yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Kansalaismedia valvoo

Verkosta löytyy nettipalveluita, jonne kuka tahansa voi lähettää videoita muiden katseltavaksi. Verkkomedian mahdollistamat vapaat julkaisukanavat on pääsääntöisesti tulkittu rivikansalaisen mahdollisuutena saavuttaa se klassinen "viidentoista minuutin kuuluisuus", mutta yllättäin näistä kanavista on tullut myös väyliä karkeiden ylilyöntien julkistamiselle. Esimerkiksi YouTube-palvelusta löytyneistä videosta on noussut suurta kohua ja tuloksena on ollut konkreettisia käytännön seuraamuksia.
toimitus_jazzpallo

Kansainvälisesti suurta huomiota herätti uutinen, jossa väitettiin YouTuben ratkaisseen Yhdysvaltain senaatin vaalit. Kyse oli republikaanien ehdokkaan, senaattori George Allenin kampanjatilaisuudessa tallennetuista kohtauksista, joissa Allen osoittelee intialaista syntyperää olevaa videobloggaria sormellaan ja nimittelee häntä makakiksi. YouTubessa julkaistua videota ladattiin satoja tuhansia kertoja ja kansalaisjärjestöt sekä -yhteisöt ryhtyivät aktiivisesti tukemaan Allenin vastaehdokasta, demokraattien Jim Webbiä. Seurauksena oli, että Allen hävisi vaaleissa Webbille seitsemällä tuhannella äänellä ja demokraatit saivat 51. paikan satapaikkaisessa senaatissa.

Suomessa tuore tapaus verkossa julkaistun videon seurauksista on tallenne Kontulan ostoskeskuksen pahoinpitelystä, jonka takia kaksi vartijaa pidätettiin virastaan. Nimimerkillä esiintynyt henkilö julkaisi YouTubessa kamerakännykällä kuvatun videon, jossa vartiointiliikkeen vartija potkii maassa makaavaa käsiraudoissa olevaa miestä ja toinen vartija seuraa tapahtumaa vierestä.

"Esse est percipi" totesi empiirikko Berkeley jo 1700-luvulla. Suomennettuna lause tarkoittaa "olemassaolo on havaituksi tulemista". Yhteiskunnallisten konventioiden rikkominen ja piittaamattomuus humanistisista arvoista on valitettavan usein esillä valtamedian otsikoissa. Kansalaismedia kaivaa esille myös ne negatiiviset ilmiöt, jotka jäävät tiedotusvälineiden valvovan silmän näkökentän ulkopuolelle. Berkeleyn sanoja hyvin vapaasti soveltaen, verkossa julkaistut silminnäkijävideot tekevät ongelmia oleviksi. Parhaimmassa tapauksessa yhteisön nähtäväksi tuotu yksilön havainto voi tehdä aikaisemmin huomiotta jääneen ongelman läsnäolevaksi ja johtaa toimenpiteisiin ongelman poistamiseksi.

Samaan aikaa on kuitenkin syytä peräänkuuluttaa medialukutaitoa ja mediakriittisyyttä. Nykyisen kehittyneen digitaalisen kuvamanipuloinnin aikana, tietokoneen ruudulta tehty havainto saattaa olla täysin vailla todellisuuspohjaa. Sen olemassaolon arvoitus voi kuitenkin jäädä havaitsijalta huomioimatta. Digitaalisessa maailmassa on harhaanjohtamista ja silkkaa valetta vähintään samassa määrin kuin reaalimaailmassammekin. Sen minkä perinteiset tiedotusvälineet häviävät kansalaismedialle reaktionopeudessa, ne voittavat siinä, että esitetty materiaali on tarkistettua ja uutiskynnys ylittyy vasta siinä vaiheessa, kun tiedon oikeellisuus on varmistettu.

Mediakompassin toimitus


Paluu aikuisten sivuille