yle.fi


HelaHoito - treatment 2. versio

HelaHoito - treatment 2. versio

22. maaliskuuta 2010 Kommentit: 4

Valtteri Huttusen hautajaisten jälkeisessä muistotilaisuudessa moni vieras tervehtii erityisen lämpimästi Huttusen Ville-poikaa. Valtterin leski, Sonja Huttunen esittelee maailmalta reppureissuiltaan palanneen poikansa isän työn, HelaHoito -siivousyrityksen jatkajana. Ville kättelee tuttuja ja tuntemattomia. Venla-sisko valistaa Villelle kuka kukin
on. Kaikkia vieraita ei hänkään tunnista. Isä on ollut pidetty mies, Ville aprikoi. Ei uskoisi pienen siivousyrityksen vetäjäksi.

Kun äiti taas aloittaa Villen esittelyn “Valtterin työn jatkajana”, Ville pyytää äitiä vaivihkaa sivummalle. Ville muistuttaa, että periaatteessa hänellä on ihan muita suunnitelmia: opintojakin olisi syytä jatkaa. Jos hän nyt alkuun auttelee käytännön asioissa, se saa riittää. Sitten voisi äiti päättää firman kohtalosta. Ville huomauttaa, että muistotilaisuus ei varmaan ole sopiva paikka asioista päättämiseen.  Äiti rauhoittelee Villeä, mutta heti kun pojan silmä välttää, on sama ääni kellossa: “kyllä meidän Ville jatkaa HelaHoidossa…”

Muistotilaisuuden loppupuolella Villeä tulevat tervehtimään siivousfirman  työntekijät Sami Puhakka ja Jonne Korventaus. Nuoret miehet ovat Villelle tuttuja Haukilahden kouluajoilta. Sami ja Ville olivat lukion kohkaajia, joita Ville vähän vanhempana toppuutteli ja huolissaan seurasi sivusta parivaljakon touhuja. Ville ihmettelee, miten kaverit ylipäätään ovat isän siivousfirmaan päätyneet. Sami ja Jonne puhuvat päällekkäin ja sekavasti kuiskutellen. He antavat ymmärtää, että opintojen rahoitus siivouskeikoilla on ollut antoisaa. Josko Ville ymmärtäisi, että “antoisaa”? Ville häkeltyy, mitä ihmettä tämä Tupu-Hupu -parivaljakko touhottaa?

Kahvin kanssa tarjottua konjakkia on vielä reilu määrä jäljellä. Tyhjässä seurakuntasalissa Sami ja Jonne selvittävät Villelle mitä HelaHoidon alaan kuuluu. Pari ja enemmänkin teräviä tarvitaan ennen kuin Ville nielee poikien kertoman laajennetun toimenkuvan. Jonne on videoinut muistotilaisuutta, mutta nyt hän näyttää Villelle kameraan taltioidun siivoussession, jossa lakanat vain pöllyävät.  “Puhtaana käteen” hehkuttavat Sami ja Jonne, siivoukset kuitilla ja erikoispalvelut erikseen. Mutta meidän isäkö mukana tässä, Ville ei voi käsittää! Hän katsoo muistokynttilöiden väliin jäänyttä Valtteri Huttusen valokuvaa uusin silmin. Uteliaisuus on herännyt.

Arkeen päästyä Ville aloittaa toimistolla HelaHoidon asiakasrekisteriin tutustumisen. Sami ja Jonne osoittavat nimiä: tuo on tavallinen siivous, tuo on Samin vanharouva, täällä Jonne poseeraa alastonmallina. Ja isäukko tämän
kaiken on alkuun saanut, Ville ihmettelee pojille? Nämä myöntävät, että Valtterin omat hommat eivät heille ihan ole tiedossa, mutta Valtterilla ei missään nimessä ollut mitään heidän omia virityksiään vastaan, kunhan ei
kukaan saanut tietää. Villeä huimaa: siivousfirman seikkailuthan hakkaavat hänen maailmalla kiertelynsä mennen tullen. Tämä tuskin on sitä aloilleen asettumista ja aikuistumista, jota äiti häneltä odotti?

Pikkusisko Venla on iskenyt muistotilaisuudessa silmänsä Samiin. Venla tulee firman toimistolle ja ilmoittaa haluavansa  auttaa Villeä toimistolla, hänellä olisi hyvin aikaa opiskelun ohessa. Ville myöntyy Venlan pyyntöön, vaikkei tiedäkään Venlan todellisia vaikuttimia. Hän uskoutuu Venlalle poikien tarinoista. Venla ryystää ensin kahvit väärään kurkkuun, sitten syyttää Villeä valehtelusta. Mutta kun hän huomaa Villen olevan tosissaan, alkaa vimmattu mietintä. Sisarukset ovat samaa mieltä, ettei tilanteesta voi puhua äidille, vaan tämä pidetään niin kaukana HelaHoidosta kuin mahdollista. Puhelimet soivat ja Sami ja Jonne vastaanottavat palvelupyyntöjä. Ville patistaa poikia toimimaan “mahdollisimman matalalla profiililla”, hän tarvitsee aikaa ajatella.

Pojat vakuuttavat Villelle, että asiakkaat ovat niin “korkeatasoisia ja luotettavia”, ettei huolta. Venlaa mietityttää Samin toimenkuva. Hän lähtee seuraamaan
Samia, autolla perässä siivouskohteeseen.  Kiikarointi makuuhuoneen ikkunaan tuottaa tulosta: siellähän riisutaan vaatteita. Ja vielä vedetään verhotkin kiinni! Tuohtunut Venla palaa toimistolle pauhaamaan Villelle. Jonne tehköön mitä lystää, mutta Sami!

Jonne puolestaan yllyttää Villeä asiakaskäynnille, jostainhan  Villen pitää aloittaa yritystoimintaan tutustuminen. ”Korotetun taksan suursiivous”, Jonne osoittaa varauskirjasta. Jonne muistelee, että Hauenpääntien osoite on ollut oikein miellyttävä tapaus, sitä Villen kannattaisi kokeilla. Ville varustaa firman autoon siivousmoppeja ja muita tarvikkeita. Jonne hymyilee vieressä: noilla on usein aika vähän käyttöä, hän naureskelee.

Ville kaartaa hulppean omakotitalon pihaan. Puhelimessa vaikutti oikein miellyttävältä tämä rouva Peltokunnas. Ville soittaa ovikelloa siivouskimpsuineen.  Ovi aukeaa ja tyylikäs rouva täydellisessä sairaanhoitajan asussa pyytää Villeä peremmälle. Ville kompuroi ämpäreihinsä. Huh, miksi tämä ajatuksena tuntui paljon helpommalta kuin käytännössä? Mutta toisaalta: rouvahan on itse asiassa aika soma, jospa tämä tästä, hän psyykkaa itseään.  Enhän minä voi olla huonompi kuin ne tohelot, Sami ja Jonne, takoo takaraivossa.
Ville ja rouva siirtyvät oleskelutilaan ja rouva osoittaa sohvaa. Hän kehottaa Villeä tekemään olonsa kotoisaksi, sillä välin kun hän hakee miehensä. Miehensä! Ville pomppaa ylös, mitä helvettiä! Toisen huoneen ovi aukeaa ja arviolta kuusikymppinen herra Peltokunnas tulee käsi ojossa Villeä kohti. 
Käsi ojossa, ”potilaskaapu” päällä, mutta alaosa paljaana.
Hän ojentaa Villelle lääkärintakkia ja instrumentteja. Mukavaa kun saadaan uusi hahmo näihin pikku hoitokäynteihin, hän
vinkkaa silmää Villelle. Ville on alkanut takaperin kävelyn kohti ulko-ovea. Tässä on nyt vähän väärinkäsitys, hän
sopertelee, siivoustarvikkeita eteisestä keräillessään.
Anteeksi kauheasti, hän huutelee, minä olen oikeastaan firman toimitusjohtaja. Sovitaan, että katson toimistolta paremman
henkilön..Ja paljon muuta ei pariskunta Peltokunnas kuulekaan Villen kaasuttaessa pihasta.

Naama punaisena Ville pitää tilannepalaverin Samin ja Jonnen kanssa. Pojat hoitakoot vakioasiakkaitaan parhaan kykynsä mukaan, mutta hän ei ryhdy käytännön hommiin. Ville puhisee: kuinka tällaista yritystä muka johdetaan? Poikia Villen ensimmäinen asiakaskokemus naurattaa. Jonnen mielestä Villen pitäisi vähän relata ja nauttia luontaiseduista. Mutta Villelle itselleen on selvää, että häneltä puuttuu luontainen ”hölmöilynhalu”, kuten hän poikia valistaa. Sami vilkuilee Venlaa ja pitää suunsa kiinni.

Toivuttuaan Ville ryhtyy selvittämään isänsä viime kuukausien kalenterimerkintöjä. MF - lukee toistuvasti, monen päivän kohdalla. Ainoa nimi, joka asiakasrekisterissä sopii nimikirjaimiin on Marjatta Friberg. Villeä vaivaa ajatus minkälaista asiakaspalvelua hänen isänsä on firmassa harjoittanut. Nyt hän tietää konkreettisesti poikien touhut, mutta isän teot - ne Villen pitää saada selviksi. Puhelimessa Marjatta Friberg tuntuu aidon murheelliselta Valtterin kuolemasta. Itse asiassa hän kertoo olleensa läsnä hautajaisissakin. Ville sopii tapaamisen Marjatan kanssa tämän kotiin.

Marjatta vastaanottaa Villen lämpimästi. Ville huomaa isän valokuvan kirjahyllyssä. Varovasti Marjatta kertoilee Villelle tapahtumien kulusta: miten hienosti Valtteri oli alkujaan siivousten ohella kuunnellut Marjatan murheita. Ja miten yksi asia oli johtanut toiseen. Marjatta pyytää Villeä
ymmärtämään itseään ja isäänsä, ei heidän suhteensa ollut keneltäkään pois. Isälläkö rakkaussuhde Marjattaan? Villen on pakko myöntää, että ehkä puhdas seksisuhde olisi ollut helpompi käsitellä. Ville poistuu häkeltyneenä. Marjatta tarttuu puhelimeen…

Toimistolla Ville kiukkuaa Venlalle: miksi täällä kaikki pyörii seksin ja suhteiden sekasotkussa. Itse hän lähti reissamaan kun ei halunnut sitoutua tyttöystävään vaatimuksineen. Ja nyt kun tulee takaisin ja yrittää asettua ja aikuistua, kaikki muut ovat seonneet!
Kyllä oli helppoa se reppureissaaminen tähän touhuun
verrattuna hän toitottaa siskolleen. Venla on yhä vahvemmin sitä mieltä, että Sami ainakin pitää saada pois erikoishommista, Venlalla olisi Samille vähän parempaa käyttöä.
 
Sonja-äiti päättää puuttua peliin. Hän on pitkään miettinyt
vuorotteluvapaalle lähtöä,  ja nyt Valtterin henkivakuutus tuokin hänelle mukavan lisäpotin. Sonja valitsee hetken, jolloin tietää sekä sisarusten että Samin ja Jonnen olevan toimistolla. Hän haluaa esitellä erään tärkeän henkilön. Tämä henkilö on – Marjatta Friberg.

Vallitsee pöllämystynyt tunnelma kun Sonja kertoo tienneensä Marjatan ja miehensä suhteesta jo pitkään. Kun Valtterin terveys oli alkanut horjua, Sonja oli ottanut yhteyttä Marjattaan ja puhunut asiat selviksi. Yhdessä naiset olivat päättäneet  varjella Valtteria enemmiltä järkytyksiltä ja hoivata kumpikin tahoillaan tätä parhaan kykynsä mukaan. Näin he kertovat järkeilleensä, ja siitä oli alkanut myös heidän yllättävä ystävyytensä.

Ville repii hiuksiaan: kuinka monta salaisuutta yhteen perheeseen oikein mahtuu? Venla ihailee naisten neuvokkuutta ja järkevyyttä. Mutta Sonja ja Marjatta ovat ajatelleet asioita jo eteenpäinkin. He kertovat lähtevänsä seniori-interrailille, vähän “reppureissaamaan”, kuten he Villelle silmää iskien ilmoittavat. Kun he tulevat takaisin, he odottavat porukan pistäneen vauhtia HelaHoitoon: firmassahan on aineksia vaikka mihin, he ilmoittavat. He ovat laatineet uuden toimialasuunnitelman, jota alkavat esitellä. Miten olisi vaikka HelaHoito: siivous- ja seurapalvelu? HelaHoito: elämys- ja seikkailutuottajat?

Ensimmäisenä tokenee Jonne: hän ilmoittaa jo pitkään halunneensa mukaan osakkaaksi firmaan, olisiko se nyt mahdollista? Ville kuuntelee Jonnen myyntipuheita ja alkaa lämmetä. Tästähän tottavie lähtisi ihan uusi
startti. Seurapalveluita – sehän voisi olla vaikka oopperaan kavaljeeriksi lähtemistä…tai jonain muuna avecina esiintymistä, 
onhan sitä monenlaista seuralaisuutta? Tai yrityksille räätälöityjä roolipelipäiviä?  Muut katsovat Villeä hitaasti… Niin, Ville on vähän nössö, Jonne toteaa. Venla tiedottaa, että itse asiassa Ville on ainoa täysjärkinen tässä seurassa. Kohta on viranomaiset niskassa, jos ei pistetä uutta tolkkua firmaan on Venlan arvio, jonka hän esittää erityisesti Samia vilkuillen. Ville ähisee. Jospa hän toimitusjohtajana lähinnä organisoisi ja delegoisi, Venla voisi edelleen auttaa toimistolla?

