yle.fi


Kahvihuoneet kunniaan!

Kahvihuoneet kunniaan!

10. syyskuuta 2010 Kirjoittaja: Sirpa Bertling Kommentit: 2

TV2:n draamassa on toimiva kahvihuone. Sinne mahtuu koko henkilökunta yhtä aikaa, siellä on kahvinkeitin ja jääkaappi ja jokaisella oma posliinimuki. Sinne kutsutaan mielellään myös vieraita, hekin saavat juoda posliinimukeista. Siellä nauretaan paljon, mutta siellä voi myös itkeä jos siltä tuntuu. Siellä ollaan ammatista ja sukupuolesta riippumatta tasa-arvoisia, siellä suvaitaan kaikkien mielipiteet.

Hyvässä kahvihuoneessa saadaan myös paljon aikaan. Siellä ideoidaan, käydään läpi tuotantoja, jaetaan vinkkejä asioiden hoitamiseen ja siellä kevennetään kollegalle raskaalta tuntuvat työtehtävät.

Siellä ei vallitse hyvä järjestys, vaan hallittu kaaos.

Meidän kahvihuoneessa ei ole lappuja ” tiskit tähän” tai ”älä jätä likaisia astioita pöytään” tai ”siivoa jälkesi”, meillä ei kommunikoida lapuilla. Ohjeistus siitä, kuinka kahvihuoneessa käyttäydytään, ei tee oloa mukavaksi.

Tosin meilläkin on lappuja, mutta niille kirjataan erilaisia ideoita. Kiinnitämme ne omalle innovaatioseinällemme.

Hyvässä kahvihuoneessa ihmiset käyvät mielellään yhtä aikaa toisten kanssa. Siellä puhutaan paljon ja toivottavasti myös kuunnellaan tarpeeksi.

TV 2:n draaman kahvihuoneessa syntyi myös ajatus sketsisarjasta Kätevä Emäntä. Kahvihuoneeseen keräännyttäessä jutut alkavat usein repliikeillä: ”on se sitten kummallista…” tai ”ette usko mitä mulle sattu…” ja niistä lähtee sellainen kokemusten kertomisryöppy, joista suuri osa on jo valmiita sketsejä.

Tarvitaan vaan tarkkaa korvaa kuunnella ja mahdollisuus ideoiden eteenpäin viemiseen.

Tehtäväni Kätevän Emännän tuottajana on juuri tämä, otan huolehtiakseni hyvistä ideoista ja toimin niin, että niistä tulee mahdollisimman kiinnostavaa sisältöä ohjelmaan. Aika yksinkertaisesti sanottu, mutta lopputulokseen vaaditaan kyllä aika monen luovan ja idearikkaan henkilön työpanos. Kätevän Emännän käsikirjoittajana otan jutuista onkeeni ja kerron ideat muille käsikirjoittajille myllättäväksi tai sitten kirjoitan ne itse sketseiksi. Ideoista ei kannata olla mustasukkainen tai omistushaluinen. Yleensä ne muuttuvat matkan varrella, mutta samalla ehkä myös paranevat. Ideoita on maailma täynnä, ja suurin osa jääkin idean asteelle, ellei joku tartu niihin ja ala huolehtia.

Sain onnekseni olla sekä kirjoittamassa että tuottamassa Kätevää Emäntää, joten jouduin hyvin läheisesti käymään dialogia itseni kanssa. Tuottaja- minä olisi heivannut kaikki monimutkaiset ja aikaa vievät eli kalliit sketsit pois, mutta käsikirjoittaja-minä lupasi aina miettiä vielä uutta ratkaisua siten, että idean kärki ei katoa. Tässä käsikirjoittaja-minää auttoivat ohjaaja ja kuvaaja. Tosin he taas luovuuden suhteen rajattomina ihmisinä saattoivat ideoida sellaisia ratkaisuja, joita tuottaja-minän oli riisuttava. Lopputulos ei kuitenkaan ole kompromissi vaan omannäköisensä sketsiohjelma.

Kätevän Emännän ensimmäisen tuotantokauden jälkeen ideoita on tullut myös katsojilta. Koen sen suurena kiitoksena ohjelmaamme kohtaan ja tunnen myös ylpeyttä siitä, että onnistuimme tuottaman oivalluksia katsojille. Ohjelmapalautteen mukana saan katsojilta uusia kertomuksia elämästä ja niiden ansiosta voin sanoa, että uusia näkökulmia riittää myös Kätevän emännän neljännelle tuotantokaudelle.

Ja vielä takaisin kahvihuoneeseen. Alkukesästä joku aloitti lauseen ” meidän pitäisi tehdä sellaisia ohjelmia ….” ja nyt olemme suunnittelussa sellaisessa pyörteessä, että odotamme innolla päiviä jolloin löydämme yhteistä aikaa saadaksemme kerättyä ideoiden ympärille hieman lihaa ja luuta. Näistäkin pyörteistä syntyvä draamasarja tulee vielä ilahduttamaan Suomen kansaa. Kuka sen lopullisesti tekee, kuka käsikirjoittaa, kuka ohjaa, siitä ei vielä ole aavistustakaan, mutta ajatus on lähtenyt liikkeelle ja siitä huolehditaan.

Toivoisin, että jokaisella, myös yksinäisellä kirjoittajalla olisi oma ”kahvihuoneensa” jossa voisi ajatuksiaan peilata ja saada niihin lisää ravintoa.

Kuka?

Sirpa Bertling

Yle Draaman vastaava tuottaja, Tampere

Sirpa Bertling on ollut tuottajana lukuisissa TV2:n draamasarjoissa, muun muassa Pirunpelto-sarjassa. Hän on myös tuottanut ja ollut yhtenä käsikirjoittajana sketsisarjassa Kätevä Emäntä.
Sirpan motto on omalta alle viisivuotiaalta pojantyttäreltä Emmalta kuultu: "Minä ajattelen paljon itse, enkä aio koskaan luopua siitä."

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Mirri 17.09.2010, 17:11

Onneksi on netti, joka monelle meistä yksinäisitä kirjoittajaihmisistä on yhtä kuin kahvihuone: täälä voi pitää taukoa omsta työstä, lueskella toisten mietteitä, kysellä ja saada vinkkejä ja oivalluksia.

Anonyymi (toistaiseksi) 14.11.2010, 12:15

"Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan."

Tämä on uhkaus lukijalle: "Jos kirjoitat jotain mistä emme pidä, panemme IT-asiantuntijan töihin. Hän tutkii verkkoliikenteemme loki-tiedostot, paikallistaa sinun IP-osoitteesi, vaatii operaattorilta henkilötietosi, ja ryhdymme toimenpiteisiin sinua vastaan. Olemme iso laitos, ja peittoamme sinut."

IP-osoitteen selvittäminen on tietenkin äärimmäisen vaikeata, käytännössä mahdotonta. Sellaista voitaisi tehdä vain vakavassa rikosepäilyssä, rikospoliisin toimesta.

Sivuille, joilla halutaan lähestyä suomalaista yleisöä ja rohkaista heitä yhteistyöhön YLE:n kanssa, tällainen ei taida oikein istua.
Se, että tällainen uhkaus on YLE:n sivulle laitettu, oikein punaisella, osoittaa huonoa makua, ja tuo lähinnä mieleen KGB:n ja STASIN ajat Itä-Euroopassa.

Ilman tällaisia uhkauksiakin jokainen kommentteja kirjoittava tietää olevansa vastuussa sanoistaan. Tuollainen osoittaa vain omituista vainoharhaisuutta YLE:n puolelta.

Kiitos ystävällisyydestä ja luottamuksesta, YLE.

test

  • Tornin juurelta

    Tornin juurelta -kolumni on YLEn fiktion tekijöiden ja vaikuttajien vaihtuva puheenvuoro.

Uusimmat kommentit

Pertti

Inspiraatio on petollinen rakastaja.