Black Twig suosittelee

Black Twig suosittelee

14.03.2014

Kuvassa vasemmalta oikealle Aki, Kaarlo, Aleksi ja Janne - Kuva: Onni NieminenKuvassa vasemmalta oikealle Aki, Kaarlo, Aleksi ja Janne - Kuva: Onni Nieminen

Black Twig on kaunistuttanut maailmaamme kahdella albumilla. Viimeisin hengentuotteensa, Heliogram, ilmestyi tasan kuukausi ennen tämän jutun julkaisupäivää.

Hiljattain kokoonpanoaan uudistanut nelikko avaa musiikillista maailmaansa nyt oman Viikonloppulistansa avulla.

"Kokosimme listaan kappaleita, joita olemme suositelleet ja pakkosoittaneet toisillemme keikka-autossa, treenikämpällä, keikkapaikkojen takahuoneissa tai muuten vain. Musiikkimakumme eroavat juuri sopivassa määrin, joten hyvää uutta ja vanhaa musiikkia on löytynyt aika paljon bändikavereiden kautta. Tulee myös kuunneltua sellaisia juttuja joiden olemassaolosta tietää, mutta joihin ei ole koskaan tullut oikeasti tutustuttua.

Lisäksi taipumuksena on jaella vinkkejä musiikkidokumenteista ja -kirjoista, viimeksi taisi kiertää Jannen suosittelema Michael Azerradin ansiokas kirja Our Band Could Be Your Life. Se käsittelee Yhdysvaltojen 1980-luvun vaihtoehtomusiikin ympyröitä, mukana tältäkin listalta löytyviä yhtyeitä, kuten Hüsker Dü, Mudhoney ja Butthole Surfers"