Iloinen puheensorina täyttää huoneen kun Sonja ja Marjatta tekevät lähtöä. Sonja psyykkaa Villeä: kyllähän poika osaa, kun tahtoo. Ville miettii: no jos nyt vielä äidin reissun ajan, mutta sitten katsotaan tilanne uudestaan.  Marjatta pyytää Villeä sivummalle ja ojentaa talonsa avaimen: voisiko Ville käydä välillä vähän auttamassa hänen talovahtina toimivaa tytärtään, sellaisissa miesten hommissa? Se on muuten nätti tyttö, se Mari, Marjatta tiedottaa silmää vinkaten. 

Naisten poistuttua Ville ja Sami katselevat Jonnen säntäilyä ja neuvottelevat: kyllä kai pieni ”erikoispuhdistusosastokin” täytyy Jonnen saada pitää, mutta siitä ei sitten muille puhuta…

Vai mitä isä?, miettii Ville ääneen, seinällä roikkuvaa Valtteri Huttusen muotokuvaa katsoessaan, Marjatan antamia avaimia heilutellen.
 

Hyvät kirjoittajat,

Päätin, etten tutustuisi tarinoihinne etukäteen, vaan luen ne vasta nyt, tässä kehitysvaiheessaan. Aikaa palautteen kirjoittamiseen ja lukemiseen jäi kuusi tuntia, joten kirjoitan lyhyesti, kuin muistiinpanoja. Mutta raakileena palaute on vilpitön kohtaaminen materiaalinne kanssa. Ottakaa se dialogina ja kysymyksinä. Osittain vastaan myös Ykkösen kannalta. Mietin niitä suhteessa julkaisemiseen enkä ole pelkästään pedagoginen tai rohkaiseva. Kestäkää sekin.

Mielestäni pisimmällä ovat Jättiläinen korkokengissä, Antilooppi, Sijaisäiti ja Amila.

Muiden kohdalla tarina ei ole valmis. Sen jänneväli ei ole tarpeeksi pitkä, käännettä ei ole ymmärretty tai elementit eivät kerro aiheestaan tarpeeksi. Silloin pitää palata juurille. Pitää ajatella tarina vielä uudelleen. Tarpeeksi suureksi.

Helahoito

Tämä komedia näyttää miten asiat ovat perheyrityksessä. Tahdonsuuntia ei oikein ole ja toiminta on päämäärätöntä. Villekään ei toimi mihinkään suuntaan. Vähän kiinnostavassa maastossa ollaan, kun hän yrittää suojella äitiään, mutta äiti onkin hyvin perillä kaikesta.

Tämäkin tulee hiukan pehmeästi. Jos Kaikki muut tietävät kaiken paitsi Ville? Jos Ville on romahtamaisillaan siitä, että äiti saisi tietää?

Ei tässä vielä ole tarinaa. Siivousyritys paljastuu seuralaispalveluksi ja sellaiseksi sitä aiotaan lopussa kehittää. Muutosvoimia tarvitaan, onnettomuudesta onneen ja päinvastoin!

Harri Virtanen, ohjelmapäällikkö, YLE TV1
 

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Timo Ekman 23.03.2010, 01:05

Moikka,

Älä Marjo masennu, vaikka tulikin tiukkaa palautetta. Niin näytti tulevan yhdelle sun toisellekin.

Edelleen olen sitä mieltä, että komedian/farssin potentia on tässä käsiksen alussa huikea. Kyllä tätä voi kehitellä yhteen sun toiseen suuntaan.

Timo Ekman
Seinäjoki

Marjo Lundvall 23.03.2010, 08:34

Kiitos, palaute on tiukkaa, kuten tämän tason kriitikoilta odotinkin. Mistäs muusta sitä oppii. Ja kuitenkin loppupelissä toivottavasti peesaan Sinatraa: I did it my way...

Miller 23.03.2010, 22:58

Tää tarina on niin runsas etten millään nää sitä tunnin pätkänä -
ehkä minisarjana ?

Nää henkilöt vois vetäistä niin överiksi että porukalla
vois kirjoittaa vaikka CleanWingin ...

sutinaa joka lähtöön ? lappalaisessa lomakylässä ?

tulis vientipotentiaalia ; )

Timo Ekman 23.03.2010, 23:24

Moikka,

Samaa mieltä Millerin kanssa. Tätä paisuttaa helposti minisarjaksi. Vaikka kuinka tiiviisti tämän kirjoittaa, niin 2 45 minuutin jaksoa saa aivan heittämällä. Tätä tosiaan voi pyörittää ihan mielin määrin, kun treatmenttikin oli kritiikistä huolimatta noinkin hyvä ja uusia inspiraatioita antava.

Timo Ekman
Seinäjoki

test

  • HelaHoito

    Marjo Lundvall on tuurikirjoittaja, jonka addiktiota päivätyö hillitsee. Sosiaalinen sivustakatsoja, moderni nostalgikko. Elämä on outo harrastus?

Pertti

Kun meille kerrotaan, miten pitää ajatella, luovumme ajattelusta kokonaan.