Etusivu TV-ohjelmat Aikajana Äänigalleria Videot Artikkelit Murrenäytteet Kirjallisuus Linkit Yhteystiedot Tekijät

Muistojeni Karjala, alkaen 4.3.2008 10 x 30 min Tekijät: Riina Leskelä, Markku Onttonen, Maija Roivainen, Vesa Saarinen ja Lotta Ventelä. Helsingin yliopiston kansatieteen opiskelijat keräsivät kahden vuoden ajan luovutetun alueen evakoilta muistoja entiseen kotiseutuun liittyvistä asioista ja tapahtumista. Materiaalia kertyi noin 600 tuntia ja opiskelijat haastattelivat yli 300 henkilöä. Näiden haastattelujen pohjalta syntyi kymmenosainen sarja karjalaisen kansan vaiheista kolmekymmenluvulta tähän päivään. Muistojeni Karjala –ohjelmasarjassa esille nousee erityisesti sota-aika: talvisodan syttyminen, evakkotie, paluu Karjalaan ja lopullinen lähtö. Lapsuus Karjalassa ja elämänmeno vanhassa Viipurissa saavat nekin sijansa. Haastatteluja täydentää harvinaislaatuinen valokuva- ja elokuvamateriaali. » Tutustu evakkohaastatteluosioon Lapsuus Karjalassa 4.3. Lapsuus Karjalassa Turvalliseen lapsuuteen Karjalassa kuului paljon ihmisiä ja lämpimiä muistoja. Yhteiset leikit leikittiin kotona, pihalla tai naapurissa. Myös leikkivälineet tehtiin itse. Villasta ja narusta syntyi jalkapalloja ja sukset veistettiin oman metsän puista. Töissä oltiin mukana vanhempien apuna. Se oli aivan luonnollista ja opetti lapset arvostamaan ja kunnioittamaan työtä, vaikka koulunkäynti siitä joskus kärsikin. Karja hoidettiin pikkuapulaisten avulla ja heinäpellolla opittiin työnteon aakkoset ja pienten arkiaskareiden toimittaminen. Lastenhoito-ongelmiakaan ei 30-luvulla ollut. Jos vanhempien oli mentävä jonnekin, hoitivat vanhemmat veljet tai siskot perheen nuorimmaiset. Myös naapuriapuun turvauduttiin tarvittaessa. Kuului karjalaiseen perinteeseen, että naapuria autettiin. "Hämäröiminen" - iltainen kylässä käynti naapurissa kuului karjalaiseen kulttuuriin myös oleellisesti. Oli aivan luonnollista, että härän tultua pistäydyttiin naapuriin juttelemaan. Päivän tapahtumat ja kuulumiset puhuttiin ja uutta suunniteltiin tuvan pöydän ääressä isolla joukolla. 11.3. Kansojen ja kielien Viipuri Viipuri oli kansainvälinen kaupunki. Torilla saattoi kuulla suomen lisäksi venäjää, saksaa, englantia ja ruotsia. Monessa viipurilaisessa perheessä puhuttiin myös useita kieliä ja koulussa saattoi olla luokkatovereita monista eri kansallisuuksista. Viipuriin oli muuttanut ihmisiä paljon muualta Suomesta - erityisesti Länsi-­Suomesta, mutta myös Karjalan eri pitäjät olivat hyvin edustettuina, olihan Viipuri karjalaisten pääkaupunki. Niinpä kaupungilla kulkiessaan erotti helposti, oliko kulkija Muolaasta, Räisälästä, Raudusta tai vaikkapa Turusta. Viipuri oli myös satamakaupunki, jonne laivat muualta maailmasta toivat elintarvikkeita ja muuta kulutettavaa suuresta maailmasta. Monelle viipurilaiselle se toi myös päivittäisen elannon, se työllisti suuren joukon ihmisiä erityisesti huolinta - ja ahtaustoiminnassa. Satama oli myös monen pikkupojan leikkipaikka, siellä näki ihmeellisen näköisiä ihmisiä ja kuuli juttuja kaukaisista maista. Kaupungin kohtaamispaikka oli tori, josta maalaisilta haettiin elintarvikkeita, tingittiin hinnoista, tavattiin tuttuja tai muuten vain kulutettiin aikaa. Viipuri oli erityisen kuuluisa myös musiikin harrastuksestaan. Voimistelu ja urheilu olivat nuorison suosiossa. Teatterissa ja elokuvissa käytiin ahkerasti, samoin raittiusseuratoiminta oli vilkasta. 18.3. Arkea ja juhlaa Pyhäpäivän tunnelma Karjalassa oli aivan omaa luokkaansa. Lattiat pestiin ja paikat pistettiin muutenkin kuntoon pyhää varten. Puhtaat räsymatot levitettiin lattioille ja arkiruuat vaihtuivat juhlaruuiksi, joissa erityisesti Karjalan paisti ja paistilammas olivat suuressa suosiossa. Myös erilaiset piirakat liittyivät oleellisesti niin arkeen kuin juhlaankin. Jos oli lihaa, niin sitä pistettiin piirakan täytteeksi, mutta valmistamiseen käytettiin paljon myös kaalia ja perunaa. Maaseudulla ajettiin joulukirkkoon koko perheen voimin ja lähtö oli varhain aamulla. Kuolemantapauksen kohdatessa surutaloon vietiin jauhoja ja muita elintarvikkeita sekä astioita. Karjalaiseen perinteeseen kuului, että apua annettiin sinne, missä sitä tarvittiin. Yhteiselämä oli luonnollista. 25.3. Karjalan kansa talvisodassa Talvisodan alku on jäänyt monen karjalaislapsen mieleen pysyvästi. Sodan syttymiseen ei uskottu, siitä kyllä puhuttiin, mutta se tuntui kaukaiselta ja mahdottomaltakin. Kylään muutti uutta vierasta väkeä ja normaali elämä järkkyi muutenkin. Linnoitusmiehet tekivät panssariesteitä ja tykkiteitä, yöt he nukkuivat vierekkäin tuvan lattialla. Nuoret ja naiset valmistivat hengityssuojaimia ja talojen hevosia otettiin armeijan käyttöön. Päivittäiset kysymykset ja keskustelut liittyivät sodan syttymiseen ja pelko ja ahdistus valtasi mielet. Kaikkeen yritettiin sopeutua, mutta vaikeata oli. Radiosta, kenellä sellainen oli, yritettiin saada jotain tietoa tilanteesta. Yllättäen se sitten alkoi. Oli kirpeä pakkaspäivä ja yhtäkkiä Laatokan taivas oli täynnä lentokoneita jotka pudottivat mustia möykkyjä. Ja sitten jysähti, maa ja taivas repesivät, ja oltiin sodan keskellä. Miehet haettiin sotaan, vai lapset ja naiset jäivät, kunnes heidänkin oli lähdettävä ja kodit oli jätettävä. 1.4. Ensimmäinen evakkotaival Jatkuvat tulipalot ja punoittava taivaanranta kertoivat rintaman lähestymisestä. Lähetti kiersi talosta taloon ja ilmoitti milloin lähtö oli edessä. Jokaisen lähtijän piti jättää näkyville sytytystarpeita, että rakennus voitiin polttaa. Mukaan sai ottaa vain välttämättömän; ruokatarpeita, alusvaatteita ja koulutarvikkeita, muu oli jätettävä. Vaatteet päälle ja matkaan! Ylipääsemätöntä monelle oli jättää karja oman onnensa varaan. Lehmien hyvästely oli kauhea paikka. Uskolliset Mansikit ja Muurikit halattiin ja sitten navetan ovet kiinni. Lapsille laitettiin nimilaput kaulaan ja lakanat kietaistiin lumipuvuiksi, jotta vihollisen lentokoneet eivät olisi nähneet kulkijoita. Kauempana rajasta olevilla oli vähän enemmän aikaa. Siellä pystyttiin ottamaan osa karjasta mukaan ja muutakin tavaraa saattoi mahtua rekeen. Evakkotaival oli muutenkin raskas. Monessa talossa torjuttiin kulkijat, karjalaisia katsottiin pitkään ja välttämättömintäkin apua oli vaikea saada! 8.4. Vieraissa tuvissa Evakkojen uusi alku oli vaikeata aikaa. Ihmisiä asui karjakeittiöissä ja tai pienissä tuvissa, kaksikin perhettä samassa huoneessa. Yöt nukuttiin tuvan lattialla ja ruoka tehtiin usein ulkona suuressa padassa. Monissa suurissa taloissa oltiin erityisen kitsaita. Uusia asukkeja oli vaikea hyväksyä ja vaikka tilaa oli, niin sitä ei haluttu luovuttaa vieraille ihmisille. Uusi kulttuurikin oli outoa. Monet tavat olivat karjalaisille vieraita; murre oli omituisen kuuloista ja uudessa elämäntilanteessa oli paljon opettelemista. Myös riitoja syntyi, kun kaksi vierasta kulttuuria joutui törmäyskurssille. Kiistaa tuli pienistäkin asioista, ruokaa oli vähän tai ei ollenkaan ja kaiken yllä leijui painostava odotuksen tunnelma. Tietoa rintamatilanteesta oli vaikea saada ja monet traagiset viestit läheisten kaatumisesta olivat viedä lopunkin uskon huomiseen. Evakkojen aika kului pääosin odottamisessa. Karjalaiset olivat tottuneet tekemään työtä ja kun sitä ei ollut, tuntuivat ongelmat kasvavan ylipääsemättömiksi. Talvi meni lapsilla ilman koulua. Talonväkeä yritettiin auttaa: pilkottiin puita, siivottiin pihaa tai vaikka kerättiin käpyjä, kun muuta tekemistä ei keksitty. Tieto välirauhasta antoi evakoille uutta uskoa vaikka kaikki oli kotona Karjalassa menetetty. Kotiin piti kuitenkin päästä, siellä odotti tutut maisemat ja uudet haasteet ja toivo paremmasta elämästä. 15.4. Takaisin Karjalaan Ensimmäisiä paluumuuttajia odotti kotiseudulla tuhottu maisema. Näkymä oli kuin toiselta planeetalta, mutta menointo kasvoi vain kevään edetessä. Vaikka jälki oli hirvittävää, takaisin oli mentävä. Ensimmäisiä paluumuuttajia odotti uskomaton näky. Oman kodin näkeminen, vaikka jäljellä olivat vain rauniot, oli kuitenkin monen mielestä elämän ihanin hetki. Pellot olivat täynnä pommikuoppia - sirpaleita tai räjähtämättömiä pommeja löytyi joka puolelta. Tienvierillä oli ristejä ja metsissä kaatuneita vihollisen ruumiita. Lapsille muutto oli murheen keskellä myös suurta seikkailua. Tuhotut tankit ja maastoon jätetyt aseet ja ammukset kiinnostivat erityisesti poikia. Vanhempien varoitukset eivät aina tehonneet ja monta onnettomuutta sattui päivittäisissä leikeissä. Toiveikkaina tartuttiin kuitenkin toimeen ja uuden elämän alkuun. Raunioita purettiin ja tilapäisasuntoja rakennettiin, kaivoja puhdistettiin ja perustettiin perunamaa. Metsästä kerättiin puolukoita ja sieniä ja niillä tultiin ensin toimeen, kunnes elämä alkoi hiljalleen vakiintua. 22.4. Uudestaan evakkoon Jälleenrakentaminen alkoi innokkaasti ja elämä pääsi hiljalleen uomiinsa. Kun monessa talossa mies oli rintamalla, apua saatiin läheiseltä vankileiriltä. Moni evakko muistelee vieläkin lämmöllä kotitalon sotavankeja, joihin kiinnyttiin ja joita pidettiin kuin omaa poikaa. Karjalainen elämänilo ja toiveikkuus oli monen perheen voimanlähteenä. Raskas aika siirtyi hiljalleen taka-alalle ja huumorilla selvittiin vaikeista hetkistä. Kylän koulussa järjestettiin iltamia, esitettiin yhdessä tehtyjä näytelmiä tai laulettiin ja leikittiin. Myös nurkkatansseja pidettiin, vaikka niiden järjestäminen sota-aikana oli kiellettyä. Mutta myös epäilys valtasi monen mielen. Sotauutiset muuttuivat hiljalleen vakavammiksi ja kun rajalta alkoi tulla evakkoja, ymmärrettiin, että kohtalokkaat ajat ovat taas edessä. Toinen lähtö oli kuitenkin rauhallisempi ja mukaan sai ottaa sen pienen omaisuuden, joka vaikeissa olosuhteissa oli ehtinyt kertyä. Monelle evakolle muutto kotiin Karjalaan ja uusi katkera lähtö sieltä tuntuu nyt unenomaiselta ajalta, joka ei ollut totta. 29.4. Uusi alku Kun sota oli päättynyt, oli karjalaisten miesten erityisen vaikeata palata uusiin olosuhteisiin ja uuteen kotiin, johon muu perhe oli jo osittain sopeutunut. Viisi vuotta sodassa oli pitkä aika ja monelle tuli ongelmia mm. alkoholin käytön suhteen. Ei ollut tuttuja seutuja eikä tuttuja esineitä ja olo oli muutenkin orpo raskaiden sotavuosien jälkeen. Maanviljelyksestä elantonsa saaneille siirtyminen oli erityisen vaikeata. Korvaukset menetetystä omaisuudesta olivat vähäisiä ja saadulla rahalle ei päässyt edes alkuun. Jo puvun hankkiminen vei miehen vuoden palkan. Myös poliittiset vastakohtaisuudet painoivat mieltä. Kotiseudulla niitä ei ollut ja nyt ne olivat uutta elämää vaikeuttamassa. Oltiin siis aivan uuden alussa ja omillaan piti pärjätä. Kansanopistot olivat usean karjalaisen nuoren tuki uuden elämän alkuun. Sieltä sai mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja tietoa ja koulutusta ammateista. Sieltä löysi moni nuori myös tulevan puolisonsa. Monesta karjalaisesta evakosta tuntui, etteivät he olleet oikein tavallisia ihmisiä. Ei niin hyviä, kuin muut ihmiset. Mutta ihminen tottuu vaikka aidan vitsaksi, jos kova paikka tulee. Vaikka kodit ja konnut oli menetetty, niin oma karjalan kieli kuitenkin säilyi. Se oli yhteinen tekijä, joka auttamassa vaikeimman yli. 6.5. Karjalaisuus tänään Karjalaisuus elää voimakkaana. Kotiseutu on raiskattu ja koti on viety, mutta muistoja ei voi kukaan ottaa pois. Muistelijoita on tosin aina vähemmän ja vähemmän. Karjalaiset tapaavat toisiaan yhteisissä riennoissa; tehdään kotiseutumatkoja entisille asuinsijoille, kirjoitetaan kylähistoriaa ja tavataan karjalaisen perinteen merkeissä. Ja puhutaan omaa murretta! Ilon asia on myös se, että nuoret ovat enemmän ja enemmän kiinnostuneita karjalaisen kulttuurin ja perinteen säilyttämisestä Usean kotinsa menettäneen karjalaisen mielestä Karjala pitäisi palauttaa oikeille omistajille. Kun se on vääryydellä otettu, niin oikeudenmukaisuus vaatii sen palauttamista. Tosin harva evakko enää uskoo, että Karjala olisi joskus osa Suomea. Monet vaikeudet ja pettymykset ovat Karjalan kansalle tuttuja ja joskus on tuntunut, että seinä on niin edessä, että ympäri ei pääse, eikä yli jaksa kiivetä. Mutta silloin on karjalainen perusluonne jälleen voittanut; vaikeudet voitetaan ilolla ja naurulla. "Kyllä se siit", niin kuin karjalaiset sanovat!

Sisältö » 4.3. Lapsuus Karjalassa » 11.3. Kansojen ja kielien Viipuri » 18.3. Arkea ja juhlaa » 25.3. Karjalan kansa talvisodassa » 1.4. Ensimmäinen evakkotaival » 8.4. Vieraissa tuvissa » 15.4. Takaisin Karjalaan » 22.4. Uudestaan evakkoon » 29.4. Uusi alku » 6.5. Karjalaisuus tänään Lue lisää » Näin syntyi "Muistojeni Karjala"