yle.fi


Kohti päivittäisdraamaa

Kohti päivittäisdraamaa

26. marraskuuta 2009 Kirjoittaja: Petri Repo Kommentit: 2

Syksyllä 2010 alkaa TV2:ssa kolme jaksoa viikossa käsittävä päivittäissarja – jos nyt joku ei sitä vielä tiennyt. Kyseessä on lämminhenkinen perhedraama, jossa luovuus on keskeinen liikkeellepaneva voima, myös arjen vaikeuksista selviydyttäessä.

Sarjasta tulee aidosti monimediainen. Sen sydän sykkii televisioruudussa, mutta draaman ainekset rönsyilevät myös radioon ja nettiin, parhaimmillaan vuorovaikutuksessa vastaanottajiensa kanssa.

Vielä nimeämätön sarja on kerronnaltaan henkilövetoinen. Sarjan hahmot eivät siis niinkään toteuta toinen toistaan mielikuvituksellisempia juonenkäänteitä, vaan tarinat syntyvät henkilöistä itsestään, heidän haaveistaan, peloistaan ja pyrkimyksistään. Tavoitteena on kuvata suomalaista nykytodellisuutta tunnistettavasti ja koskettavasti, päästä siinä elävien nuorten, aikuisten ja varttuneiden ihmisten ihon alle, sielujen syövereihin. Se on suuri haaste.

Seppo Vesiluoman alkuperäisideaan perustuvan sarjan maailmaa ja henkilöitä on kehitelty jo toista vuotta. Nyt on aika ryhtyä rakentamaan sellaista käsikirjoituskonetta, jollaisen tämän mittaluokan sarjahanke vaatii. Varsinainen työ käynnistyy tammi – helmikuussa 2010.

Päivittäisdraaman käsikirjoittamisen organisoinnissa ei yritetä keksiä pyörää uudelleen. Itse tarinasta vastaa stooritiimi, joka työskentelee päivittäin Tampereen Rantatielle rakennettavien studiotilojen yhteydessä. Stooritiimin laatimien jaksokohtaisten kohtausluetteloiden pohjalta dialoginkirjoittajat tahoillaan loihtivat varsinaiset käsikirjoitukset, joista stooritiimin tavoin studiolla työskentelevä script-osasto muokkaa lopulliset, tuotantovalmiit käsikirjoitukset. Tavoitteena on mahdollisimman tiivis käsikirjoittajajoukko, jonka kaikki jäsenet antavat oman panoksensa sarjan kehittämiseen.

Kaikille näille kolmelle osa-alueelle etsitään nyt käsikirjoittajia, mutta millaisia?

Lämmintä huumorintajua ainakin kaivataan ja kykyä myötäelää eri ikäisten roolihahmojen iloja ja suruja. Se vaatii uskallusta kohdata myös kirjoittajan omat valoisat ja pimeät puolet, sillä sieltähän se herkkyys lopulta ammennetaan.

Päivittäissarjan käsikirjoittaminen on ryhmätyötä jos mikä. Kirjoittajilla on oltava yhtenäinen näkemys henkilöhahmoista, heidän puhetyylistaan ja tavastaan tuntea ja tahtoa. Ideoita tarvitaan loputtomasti, mutta myös joustavuutta luopua omasta kuolemattomasta ajatuksesta, mikäli se ei juuri sillä kertaa palvele tarinaa. Ryhmätyöskentely vaatii myös avarakatseista erilaisuuden sietämistä, sillä moninaisuudesta kumpuaa ryhmän luova voima. Hyvä itsetunto ei siis ole ainakaan pahitteeksi.

Päivittäissarjan käsikirjoittaminen on kovaa työtä, joka edellyttää hyvää paineensietokykyä. Jaksoja on tuotettava kolme viikossa. Inspiraatiota ei parane lähteä hakemaan merten takaa. Sitä kuitenkin ehdottomasti tarvitaan, sillä jos tekeminen muuttuu puurtamiseksi, ei tule hyvä. On taitolaji säilyttää luomisen ilo viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Sitä edesauttaa pitkän sarjan ominaislaatu, joka mahdollistaa kirjoittamisen tutuille hahmoille ja näyttelijöille, vuorovaikutuksessa näiden kanssa. Ja ankaran uurastuksen palkitsee yhteinen onnistumisen ilo, kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen ja tuloksena on yllättäviä ja tunnistettavia, huvittavia ja koskettavia tarinoita tämän päivän Suomesta.

YLE – Päivittäisdraaman käsikirjoittajien hakuprosessi käynnistyy tällä samaisella Kohtaus-sivustolla perjantaina 4.12.09 julkaistavalla, kaikille hankkeesta kiinnostuneille tarkoitetulla kirjoitustehtävällä. Hakuprosessi päättyy siitä kahden viikon kuluttua.

Etsitään siis taitavia, idearikkaita, uusiutumiskykyisiä ja intohimoisia käsikirjoittajia tekemään YLE-draaman historiaa...

Päivittäisdraamaan haettiin käsikirjoittajia syksyllä 2009.

> Käsikirjoittajahaku

Kuka?

Petri Repo

pääkirjoittaja, YLE - päivittäisdraama

Petri Repo on vuoden 2010 lokakuussa YLE TV2:ssa käynnistyvän päivittäissarjan pääkirjoittaja ja käsikirjoitustiimin vetäjä.

Lisää näihin:
1
tykkää tästä

Kommentit

Anonyymi 04.12.2009, 09:19

Missä tehtävä??

YLEltä vastaus 04.12.2009, 10:26

Käsikirjoittajahaku löytyy nyt Kohtauksesta. Ks. linkki tuossa yläpuolella.

test

  • Tornin juurelta

    Tornin juurelta -kolumni on YLEn fiktion tekijöiden ja vaikuttajien vaihtuva puheenvuoro.

Uusimmat kommentit

Pertti

Kirjoittaessa on parempi katua jälkeenpäin kuin pelata etukäteen varman päälle.