Legenda

Legenda

19.11.2012 | Toimittaja Joonas Josefsson

Kuka on kuvan kohteena?

Ted Curson, edesmennyt trumpetisti ja jazz-legenda, joka soitti jokaisella Pori Jazz -festivaaleilla ensimmäisestä alkaen.

Missä kuva on otettu?

Cafe Jazz -klubilla Porissa.

“ Kävin ennen kuvausta läpi Tedistä otettuja arkistokuvia, ja suurimmassa osassa Ted puhalsi posket palloina
trumpettiinsa.”

Milloin kuva on otettu? 

Kuva on otettu viime kesänä Pori Jazzin jälkeen, kolme kuukautta ennen hänen kuolemaansa. Tedistä haluttiin tehdä pitkästä aikaa henkilöjuttu Satakunnan Kansaan, sillä hänen ilmestymisensä kaupunkiin on porilaisille merkki kesästä ja festareista.

Kerro kuvanottohetkestä. Millaisessa tilanteessa kuva on otettu? 

Tapasin Tedin vain muutamia kertoja, mutta hän hurmasi minut täysin. Hän oli tavannut kaikki jazz-maailman kirkkaimmat tähdet, soittanut heidän
kanssaan, elänyt välillä kädestä suuhun ja samassa tienannut miljoonia. Ted kertoi elämäntarinaansa niin värikkäällä ja soljuvalla tavalla, että se oli
kuin elokuvan monologia. Kävin ennen kuvausta läpi Tedistä otettuja arkistokuvia, ja suurimmassa osassa Ted puhalsi posket palloina trumpettiinsa. Halusin ottaa jotain hieman suorempaa, vähän henkilökohtaisempaa. Lavan reunalta löytyi paikka, jossa kaksi ikkunaa valaisivat kohteen melkein kuin studiossa. Tedillä sattui vielä olemaan mustaa päällä.

Mikä kuvasta tekee mielestäsi onnistuneen?

Kuvasta tekee onnistuneen Ted itse. Hän oli täysin paljas kameran edessä. Hän näyttää avoimesti sekä vuosien tuoman kokemuksensa että
turmeltumattomana säilyneen poikamaisen veikeytensä. Minun ei tarvinnut kuin painaa nappia. Ilmeisesti Ted piti kuvasta myös, sillä seuraavana päivänä hän kutsui minut kotiinsa New Jerseyhyn (eli sinne, missä Tarja Halonenkin on yöpynyt) ja puhuin hänen vaimonsa kanssa puhelimessa.
Tapasimme silloin toista kertaa.

Minkälaista tunnelmaa tavoittelit kuvalla?

Intiimiä, mutta Ted vei sen askeleen pidemmälle. Ted menehtyi marraskuun alussa, ja kuvaa on sittemmin käytetty monessa muistokirjoituksessa. Olen onnellinen, että sain tavata hänet.

Tekniset faktat

Kamera

Nikon D3s

Objektiivi

50mm f/1.4

Kuvattu

f/1.6, 1/200 sek, ISO 1000

"Valokuvauksessa ei ole oikeaa eikä väärää"
Konsta Leppänen

Nimi

Konsta Leppänen.

Asuinpaikka

Tampere.

Valokuvaajan mottosi

Valokuvauksessa ei ole oikeaa eikä väärää. On vain kuvia, jotka toimivat ja kuvia,  jotka eivät toimi.

Ikä

24.

Kuinka pitkään olet valokuvannut?

Neljä vuotta.

Miten innostuit valokuvaamisesta?

Lahjakkaita valokuvaajia tarkkailemalla. Olin työskennellyt toimittajana, ja yhtäkkiä kirjoittaminen tuntuikin toisarvoiselta.

Mikä toimii inspiraation lähteenä?

Edelleen: ne muut lahjakkaammat kuvaajat. Toisaalta inspiraatio voi tulla mistä vain. Pitäisi vain muistaa pitää silmät auki.

Mikä on oman tyylisi vahvuus/erottava tekijä?

Olen nähnyt paljon vaivaa opetellakseni ihmisten kohtaamista. Toivon, että se näkyy valokuvissani.

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä