Luupilla Robinin korvissa

Luupilla Robinin korvissa

11.10.2013

Kuva: Anton SucksdorffKuva: Anton SucksdorffSuomen suosituin teiniartisti Robin oli kiireinen kolmannen albuminsa julkaisupäivänä 4. lokakuuta. Ohjelmassa oli runsaasti haastatteluja, nimmarikeikkaa ja huipennuksena Robin vastaanotti tuplaplatinalevyn Boom Kah -albumista. Siis sen ilmestymispäivänä.

Kaiken kiireen keskellä Robin ehti kuitenkin väsätä oman Viikonloppulistansa ja sanella kommenttinsa listan biiseistä. YleX:n sohvilta tavoitettu nuori mies kasasi listansa muutamassa minuutissa kappaleista, joita on viime aikoina eniten kuunnellut. Siitä nimi Luupilla Robinin korvissa.

1. Adam Lambert: Aftermath
"Adam on niin hyvä laulamaan, että biisistä tulee jo siitäkin syystä hyvä fiilis. Muistan kun Joonas Angeria (tuottaja-lauluntekijä) soitti biisin mulle studiossa."
2. Thirty Seconds to Mars: Up in the Air
"Tosi hyvin tehty biisi, jossa on massiivinen musavideo."
3. will.i.am: Bang Bang
"Hyvin hämmentävä biisi, kun mukana on perinteisiä soittimia, mutta kertosäe on ihan konepoppia. Monipuolinen."
4. Mikael Gabriel: Mökille
"Tästä tulee kesäinen fiilis."
5. Katy Perry: Firework
"Mun piti esittää tää Tartu mikkiin -ohjelmassa, mutta olin puhekiellossa ja vedin vain yhden oman biisin. Oon alkanut pitää tästä."
6. Spekti feat. Setä Tamu: Teen mitä haluun
"Tässä on omituiset riimit ja tätä on hauska kuunnella. Sanoitukset ovat tärkeessä osassa."
7. Cazzette: Beam Me Up
"Hyvä nostatusbiisi, tuo hyvän fiiliksen."
8. Miley Cyrus: Wrecking Ball
"Hyvä kokonaisuus. Verset hillittyjä ja kertsit lähtee kivasti. Videosta mulla ei ole mitään sanottavaa."
9. Cheek: Kuka muu muka
"Mä oon kuunnellut Cheekin uutta levyä aika paljon ja pidän siitä, mutta tää biisi pomppas erityisesti kokonaisuudesta."
10. Sanni: Jos mä oon oikee
"Sannin esikoislevy on törkeen hyvä! Aika monta biisiä levyltä on jatkuvassa kuuntelussa. Tässä biisissä erityisesti hyvä sanoitus."
11. Ylvis: The Fox
"Kaikki kuuntelee tätä erikoista biisiä. Alku on vakuuttava, mutta kun kertsi lähtee iskee hämmennys."
12. Ellie Goulding: Burn
"Onnistunut biisi ja vaikka tätä on soitettu paljon, en ole kyllästynyt siihen. Elliellä muutama tosi hyvä kappale."


Boom Kah -albumin nimiraidalla vierailevat Uniikki ja Mikael Gabriel

Kommentit (4)

Robin oot ihanin ja rakkain <3 toivon että nähtäis mahdollisimman pian :)

>Anonyymi Ma 14.10.2013, klo 09.41

Robin sinussa on energiaa
Ja voimaa
Rakastan sua

>Anonyymi Su 13.10.2013, klo 19.48

Olet ihana Robin♥

>Anonyymi Su 13.10.2013, klo 18.48

robin mis lady gaga? :---D

>Anonyymi Su 13.10.2013, klo 13.24

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä