harrasta yhdessä

  • Lapsen paras ystävä?

    23.10.2013 10:00Sari Valto

    Koirasta voi tulla lapselle hyvä ystävä, jonka kanssa on hauska leikkiä ja joka lohduttaa lasta huonona hetkenä. Koiran kautta lapsi oppii vastuunkantoa, sosiaalisia taitoja ja empatiaa. Mutta lapsen ja koiran välinen hyvä suhde edellyttää sitä, että aikuinen kouluttaa koiran hyville tavoille ja että koiralla on kodissa tasapainoinen elämä. Sanna Karppinen kirjoitti tietokirjan koirien ja lapsien yhteiselämästä.

    445

    Koira - lapsen paras ystävä? Kuva: Seppo Sarkkinen, Yle
  • Huovutusneula pysyy lapsenkin kädessä

    2.7.2013 11:30Ulla Vuorela

    Viron-tuliaisina toin pari kekoa värikästä huovutusvillaa. Ennen kaikkea toin kuitenkin nukenteko- ja huovuttamisoppia; en arvannut, että neulahuovuttaminen on NÄIN yksinkertaista. Ei tarvitakaan vettä ja saippuaa.

    7

    Nukkehahmo neulahuovuttamalla. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela.
  • Lasten kanssa luontoretkeilyn ”mutkut” ja ”sitkut”

    18.4.2013 14:57Ulla Vuorela

    Luonto on lapsille aina ihmetyksen aihe ja aikuiselle akkulaturi. Antti Huttunen selittää, miksi retkelle kannattaisi lähteä, aina.

    67

    Lasten kanssa luontoretkeilyn ”mutkut” ja ”sitkut”.
  • Pariakrobatiassa on luotettava pariin

    8.4.2013 11:31Olotila-toimitus

    Pariakrobatia laittaa kropan tiukille ja pakottaa sen oppimaan uutta. Tärkeintä on kuitenkin yhteistyö parin kanssa. Pariakrobatia kasvattaa itsetuntoa ja tekee hyvää parisuhteelle.

    3

    Pariakrobatiassa on luotettava pariin. Kuva: Akuutti
  • Napit nyrkkiin ja arvaamaan!

    5.3.2013 08:30Ulla Vuorela

    Tämän pelin säännöistä ei saa ainakaan helposti riitaa aikaiseksi! Lanka solmuun ja nappeja laskemaan!

    23

    Kätketään nappeja on helppo arvauspeli. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela
  • Lastenpsykiatri Janna Rantala: Joulukortit

    7.12.2012 09:00Janna Rantala

    Vuoden päätteeksi on aika askarrella joulukortteja. Lasten kanssa tietysti, onhan tarkoitus samalla siirtää kädentaitojen arvostus jälkikasvulle. Vaan miten pärjää äiti lapsen kädentaitojen kanssa?

    333

    Lastenpsykiatri Janna Rantala: Joulukortit. Kuva: Romina Chamorro, stock.xchng
  • Perheen aika: Satujen maailma

    Yksi vai kaksi iltasatua - vai voisiko lapsi tänään selata kuvakirjaa itse ennen nukkumaanmenoa? Myry Voipio kirjoitti satuja, joita vanhemmatkin jaksavat lukea. Mutta miksi satuhetkiä kannattaisi järjestää?

    12

  • Hip hei partioon - sieltä voi löytyä rakkaus!

    Elokuvaohjaaja Aku Louhimies kertoo tuoreessa Partiojohtaja.fi -lehdessä lapsuutensa ja nuoruutensa harrastuksesta ja toteaa partion olleen hyvä lääke uusavuttomuutta vastaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä onni kuin tamperelaisilla Anna ja Juhana Lemmetyisellä. He löysivät toisensa partion kautta.

    230

  • Vie lapsesi luontoon

    Yäk, sanoo seitsemänvuotias kaupunkilaistyttö, kun hän joutuu ensimmäistä kertaa kasvimaalle ja näkee matoja. Ja hyi, mitä likaa! Kun kesä kääntyy kohti syksyä, samainen lapsi nimeää matoystäviään einoiksi ja liisoiksi ja työntää kätensä estoitta multaan. Puutarha on tehnyt tehtävänsä.

    5963

  • Pipareihin pikeeriä

    Sillä sipuli -blogin piparien päälle löytää tiensä vielä ripaus kanervankukkia.

    0

Muualla Yle.fi:ssä