1. Prince: When You Were Mine
“Viimeistään Jannen Prince-hehkutus on saanut bändissä kyteneen orastavan kiinnostuksen puhkeamaan rakkaudeksi.”
2. Leevi and the Leavings: Rikas, rakas ja yksinäinen
”Maalaismaisema, huoltamokahvi, rumpali ratissa, hymy suupielissä. Välisoitto sekä lopun fuzz-soolo täydellistävät kappaleen.”
3. Hüsker Dü: Makes No Sense at All
“Ekstaattista musiikkia kitarasoundista lähtien. Aurinko paistaa eikä ole mitään tekemistä, musa pauhaa ja kaverit odottaa jossain ulkona. Autostereoista kuunneltuna tästäkään biisistä ei saa mitään selvää, mutta ehkä juuri siksi Grant Hartin virvelifilli kuulostaa tien päällä erityisen hyvältä.”
4. The Feelies: Let’s Go
”Viime vuosina kuunneltu paljon Feeliesiä. Ekasta levystä ihan viimeisimpiin. Kunnioitettavan pitkä ura ja leppoisa, paineeton oman musiikin tekemisen tunnelma. Tätä kappaletta ollaan viimeisimmillä keikoilla uskaltauduttu myös coveroimaan.”
5. Look Blue Go Purple: Cactus Cat
”Yksi niistä biiseistä, joka herätti innostuksen Uuden-Seelannin kitarapoppiin. Video kannattaa myös katsoa, hyvältä näyttävä bändi! Ehkä se on se aurinko tai kiivi-linnut tai juomavesi, mutta tuolta on tullut paljon hyvää musiikkia.”
6. The Velvet Underground: Beginning to See the Light
”Melkein pakko laittaa noiden kahden jälkeen Velvet Undergroundia. Lou Reedin huudot ja hämärät sanoitukset saavat hymyn huulille. Ei olla uskallettu coveroida: ei riitä taidot eikä ego.”
7. Sleepy Sleepers: On niin hikikin
”Entinen basistimme, myöskin nimeltään Janne, pisti tämän joskus soimaan eikä sen jälkeen ole lähtenyt päästä eikä sydämestä.”
8. Cutty Ranks: Limb by Limb
”Luurankona Akin tekno- ja drum'n'bass -menneisyydestä on jäänyt kummittelemaan tämä klassikko. Tymäkkää julistusta ja soundi jolle ei ole mahdollista sanoa ei.”
9. The Bug: Skeng
“Kuopion Pannuhuoneen backstagella Kaarlo laittoi tämän soimaan. Loppuillasta on vain hämäriä muistikuvia.”
10. Butthole Surfers: Kuntz
”No comments. Kuunnelkaa itse. Bändi joka olisi pitänyt nähdä livenä 1980-luvulla. Taitavat kyllä vieläkin olla aktiivisia.”
11. The Clientele: An Hour Before the Light
”Clienteleä ei kai voi sivuuttaa. Kuunneltu varsinkin bändin alkuaikoina paljon, vaikka yllättävän harva on meitä niihin millään tavalla yhdistänyt. Kannattaa tutustua ainakin Suburban Light -kokoelmaan, siitä on kai lähiaikoina tulossa uusintapainos. Ja tietenkin myös myöhempiin levyihin, ainakin kaksi ensimmäistä ovat loistavia.”
12. Jonny: Candyfloss
”Powerpopin mestarit Norman Blake (Teenage Fanclub) ja Euros Childs (Gorky's Zygotic Mynci) ovat tehneet yhdessä musiikkia. Biisin nimi kertoo kaiken, sokerihöttöä mutta koukuttavaa!”
13. Hawkwind: Orgone Accumulator
”Tämäkin on vanhalta basisiltamme Jannelta ”peritty” biisi. Soitettiin tätä myös live-seteissä jossain vaiheessa, mikä tuntuu nyt jo vähän pelottavalta. Hawkwindiltä ollaan joskus coveroitu myös Master of the Universe -kappaletta.”
14. Deerhunter: Strange Lights
”Deerhunterista on pidetty vähän taukoa, mutta tämä pyörähti soimaan joltakin soittolistalta tai itse polteltulta kokoelma-cd:ltä, ja kuulosti tosi hyvältä. Suosikkibiisejä bändiltä. Tosin pakko sanoa, että uusin Deerhunterin levy on rosoisuudessaan loistava, siltäkin olisi voinut valita lähes minkä biisin tahansa.”
15. Ty Segall: Caesar
”Tätä ei olla kuunneltu yhdessä, mutta Aleksi olisi halunnut soittaa tätä meille. Aki taas olisi nostanut jonkun biisin White Fencen ja Ty Segallin yhteislevyltä Hair. Mutta mennään nyt tällä!”
16. The Mantles: Don’t Lie
”Aleksi soitti tämän jollakin dj-keikallamme ja teki heti vaikutuksen. Hitaasti julkaiseva bändi, mutta erittäin hyvää slacker-poppia.”
17. Darkthrone: Snowfall
”Hämmästyttävää rumpalointia Fenriziltä tässä hämmentävässä biisissä. Hieman kliseisesti istuskelimme Norjassa Bergenissä odottelemassa keikkamme alkua, kun tämä tuli kuunneltua. Katselimme ikkunasta ulos ja haikailimme vuonoille ja Metsään.”
18. No Age: My Life’s Alright Without You
”Maailman paras rumpufilli. Pakko kuunnella säännöllisin väliajoin.”
19. Pia Fraus: Moon Like a Pearl
”Viron shoegaze-ylpeys Pia Fraus on myös bändin alkuaikojen suosikkeja. Viime aikoina jäänyt vähemmälle kuuntelulle, mutta vieläkin odotellaan josko julkaisisivat jotain uutta tai tulisivat edes keikalle.”
20. Flamin' Groovies: Shake Some Action
”Ihana ja ajaton powerpoppis. Kaarlo taisi laittaa autossa näiden levyn soimaan ja se yllätti monipuolisuudellaan. Harvemmin oli näiltä tullut keskityttyä muihin biiseihin kuin tähän tai Slow Deathiin.”
21. John Maus: Cop Killer
”Hypnoottista ja hämmentävää, jotenkin toismaailmallista musaa. Soundista tulee mieleen vanhat tietokonepelit ja demot. Kyseisen biisin sisältävä levy We Must Become the Pitiless Censors of Ourselves on kokonaisuudessaan tutustumisen arvoinen.”
22. Kim Carnes: Bette Davis Eyes
”Naispuolinen Rod Stewart, loistava kasaripoppis. Liekö ollut esikuvana mm. Ballet Schoolille?”
23. Death Grips: Hacker
”Tätäkään ei olla kuunneltu, mutta Kaarlo halusi laittaa tälle listalle. Iskee kuin miljoona volttia.”
24. Mudhoney: Into the Drink
”Takaisin perusasioiden ääreen. Grunge-aikakauden Stooges. Tätäkin ollaan coveroitu vaikkei voida koskaan tavoittaa kappaleesta tehdyn videon cooliutta.”
25. Popeda: Oodi makkaralle
”Basistit. Syytetään tästä nykyistä basistiamme Kaarloa. Osui ja upposi... Kertsi syöpyi kerralla tajuntaan eikä lähde enää koskaan.”


Black Twigin Pastel Blue löytyy helmikuussa 2014 julkaistulta Heliogram-albumilta

Kommentit (1)

Hyviä biisejä! Toivoisin Black Twigiltä The Bug - Skeng coverointia. Alun molotuksen voisi hoitaa basisti Kaarlo ja kertsin voisi sitten laulaa koko remmi moniäänisesti!

>Elastinen Pe 14.3.2014, klo 17.31

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä