen oivallisessa ruokakaupassa, eli toidupoes.

Tämä keskus on suurella tohinalla rakennettu aivan Estonia-teatterin lähelle ja se tarjoaa ruokaa, elokuvia, konsertteja, tanssiesityksiä, kauppoja ja muita sirkushuveja. Jokaisen poliittisesti korrektin, tiedostavan tallinnalaisen kuuluu inhota, vihkata, sitä, kun se ei ole kovin ihmeellisen näköinen. Mutta minusta se on nasta: lähellä Arjan asuntoa, ja sopivan sekalainen ilmeeltään. Jotenkin inhimillisempi kuin nykyään jo todella eksklusiivi Kaubamaja.

Sattuipa sitten siellä olemaan esillä Bodies revealed -näyttely. Tiedättehän, näyttely, jossa on käytetty oikeitten, kuolleitten ihmisten ruumiita esiteltävien kehojen pohjana. Taisi jo käydä Helsingissäkin? No, täällä näyttelyn sisäänkäynti varsin havainnollisine ihmisruumiin lihassäikeineen sijaitsi aivan ruokakaupan sisäänkäynnin vieressä toidupoodi sissepääsy kõrval. Siinä sitten esillä, lähes rinta rinnan, ihmisten ruumiit ja esimerkiksi sikojen – vaikkakin viimemainitut hiukan pienemmäksi paloiteltuina...

Asiaan kuuluu tietenkin että Solaris-keskuksen art house -teatterissa esitetään paraikaa Lars von Trierin varsin ruumiillista ja kehollista elokuvaa Antikristus.

Oli siinä aika monta ruumiskuvaa yhdelle päivälle. Vielä kun istahti omine kehoineen kaasun kuumaksi kiehuttamaan kylpyyn, jouluisten tuoksujen leijuessa nenässä.

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle