Teknon tahtiin

Teknon tahtiin

24.09.2012 | Toimittaja Joonas Josefsson

Ketkä ovat kuvan kohteena?

Kuvassa on Turun seurakunnan kaksi pappia tanssimassa kristillisen teknon tahtiin.

Missä kuva on otettu?

Kuva on otettu Turussa Mikaelinkirkossa järjestetyssä teknomessussa.

Milloin kuva on otettu? 

Kuva on otettu 23. maaliskuuta 2012, heti teknon räjähdettyä soimaan. Nämä kaverit olivat ensimmäisinä "tanssilattialla".

“Tämä on se pop-musiikki ja uskonto, jonka minäkin muistan. Tämän kokemuksen
halusin nähdä myös linssin läpi.”
 

Kerro kuvanottohetkestä. Millaisessa tilanteessa kuva on otettu?

Turun teknomessu oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Ilmiö tuli Ruotsista, jossa tapahtumia järjestetään säännöllisesti. 
Lähdin Turkuun katsomaan messua puhtaasta mielenkiinnosta. Olen aina pitänyt teknoa hyvänä keinona päästä lähemmäksi Jumalaa.

Kirkossa oli ensin tavallinen messu diskovalaistuksessa. Tämän jälkeen alkoi itse reivit. Kuva on otettu heti messun pitäjän aamenien jälkeen, kun tanssit alkoivat. Menin itsekin tanssimaan. Kuvasin samalla.

Mikä kuvasta tekee mielestäsi onnistuneen?

En tiedä, onko kuva erityisen onnistunut, mutta tykkään pappien asenteesta.
Kuvasin paljon näitä kahta, koska he vaikuttivat tosi hyviltä tyypeiltä, ja selvästi tunsivat teknon sisällään.

Minkälaista tunnelmaa tavoittelit kuvalla?

Ystäväni Jantso Jokelin, joka oli kanssani kirkossa, muotoili asian näin:

"1990-luvun eurooppalainen tekno on jäänyt edustamaan minulle kadonnutta
paratiisia, josta meidät karkotettiin merkityksettömyyden laaksoon.
Barokkivaikutteiset synaviulut ja rastahiuksisten miesten lupaukset ikuisen
unelman toteutumisesta ovat elämäni ensimmäisiä pyhän kokemuksia.

Minun lapsuudessani teknoa esitettiin kaapu päällä, hohtava kypärä päässä
ja miekka vyöllä. Susanna Rahkamo ja Petri Kokko luistelivat humanoidien
ympäröimällä jäällä pyhinä kuin lumi ja savu.

Unissani puhki valottunut naisdruidi tuo käteeni lasikuulan, jossa on
maailmankaikkeus. Enkelit itkevät."

Tämä on se pop-musiikki ja uskonto, jonka minäkin muistan. Tämän kokemuksen
halusin nähdä myös linssin läpi.

Tekniset faktat

Kamera

Canon EOS 5D Mark ll

Objektiivi

35 mm f/1.4

Kuvattu

f/1.4, 1/320 sek, ISO 1600

"En halua sitä mitä etsin"
Touko Hujanen

Nimi

Touko Hujanen.

Asuinpaikka

Helsinki.

Valokuvaajan mottosi

En halua sitä mitä etsin.

Ikä

26.

Kuinka pitkään olet valokuvannut?

Yhdeksän vuotta.

Miten innostuit valokuvaamisesta?

Innostuin valokuvaamista lukiossa kun tajusin, että kamera on hyvä tekosyy nakuilla kavereiden kanssa kaupungilla.

Mikä toimii inspiraation lähteenä?

Kuolema. Ja kaksi 1980-luvun lastenelokuvaa: Ronja Ryövärintytär ja
Lumikuningatar.

Mikä on oman tyylisi vahvuus/erottava tekijä?

Keskityn aina tunnelmaan. Tunnelma ei saa koskaan olla yksiulotteinen,
puhtaasti pimeä tai valoisa.

Kommentit (3)

Tilaisuudessa oli myös mukana tanssimusiikn uusi nimi Audile. Todella hyvää kamaa, suosittelen!

>Osallistumassa Ke 26.9.2012, klo 20.43

Turun maaliskuussa järjestetyn Dance+Pray Dancemessun kotisivuillakin mainitaan, että vuonna 1993 oli näitä teknomessuja. Ensimmäinen taisi olla kuitenkin Vaasassa samana vuonna järjestetty messu Praise. Vaasan messussa ei ollut ehtoollista - Helsingin messusta en tiedä.

>Dancen ystävä Ke 26.9.2012, klo 19.24

"Turun teknomessu oli ensimmäinen laatuaan Suomessa."

Ei sittenkään ensimmäinen? Vuonna 1993 järjestettiin Agricolan kirkossa, Helsingissä tiettävästi ensimmäinen "teknojumalanpalvelus" Ambient Amen, jonka pääjärjestäjänä oli Johanna Kantola.

HS uutisoi tästä 3.9.1993.

"...elävän musiikin osuus on enintään kolmasosa. Muuten ohjelmaa hallitsevat kaupungin huippu dj:t ja valoshow. Jossakin välissä esiintyy myös all around -nero Sam Inkinen."

""En ole kuullut, että tällaista olisi järjestetty missään muualla aikaisemmin. Suomalaiset teknotapahtumat ovat aina olleet korkeatasoisia. Täällä on lahjakkaita ihmisiä ja hyvää tekniikkaa", kehuu Kantola."

>Anonyymi Ke 26.9.2012, klo 16.10

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä