yle.fi


Älä tule huono ohjaaja, tule hyvä ohjaaja!

Älä tule huono ohjaaja, tule hyvä ohjaaja!

15. kesäkuuta 2010 Kommentit: 2

Näkemys, luovuus, visuaalisuus, draaman-  ja rytmin taju, kokonaisuuden ja olennaisen hahmottaminen, inhimillisyys, elämänkokemus, maailmankuva, rohkeus ja kyky kertoa tarinoita. Siinä muutamia hyvän ohjaajan ominaisuuksia joita tulevat, sekä jo sisällä olevat opiskelijat lähtevät tavoittelemaan.

Aika paljon vaadittu nuorilta ja varsinkin meiltä jo ”vanhemmilta” ohjaajilta. Olin Taideteollisen korkeakoulun, tai anteeksi, Aalto Yliopiston (en ole vielä tottunut tähän uuteen ilmiöön) elokuva- ja lavastustaiteen osaston pääsykokeiden raadissa valitsemassa uusia ja tulevia ohjaajalahjakkuuksia kouluun. Paineet ja odotukset ovat valtavat. Onhan ohjaajakoulutus yksi Suomen kalleimmista ja sisään pääsee vuosittain alle 2% hakijoista.

Oli hämmentävää huomata, että lähestulkoon kaikilla hakijoilla on jonkin opistotason media tai tv- tai elokuvakoulutus jo suoritettu tai meneillään. Lähestulkoon kaikki ovat ohjanneet lyhytelokuvia tai dokumentteja. Moni on jo ohjaaja. Kuvaaminen helpottuu koko ajan kun jo kännykälläkin voi kuvata, editointiohjelmat ovat vakiokamaa ja koko ajan vaan helpommin käsillä. Ero on huima, verrattuna vuoteen ’95 jolloin itse aloitin elokuvaopinnot kyseisessä koulussa. Silloin ei ollut opistotasoista koulutusta ja harva oli pystynyt tekemään omia elokuvia. Audiovisuaalinen mediasukupolvi  kasvaa ja on saanut oppinsa, kerronta ja tekniikka on hallussa, mutta löytyykö sanottavaa? Entä löytyykö töitä? Kun fiktio vetää innokkaita nuoria palavasti puoleensa ja ohjaaminen on se mitä ehdottomasti pitää päästä tekemään. Onhan siinä kaikki langat omissa käsissä.

Tv- ja elokuvaopistojen määrää on kritisoitu opetusministeriöön asti ja tuntuu lähestyvän työvoimapoliittista ongelmaa kun ei digikanavien myötäkään Suomessa tuoteta sen enempää fiktiota kun ennen opistoaikaa. Itse asiassa päinvastoin ja sekin koko ajan tiivistyneillä tuotanto-olosuhteilla. (Itse olen niin fiktio orientoitunut ihminen, että tarkoitan tällä siis kaikkea draamaa, komediaa ja sitcomia… käsikirjoitettua fiktiota, en esimerkiksi tosi - tv:tä tai sen alalajeja.) Puhumattakaan kotimaisesta elokuvasta, jonka resurssit ovat entistä rajallisemmat vaikka Elokuvasäätiön määrärahat kasvavat, niin samaan aikaan pienenevät levittäjien ja varsinkin Ylen rahoitusosuudet.

Mistä sitten tunnistaa hyvän ohjaajan alun? Onko oltava innostava ihminen jonka sielukkuus ja näkemys pursuavat selkeinä lauseina työryhmän tajuntaan, persoonallinen oman maailman luova salaperäinen introvertti taiteilija vai ihmisyyttä ja draamanlakeja hyvin ymmärtävä empaattinen liikkis? Eihän mitään kaavaa tietenkään ole, onneksi. Mutta ohjaajan persoona ja maailmankuva vaikuttavat aina lopputulokseen tavalla tai toisella.

Ohjaajan työtä on vaikea määritellä kun se on niin monimuotoista. Siihen liittyy koko draaman kaari, alusta loppuun. Ja hyvin paljon epäkonkreettista. Ei jokaisen osa-alueen täydellistä hallintaa, mutta tietoisuus niistä. Minulta on usein kysytty mitä ohjaaja itse asiassa tekee? Vähän kaikkeako? Yritin miettiä vertauskuvaa kapellimestarista arkkitehtiin, joihin ohjaajaa usein verrataan, mutta ei nekään kuulosta tarpeeksi tarkoilta. Kun lähes kaikki muut alan ammatit  (käsikirjoittaja, tuottaja, kuvaaja, näyttelijät…) ovat konkreettisemmin määriteltävissä, vaikka onhan muistakin vaikea sanoa mikä tekee juuri tästä tyypistä lahjakkaan tuottajan, äänisuunnittelijan tai lavastajan. Eihän ohjaajan työssä mitään mystistäkään ole, ja kyllä ohjaamaan voi mielestäni oppia. Tai ainakin käyttämään hyvin instrumentteja joiden päälle rehellisen taiteellisen näkemyksensä rakentaa.  Mutta sanottavaa pitää olla. Mielipiteitä, näkökulmia tai väittämiä. Eli menkää ja kokekaa, eläkää ja havainnoikaa, olkaa uteliaita elämästä ja kulttuureista!

”Se mikä on poikkeavaa olen minä: ei siihen kuvakulmia tarvita” - Charlie Chaplin

Lisää näihin:
3
tykkää tästä

Kommentit

Rane 15.06.2010, 10:54

Hyvä Juttu!
Yksi asiavirhe. -95 oli jo suomessa Av-opistotasoista koulutusta. mm.Tornio.

Saara 15.06.2010, 12:06

Näinhän se on, lisään ei JUURIKAAN ollut... mutta sen vaikutuksia ei ainakaan vielä näkynyt.

test

  • Ohjaajan setissä

    Saara Saarela on valmistunut elokuvaopinnoista Pariisista (1996) sekä Taideteollisesta Korkeakoulusta ohjaajaksi (2008). Ollut ammatissa nyt noin kymmenen vuotta ja ohjannut mm. elokuvat ”Hengittämättä ja Nauramatta” ja viime vuonna ensi-iltansa saaneen ”Väärät Juuret”. Hän on ohjannut myös useita televisiosarjoja, mm. ”Juurikasvua” sekä palkittuja lyhytelokuvia. Ja juuri saanut valmiiksi ensimmäisen ranskalaisen elokuvansa.

Uusimmat kommentit

Pertti

Draama syntyy tahtojen törmäyskohdissa