yle.fi


Itsekkyys ja avoimuus

Itsekkyys ja avoimuus

23. kesäkuuta 2010 Kirjoittaja: Pekka Ruohoranta Kommentit: 2

YLE on kevään aikana pohtinut isosti kotimaisen draaman tuottamisen periaatteita. Keskiössä on ollut se, mikä on omatuotantoisen ja indie- yhtiöiltä hankittavan teostyyppisen draaman suhde. Vastakkain eivät kuitenkaan ole olleet itsekkyys ja avoimuus, koska haluamme yhdistää ne.

Tiukan taloudenpidon maailmassa YLEn on oltava itsekäs ja huolehdittava siitä, että oma tuotantokone työskentelee tasaisesti ja täydellä volyymilla – myös draamassa. Käyttämätön tuotantoresurssi menee palkkoina kokonaan hukkaan. Kun tuotantokone käy tehokkaasti, se tuottaa Ylen kokonaisedun näkökulmasta draamaa vain käyttömenojen hinnalla.

Yksi kolmas, kaksi kolmasosaa ja toista päin

Tänä keväänä on ollut katse pidemmällä kuin vain ensi vuodessa. YLEn oman draamatuotannon volyymi täytyy pitkällä aikavälillä sovittaa oikeaksi. Tämänhetkisen näkemyksen mukaan YLEn oman tuotannon volyymi ja oma/hankinta –suhde olisi  vuoden 2010 tuotantosuhteen mukainen. Tämä tarkoittaa, että Helsingissä kolmannes teostuotannosta on omatuotantoista ja kaksi kolmannesta siis indietuotantoa, johon sisältyy silloin myös Yhteistuotantojen elokuva- ja tv-draamaprojektit. Tampereella suhde on päinvastoin ja noin kaksi kolmannesta tuotannosta on omatuotantoista.

Rahassa tämä tarkoittaa, että TV1:n indiehankinnat ovat nykytasolla miltei neljä miljoonaa euroa ja TV2:n noin kahden miljoonan luokkaa.

Teostuotannon ulkopuolelle jäävät kokonaan omatuotantoiset sarjat Uusi päivä ja Kotikatu sekä Radioteatteri, jonka indieostot ovat toistaiseksi olleet aika harvinaisia.

Liian suuri esitysoikeusvarasto

Vuosina 2011 – 2013 tätä jakoa sotkee YLEllä syntynyt esitysoikeuksien suma. Elokuvat ja indietuotannot kirjautuvat menoiksi vasta silloin, kun ne lähetetään. Kertynyttä varastoa puretaan nyt tiiviiseen tahtiin ja se tarkoittaa vähemmän uusia tilauksia tulevina kolmena vuotena.

Uusien tilausten vähennys on huomattava varsinkin ensi vuonna. YLEn osallistuminen elokuvien rahoittamiseen pienenee myös parin elokuvan verran.

Sparraus ja kone käytettävissä

No miten se avoimuus tätä helpottaa? Omatuotantoisen suhteen YLE Draama on erinomaisen avoin erilaisten sekatuotantojen suhteen. Emme usko, että kaikki sisältöosaamisen viisaus on meillä ja siksi olemme innostuneita kaikista hyvistä projekteista, jotka voidaan toteuttaa jonkinasteisena sekatuotantona. YLE Draamassa on kuuden dramaturgin resurssi käsisten sparraukseen niin tv:lle kuin radiollekin. Käsis indieltä; käsis ja ohjaaja indieltä; käsis, ohjaaja ja näyttelijät tai kuvaaja ja leikkaaja YLEn ulkopuolelta, paras käsis ja projekti ulkoa ja paras tuotanto meiltä.  Kaikki vaihtoehdot ovat vaihtoehtoja.

Itsekkyys ja avoimuus, ei siis ylpeys ja ennakkoluulo. Niistähän juuri pitää pyrkiä pois.

 

Kuka?

Pekka Ruohoranta

YLE Draaman päällikkö

Pekka Ruohoranta on YLE draaman päällikkö, joka viihtyy myös kameran takana, ohjaajan ominaisuudessa.

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Anonyymi 29.06.2010, 10:52

Hienoa että Pekka kertoo summia prosenttien sijaan. TV1 neljä miljoonaa indie-tuotanoon, TV2 kaksi miljoonaa indietuotantoon. Yhteensä kuusi miljoonaa. Eli alle 1,5 prosenttia YLE:n tuloista.

Miller 29.06.2010, 21:54

Hyvältä kuulostaa - miten ylessä suhtaudutaan projekteihin
joita kehitellään valtion- ja kielirajat ylittävinä indietuotantoina ?

test

  • Tornin juurelta

    Tornin juurelta -kolumni on YLEn fiktion tekijöiden ja vaikuttajien vaihtuva puheenvuoro.

Uusimmat kommentit

Pertti

Äidit eivät ole kriitikoista objektiivisimpia.