Henkilökohtaista

Minulla on ollut ilo toimia YLEn draaman parissa eri tehtävissä yli kaksikymmentä vuotta ja siihen aikaan mahtuu melkoisia muutoksia suomalaisessa käsikirjoittamisessa.

Kun tulin taloon rakentamaan sarjamuotoista draamatuotantoa vuonna 1987 oli suomalaisten televisiolle draamaa käsikirjoittavien tekijöiden määrä melkoisen pieni ja alalla vallitsi pääsääntöisesti kielteinen suhtautuminen sarjamuotoista draamaa kohtaan. Alan johtavat käsikirjoittamisen asiantuntijat asettuivat oikein julkisesti arvostelemaan koko touhua, eivätkä he nähneet kehityksessä mitään hyvää.
Se ankara vastustus ja suoranainen kampanjointi tuntui kummalliselta, kun sarjadraama on kuitenkin mitä televisionomaisin lajityyppi, jota ei radion lisäksi missään muualla näe eikä kuule.  

Aika on kuitenkin osoittanut, että sarjadraama Suomessa tuli jäädäkseen ja tämä lajityyppi on sekä yleisön että tekijöitten kannalta äärimmäisen tärkeää ja merkityksellistä kotimaista tv-sisältöä, jota ilman olisi vaikea kuvitella elettävän.

Kehitys on ollut hurja. Käsikirjoittajien määrä on kasvanut muutamasta henkilöstä kymmeniin vakituisesti siitä elantonsa saaviin ja satoihin osapäiväkirjoittajiin. Ja tasokin on noussut, tietysti, koska kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla ja mitä useampi saa mahdollisuuden, sitä useampi myös pääsee kehittymään.

Suomeen on myös tullut sellaisia pitkäkestoisia sarjoja, jotka työllistävät säännöllisellä työajalla pitkiksi ajoiksi suuren määrän kirjoittajia. Salatut elämät ja Kotikatu ovat olleet uranuurtajia ja TV2:n tuleva päivittäisdraama liittyy mukaan tähän jatkumoon . Nämä ”tehtaat” toimivat myös erinomaisina kirjoittamisen korkeakouluina, joissa on pakko pystyä tuottamaan tekstiä aikataulun vaatimissa puitteissa. Tämä pakkotahtinen kirjoittaminen ei tietenkään sovi kaikille, mutta sarjadraamaan erikoistuville on vaikeata kuvitella parempaa tapaa oppia.

Tasoa on parantanut paitsi määrä, myös kilpailu. Nykyinen tilanne, jossa sarjadraamoja tehdään kaikilla pääkanavilla ja kilpaillaan parhaista käsikirjoituksista ja niiden tekijöistä, on alalle hyväksi ja auttaa meitä kaikkia eteenpäin. Se, että draaman tekeminen on niin kallista, rajoittaa ikävällä tavalla uusien draamojen tekemistä, mutta näin pienen maan rajoitetut mahdollisuudet huomioon ottaen, olemme kohtuullisen korkealla tasolla ja viime vuosien säästöohjelmista huolimatta YLEssä ei draaman tuotanto ole laskenut, vaan selvästi lisääntynyt. Siitä voidaan olla iloisia.

Jos ja kun saan esittää toivomuksia, niin kirjoittajilta ja heidän kanssaan työskenteleviltä dramaturgeilta toivoisin enemmän henkilökohtaisuutta. Liikaa joutuu lukemaan suosikkisarjojen tahallisia tai tahattomia ”kopioita” tai juttuja, joiden maailma tuntuu keksityltä tai inhorealistiselta loassa rypemiseltä. Ja unohtakaa se ainainen synkkyys ja ahdistuksessa onanointi.

Jo muinaisilta leiritulilta tiedämme, että katsoja/kuuntelija jää koukkuun merkityksellisen ja kiinnostavan tarinan äärelle, jossa on tunnistettavia elementtejä,  yllättäviä käänteitä ja ahaa-elämyksiä jonkun tarinankertojan elävästi esittämänä. Ja hyvällä kertojalla on kertomukseensa henkilökohtainen suhde, joka saa tarinan tuntumaan myös kuulijasta läheiseltä.

Älkää siis menkö liian kauas itsestänne, uskaltakaa olla henkilökohtaisia ja kertokaa tarinat niin, että myös itse jäisitte sitä kuuntelemaan. Ja muistakaa huumorin vapauttava ja oivalluksia tuottava merkitys. Ja ilo!

Uskaltakaa kertoa siitä, mikä pelottaa tai hävettää, mikä suututtaa ja mistä saatte suurta iloa. Millä ihmeen keinolla pääsitte pohjattoman surun kaivosta tai mikä asia sai teidät niin hyvälle mielelle, että kyyneleet nousivat silmiinne.
Kertokaa myönteisistä kokemuksistanne ja rakkaudesta. Naurakaa itsellenne. Kertokaa vääryyksistä, joiden kohteeksi olette joutuneet ja kivusta ja tuskasta ja siitä, miten siitä selvisitte. Kertokaa ihmisen arvokkuudesta.
Ja haluan vielä kuulla lisää rakkaudesta.

Mitään niin ihmeellistä tai ällistyttävää ei voi kertoa, etteikö oikea elämä aina sen päihittäisi, mutta  siinä juuri onkin se juju, ihminen haluaa kuulla oikean elämän tarinoita, jotka kertojasta riippuen voivat saada monia tasoja  tai symbolisia merkityksiä, mutta hyvät ja kestävät tarinat kertovat aina ymmärrettävällä tavalla todellisesta elämästä.  Silloinkin kun liikumme ymmärryksemme tai havaintokykymme rajamailla, niin sanotusti mielikuvitusmaailmassa.  

Kuka?

Olli Tola

TV2 Ohjelmapäällikkö

Olli Tola on TV2:n ohjelmapäällikkö ja fiktion tilaaja.