Iskelmä-Suomi: Kohtalon tähdet

Ensiesitys: Yle Teema 4.2. klo. 21.00. Yle Teeman ohjelmasivu.
Kilpailu: Kaikkien aikojen paras iskelmäsanoitus

Kaikki lähtee Puccinista

Kitaristi Jukka Orman ensimmäinen iskelmään liittyvä muisto koskee Satumaata ja erityisesti kohtaa, jossa lauletaan: ”vaan siivetönnä en voi lentää / vanki olen maan.”

- Se oli ensimmäinen iskelmä, jonka muistan kuulleeni ja myös ensimmäinen, josta muistan pitäneeni. Se kuva on niin vahva ja unenomainen. Kuulin sen ensimmäistä kertaa joskus 1960-luvun alussa, 4- tai 5-vuotiaana. Mä ajattelin, että seison lentokentällä ja siellä on paljon lentokoneita, mutta mä en pääse niihin sisään. Vanki olen maan.

Reijo Taipale nosti Unto Monosen tekemän kappaleen klassikoksi

Jos tämä oli ensimmäinen iskelmään liittyvä muistosi, mikä tulee mieleen voimakkaimpana?

- Luulen, että se on tuo sama. Se kuva oli oikeasti niin vahva. Tai sitten Iskelmätaivas-projekti, jonka teimme Vanhalla 1980-luvun alussa. Soitimme iskelmiä kokoonpanolla, jossa oli laulajana Ismo (Alanko), Affe (Forsman) rummuissa, Sakari Kuosmanen bassossa Karri Koivukoski viulussa ja Pedro Hietanen soitti pianoa. Se oli hieno projekti.  

Lyhytikäisestä iskelmätaivas-kokoonpanoista versoi pian Sielun Veljet

Oliko sinulla vaihetta elämässä jolloin pidit iskelmää jotenkin nolona?

- Ei oikeastaan, mutta mä ajattelenkin iskelmäksi mun lapsuus- ja nuoruusajan iskelmän. Danny ja Armi ei esimerkiksi mulle enää edusta iskelmää. Italialaistyyppinen tai se suomalais-italialainen iskelmä on muhun aina vedonnut. En ole myöhempiin kauhean vakavasti suhtautunut.

Ensimmäinen Iskelmä-Suomi -jakso käsittelee rakastettuja tähtiä, joissa on särö ja jotka elivät traagisen elämän. Tällainen hahmo on aika olennainen osa iskelmän mytologiaa. Tuleeko mieleen yhtään ulkomaista tähteä, joka sopisi samaan traagiseen raamiin kuin nämä kotimaiset?

- Se ulkomaisten starojen traagisuus on niin glorifioitua, suurempaa ja rikkaampaa. Luin juuri Amy Winehousen isän kirjoittamaa kirjaa ja jos Amy soitti isälleen ja sanoi, että tarvitsee asunnon Trafalgar Squarelta, se järjestyi. Kaikkeen oli varaa. Se, että Taisto Tammella ja Baddingilla ei ollut rahaa, on olennainen osa sitä traagisuutta. Ehkä traagisuus on aina lokaalia, jolloin kaikki on pienempää ja surkuteltavampaa.

Eli kun englantilainen tai amerikkalainen menestyy ja tulee väistämättä globaaliksi staraksi, hän siirtyy väistämättä pois traagisuuden piiristä. Traaginen amerikkalainen tähti olisi ehkä joku Philadelphian kovin soul-laulaja, josta ei omien kulmien klubien ulkopuolella koskaan kuultu.

- Joo, tulee mieleen se Rodriguez, joka on nyt vuosien jälkeen löydetty taas sen elokuvan ansiosta. Traagisuuteen liittyvät ne taloudelliset vaikeudet.

Jos haluaisit esitellä asiaan vihkiytymättömälle mitä iskelmä on, minkä kappaleen soittaisit?

- Boulevard of Broken Dreams / Särkyneiden toiveiden katu

Seija Karpiomaan soundi on kosmopoliittinen

Onko sellaisia sinulle rakkaita iskelmiä, jotka ovat vähän valtavirrasta unohtuneita helmiä?

- En tiedä onko se kauhean unohtunut, mutta Italian Euroviisu vuodelta 1975, kappale nimeltään Era.

Italian Euroviisuedustajat funkkaavat letkeästi

Tai La Bambola, jonka Fredi äänitti suomeksi, mutta mä tykkään tästä Patty Pravon versiosta.

Patty Pravon maaginen versio Fredinkin tulkitsemasta klassikosta

Iskelmä on sulle selvästi aika kansainvälinen juttu?

- No italialaisuus ja italialaisen iskelmän maailma on mulle se juttu. Pidän kielestä vaikka en ymmärrä sitä kauheasti ja laulajat ovat pettämättömän hienoja. Kaikki lähtee oopperasta, Puccinista ja Verdistä, ja niiden aarioista. Jos jotain iskelmässä täytyy olla, niin se on vahva melodia.

Seuraatko lainkaan, mitä iskelmässä on myöhemmin tapahtunut?

- Kyllä mä jonkin verran seuraan. Tykkään esimerkiksi Anna Erikssonista ja sen tulkinnoista. Ja Johanna Kurkelan Sun särkyä anna mä en on hienoa iskelmää tavalla, jota mä en löydä Dannysta ja Armista. Iskelmään kuuluu voimakas mielikuva ja tarina. Tästä se löytyy.

Johanna Kurkela on nykyiskelmän voimakkaimpia tulkitsijoita

Sä aloitit urasi 1970-luvun lopulla. Oletko koskaan päässyt säestämään iskelmän legendaarisia laulajia?

- Soitin Hotelli Sointu-nimisen ohjelman orkesterissa ja sain siinä hommassa kaikki päänahat Tapani Kansasta Katri Helenaan. Se oli kokemuksena loistava, aivan herkullinen.  Siihen aikaan tehtiin vielä kiinnostavia livemusiikkiohjelmia.

Soinnussa vierailleista Tapani Kansa oli persoonana ihan omalla planeetallaan. Se on oikea solisti, jolla on hyvät solistiset ominaisuudet. Hyvässä tai pahassa, solistin on hyvä olla vähän omanlaisensa. Ja Tapani on. Tapani vetäs Beatles-biisin. Pettämättömällä omalla stailillaan.

Millaista tulevaisuutta toivoisit iskelmälle?

- Mä toivoisin, että se olisi edelleen voimakkaan tunteellista, hyvin melodista ja jollain tavalla myös kytköksissä aikaan ja paikkaan. Mutta sellaisella tavalla, että se sopii mihin tahansa aikaan. Ja paikkaan.

Teksti: Arttu Tolonen