Esa Kuloniemi: "Blues suomeksi on vaikea laji"

Esa Kuloniemi: "Blues suomeksi on vaikea laji"

23.08.2012 | Toimittaja Veli Kauppinen

Kuva: Jussi NahkuriKuva: Jussi Nahkuri

Bluesministeri
Esa Kuloniemi

Jo Radiomafian Ulvovat sudet-ohjelmasta muistettava Esa Kuloniemi on toiminut Radio Suomen Bluesministerinä vuodesta 2003 alkaen. Kitaristina mies on tullut tutuksi erityisesti 30-vuotisjuhlaansa viettävän Honey B & T-Bones-yhtyeen riveissä. Bluesministeri valitsi genrensä parhaan, hämmentävimmän sekä riemukkaimman esimerkin.




Paras:
Howlin’ Wolf: Smokestack Lightning

"Kappaleessa kiteytyy bluesissa kaikki olennainen. Koko homma pyörii yhteen sointuun perustuvan hypnoottisen vampin ympärillä. Kuvakulma sijoittuu yöhön, jossa laulun minähahmo kommentoi veturin piipusta taivaalle piirtyvää kipunoivaa savupatsasta. Hän halajaa matkaan: 'Hiljennä junaa konnari, päästä köyhä poika kyytiin'. Lopukkeeksi lurahtaa tavaramerkiksi muodostunut ulvonta.

Oma äiti karkoitti Chester Burnettin 10-vuotiaana kotoa keskellä kylmää talvea ainoana evästyksenään olla palaamatta koskaan takaisin. Poika etsi uutta kotia pitkin Mississippin deltaa ja varttui epäinhimillisissä olosuhteissa maailman parhaaksi blueslaulajaksi, joka opittiin tuntemaan nimellä Howlin’ Wolf – ulvova susi."

Hämmentävin:
Lippo Koivujuuri: Rautainen blues

"Tässä 'bellmanilainen' näkemys bluesista 1960- ja 70-lukujen taitteesta. Blues suomeksi on vaikea laji, eikä sillä saralla ole onnistunut kuin aivan muutama tekijä. En väitä että tämä esitys on sinällään huono, mutta se on bluesin irvikuva. Epäuskottava teksti ja tulkinta eivät tarjoa todellista blueskokemusta, hyvät naurut kylläkin."

Riemukkain:
Bob Landers: Cherokee Dance

"Tämä riemukas ralli selittää periaatteessa itse itsensä ja manaa kuulijaansa ekstaattiseen tanssiin. Landersin yhden angiinan liikaa sairastaneen laulutulkinnan ohella tärkeä elementti on Willie Joe Duncanin soittaman unitarin eli yksikielisen perinnesoittimen äärimmäisen säröinen soundi."

Bluesministeri Radio Suomessa maanantaisin kello 20.07. Uusinta ke klo 4.02.

Kommentit (2)

www.myspace.com/kottonviitanen

Tuossa on ainakin yritystä.

>Anonyymi To 23.8.2012, klo 23.02

Hyviäkin on. Kapteeni Nemon Mansikoita Suonenjoelta ja vaikkapa Nurmion Tuhma hauva.

>Perttu penttinen To 23.8.2012, klo 22.22

Toimittaja

Toimittaja:

Veli Kauppinen

Linkit

Bluesministeri Facebookissa

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä