välipala

  • Hämääviä ruokia

    Kotletteja. Kuva tekijänoikeusvapaa

    Hämmentävä anjovis

    Puhuttaessa anjoviksesta tarkoitetaan meillä useimmiten mausteliemeen säilöttyjä kilohaileja. Suurimmassa osassa Eurooppaa anjoviksella tarkoitetaan kuitenkin suolattuja ja maustettuja sardelleja. Juuri niitä Keith Floyd, Jamie Oliver ja Gordon Ramsay laittavat tv-ohjelmissaan sapuskoihinsa mausteeksi, eivät suinkaan Abban anjovissäilykkeitä.

    Nimisekaannus johtuu siitä, että Saksassa, Ruotsissa ja myös meillä on anjovis jo aikoja sitten vakiintunut merkitsemään kilohailista tehtyä maustekalaa. Kun eurooppalainen anjovis tuli purkitettuna kauppojemme hyllyille, ottivat suomalaiset keittokirjat ja kaupat käyttöön nimen sardelli, joka siis tarkoittaa "aitoa anjovista". (Lähde: Raholan syötäviä sanoja, johon kannattaa muuten tutustua!)

    Kummallinen kotletti

    Menneisyyden ruokiin kuuluvien kotlettien merkitystä olen hämmästellyt jo toistakymmentä vuotta ja kysellyt epätoivoisesti vastausta kysymykseen: miksi kotletti ja jauhelihapihvi ovat tyystin erilaisia maultaan ja rakenteeltaan? Kumpikin on tehty jauhetusta lihasta ja valmistetaan useimmiten pannulla paistamalla.

    Kirjoitin lopulta asiasta lihanjalostaja Snellmanille ja sainkin pari päivää sitten ystävällisen vastauksen: ”Kotlettien ja jauhelihapihvien erilaisuus johtuu lähinnä liharaaka-aineen erilaisesta jauhatuksesta sekä käytettyjen raaka-aineiden sekoitussuhteesta reseptissä.”

    Selvä – tutkitaanpa tuoteselosteita! Snellmanin kotletit sisältävät naudanlihaa, sianlihaa, vettä, kamaraa, silavaa, maitojauhetta, sidekudosta, korppujauhoja, mausteita ja muutamaa E-lisäainetta. Lihapitoisuus on 40 prosenttia.

    Jauheliha puolestaan on silkkaa 100-prosenttista lihaa, eli johan alkavat makuerot selittyä. Toisaalta jauhelihataikinaan moni lisää sipulia, kananmunaa, korppujauhoja ym. sen verran, että helposti tipahtaa lihapitoisuus siinäkin puoleen. Kotlettien mystisyys säilyy yhä osittain, ja ehkä hyvä niin.

    Barbeque-kastikkeen kammo

    Barbeque se vasta moniselitteinen sana onkin. Sillä viitataan yleensä ruoan valmistamiseen grillaamalla ja savustamalla. Toisaalta se tarkoittaa tapahtumana ulkona tapahtuvaa kokkausta ja grillatun ruoan syömistä rennoissa merkeissä, olutta särpien Bar-B-Q-bileissä.

    Lisäksi amerikkalaiset gastronomit erottavat barbequen grillaamisesta siten, että barbequella tarkoitetaan raaka-aineen epäsuoraa ja hidasta kypsentämistä ja grillaamisella puolestaan suoraa ja nopeaa kypsentämistä tulen tai hiilloksen päällä.

    Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää se, että Suomessa barbeque- tai BBQ-termillä viitataan ravintoloiden ruoka-annoksissa vain ja ainoastaan siihen, että kyseinen ruoka on maustettu kammottavalla, sokerisella, usein ”talon omalla” barbeque-kastikkeella, joka tekee annoksesta syömäkelvottoman. Älä ikinä tilaa BBQ-vaihtoehtoa.

    Katso myös nämä:

    Ruokia raskaan työn tekijöille

    Kotikokkien reseptit

    Etelä-Karjalan Radion ruokareseptit

    Kommentoi 2 Lue kommentit


  • Onnen eväät

    Meetvurstia ja juustoa näkkileivän päällä. Kuva: Rinna Härkönen / YLE

    Tuli reissattua kesälomalla paljon junassa ja linja-autossa. Taas kerran ihmettelin, miten tavallinen kinkku-juustosämpylä voi maistua niin hyvältä joukkoliikennevälineessä nautittuna. Eväiden kaivaminen repusta on matkan kohokohta, varsinkin jos mukaan on pakattu vielä vanhan ajan malliin kahvia termospullossa.

    Lapsuusajan pakollisilla marjastusreissuilla voipaperiin käärityt, meetvurstilla päällystetyt näkkileivät olivat ainut lohtu mättäillä istuskellessa ja pitkästyessä. Kannattaisi ehkä joskus tehdä sellaisia mukaan töihinkin. Ja EU:n huuhaabyrokraattien uhkaama kalakukko se vasta oivallinen eväs onkin! Kalakukkoa pitäisi saada automaatteihin.

    Iloa Savon radalla

    Kukosta muistuu mieleen, kuinka pari viikkoa sitten Savon radalla nousi Mikkelissä vaunuun sirkeitä mansikanmyyjiä kärryineen. Kaksi euroa rasialta oli käypä hinta vasta poimituista ja virheettömistä mansikoista. Hyvin tuntuivat menevän muillekin kaupaksi.

    VR:n ravintolavaunuissa on sitä vastoin perinteisesti ollut yritystä, mutta ei juuri muuta. Tänä kesänä piipahdin ravintolan puolella kahteen otteeseen. Tuotteet tunsin etukäteen, enkä siis joutunut pettymään, mutta palvelu oli kummallakin kerralla harvinaisen tuskaista. Haluankin pyytää kassahenkilöiltä nöyrästi anteeksi, että kehtasin häiritä heitä kesken työpäivän. Usein olen kyllä saanut junissa ystävällistäkin palvelua.

    Eväät miehen mukaan

    Häpeilemätön mutta nälkäinen matkalainen voi viitata kintaalla VR:n muonituspyrkimyksille ja kaivaa esiin lämpimän tuoksuvaa evästä: pitsaa, lihapiirakkaa tai jopa savumuikkuja. Tällainen ratkaisu osoittaa suurta itsevarmuutta sekä välinpitämättömyyttä kanssamatkustajia kohtaan. Tuoksu voi ajaa nälkäisen ja eväättömän ihmisen huonoon henkiseen jamaan ja pilata tämän lomareissun heti kättelyssä.

    Mukavaa ajankulua on seurata, kuinka eväät ja niiden syöjät sopivat yhteen. Tuolla moitteettomasti artikuloiva insinööri-isä terässankaisissa silmälaseissaan ja cityshortseissaan tarjoaa pojilleen raikkaita hedelmiä ja pullovettä samalla kuin taiteilee läppärinsä kanssa. Lomallakaan ei sovi hellittää!

    Edessä puolestaan nuori goottipariskunta matkalla festareille tai velhojuhliin kaverin mökille mussuttaa raksuja ja naksuja ja lipittää salaperäisen näköisenä eksoottisen makuista kevytlimunaatia. Käsi on kädessä.

    Toisella puolen käytävää äänekäs äiti syöttää puoliväkisin lapselleen purkkiruokaa, josta en halua tietää sen enempää… Ja perimmäisestä penkistä löytyvät nestehuollon itsenäiset ammattilaiset Stenkku ja Amppa, jotka eivät ravintolavaunun tarjoiluja osaa edes kaivata. Heillä kuuluukin olevan kaikista mukavinta.

    Minun eväsvinkkini on vielä viileä, siivutettu jahti-, gotler- tai lauantaimakkara suoraan paketista siivu kerrallaan nautittuna. Ja vahvasti hiilihapotettua vissyä päälle.

    Katso myös nämä:

    Liha- ja kalakukkojen tulevaisuus vaarassa

    Mikko Alatalo: Leuhkat eväät

     

    Kommentoi 1 Lue kommentit


kirjoittajasta

Välipala

Tunneasiaa ruoasta ja juomasta, tottumuksista ja sattumuksista sekä suun nautintojen seurauksista. Mikan Välipala on blogisarja vuosilta 2008-2009.

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä