Häävalssin muistaa lopun elämäänsä

Häävalssin muistaa lopun elämäänsä. Kuva: stock.xchng, Scott Snyder.

Häiden järjestelyjen keskellä yksi isoimmista kysymyksistä lienee häävalssi. Tuntuuko valssaaminen kenties vaikealta tai turhalta, liian vanhalta ja liian perinteiseltä? Monet valsseista saattavat tuntua nykyään vierailta, koska valssia tanssitaan niin harvoin – onneksi lavatanssi-innostus on valtaamassa kolmikymppisiä kaupunkilaisia.

Hääparin tanssi on kuitenkin yksi keskeinen ohjelmanumero häissä. Valittu kappale kertoo jotakin naimisiin menevästä parista tai suvuista, jotka puolisoiden avioliiton johdosta ovat yhdistyneet. 

Osa hääpareista menee häävalssikursseille opetellakseen valssin salat ennen häitä. Toiset valitsevat häätanssin johonkin moderniin, omantyyliseen musiikkiin. Jotkut haluaa valssata perinteitä kunnioittaen, toiset taas valitsevat jonkun uuden valssin, josta muotoutuu ehkä perinne heidän jälkeensä. Ehkä kappaleen rytmi ja tanssittavuus ovat myös valintakriteeri? Akselin ja Elinan häävalssi on edelleen suosiossa valssin hitaudesta huolimatta.

Varmaa kuitenkin on, että omissa häissä tanssittu kappale muotoutuu ajan myötä tärkeäksi. Kun tuo kappale soi radiosta, aviomies pokkaa vaimonsa olohuoneen lattialle musiikin vietäväksi. Tai vaimo kiitää noutamaan miehensä juoksulenkin jälkeen yhteisiin askeliin. Kun orkesteri soittaa juhlissa teidän biisinne, saa nauttia oman hääjuhlan romanttisesta muistosta, katsoa toista silmiin ja rakastua uudelleen ja uudelleen.

Häävalssi ja -tanssi muistoja... 

Valitsimme häätanssiksemme Radioheadin biisin All I Need. Valinta oli suhteellisen helppo, sillä tykkäämme molemmat tuosta kappaleesta ja se on meidän näköisemme biisi. Biisi liittyy vahvasti erääseen tärkeään yhteiseen tapahtumaan menneisyydessämme. Häävalssia emme edes harkinneet. Naimisiin menimme vuonna 2010
- Noora ja Sampsa 

Meidän häävalssina soi Nuoruusmuistoja haitaristin säestämänä. Kappaleen valitsimme, koska se jotenkin kolahti meihin eniten eri vaihtoehtoja kuunnellessamme. Kappale on kuitenkin vanha ja perinteinen ihana valssi! Akselin ja Elinan häävalssi olisi ollut muuten hyvä vaihtoehto, mutta totesimme, että meillä molemmilla olisi varmaankin koko tanssi mennyt herkistelyitkuksi kappaletta kuunnellessa.
Häitä tanssimme kesällä 2008.
- Sini ja Riku 

Häävalssimme oli Akselin ja Elinan häävalssi. Valitsimme sen, koska kappale soi radiosta, kun morsian syntyi. Naimisiin menimme vuonna 2007.
Anna ja Sami

Meidän häätanssina soi Dream a little dream of me ystävistämme koostuneen bändin ja solistin upeasti tulkitsemana. Halusimme tanssia jonkun aivan oman kappaleen tahdissa, erityistä merkitystä laululla ei ole meille kummallekaan. Laulu on hieno klassikko jota olin kuunnellut nuoruudessani ja sen tahdissa oli hyvä tunnelmoida. Häitä juhlittiin helmikuussa 2009.
- Heidi ja Daniel 

Meidän häävalssimme oli Maijan ja Jannen häävalssi, joka on alun perin sävelletty näytelmään Myrskyluodon Maija. Valitsimme juuri tämän valssin, sillä se on moderni, mutta samalla siinä on myös häävalssilta vaadittavaa vanhanajan tunnelmaa ja ikiaikaisen rakkaudenjulistuksen tenhoa. Valitsimme sellaisen häävalssin, jota ei suvussamme ollut ennen käytetty, sillä halusimme kappaleen edustavan jonkin uuden alkua; yhteisen elämän, avioliiton, perheen - kenties jopa uuden perinteen alkua.
Menimme naimisiin vuonna 2008.
- Elina ja Petri 

Meillä häätanssina oli Juha Tapion Vuodet vieriä saa, jonka sanat erityisesti tuntuivat koskettavan ja lisäksi kappaleeseen pystyi tekemään myös vähän "koreografiaa". Koreografiaa siksi, että olemme tavanneet kirjaimellisesti tanssimassa ja itselläni on tanssitausta. Lisäksi tykkäsimme ajatuksesta, että häätanssi on jokin muu kuin valssi. Häät olivat vuonna 2011.
- Elina ja Jere 

Meillä häävalssina soi Akselin ja Elinan häävalssi, sillä se oli kummankin vanhempien häävalssi. Halusimme kunnioittaa perinteitä. Menimme naimisiin vuonna 2005.
- Anni ja Teemu 

Häävalssia ei oltu suunniteltu mitenkään, mutta olimme rekvisiitta ostoksilla kun siellä radiosta soi Tapani Kansan laulamana Puhu hiljaa rakkaudesta ja molemmat hyräilivät sitä. Illalla se tuli puheeksi, sillä molempien yksi suosikki elokuva on Kummisetä. Kotihäissämme kuitenkin "unohdimme" koko valssin, mummoni siitä huomauttikin, ettei valssiakaan tanssittu! Häitä vietimme toukokuussa 2005.
- Anina ja Harry 

kommentit

Mä en aio tanssia mun häissä.

Siks toiseks mä en aio mennä naimisiin ikinä.

>Anna K. To, 2013-08-29 09:52

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä