Nuku varastoon raskausaikana

Nuku varastoon raskausaikana. Nukkuminen, univaje. Kuva: Stock.xchng.

Vastasyntyneen vanhemmilla yöunet jäävät vähiin, ja väsymys rasittaa koko perhettä. Valvomiskierteen juuret saattavat kuitenkin ulottua jo aikaan ennen lapsen syntymää, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Juulia Paavonen.

- Raskausajan univaikeudet lisäävät tutkimusten mukaan synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiä. Masentuneitten äitien vauvoilla on puolestaan muita todennäköisemmin unihäiriöitä.

Yöt läpeensä itkevä vauva laskee varmasti vanhempien mielialaa, mutta yhteys saattaa toimia myös toisin päin.

- Äidin ja vauvan unihäiriöt sekä äidin masennus liittyvät kaikki toisiinsa. Mielenkiintoista onkin selvittää, voiko raskausajan unettomuus ja siitä mahdollisesti seuraava masennus vaikuttaa jollain tavalla syntyvän lapsen vointiin ja uneen. Äidin ja lapsen nukkumistavoilla saattaa olla myös suorempi yhteys, sillä sikiön aivot alkavat reagoida äidin vuorokausirytmiin raskauden lopulla.

Lapsen elämän alkuvaiheet ovat unen kannalta erityislaatuiset. Keskimäärin pienet vauvat viettävät höyhensaarilla 16 tuntia vuorokaudessa, mutta monet lapset nukkuvat paljon tätä vähemmän tai enemmän, jotkut jopa 20 tuntia vuorokaudessa.

- Missään muussa elämänvaiheessa ei unen määrä vaihtele niin paljon kuin ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Syyt vauvojen erilaiseen nukkumiseen ovat tutkijoillekin vielä suuri mysteeri, Paavonen kertoo.

Vauva-ajan unen merkitystä lasten kehitykselle ryhdytään nyt selvittämään Suomen Akatemian tutkimuksessa Tampereella. Osa tänä vuonna syntyvien tamperelaisvauvojen vanhemmista saa systemaattista tukea lapsensa unihäiriöitten ehkäisyyn. Paavonen kollegoineen etsii samalla myös lisätietoa raskausajan nukkumisen yhteydestä lapsen myöhempään unirytmiin.

Odottavien äitien unihäiriöihin on alettu kiinnittää huomiota vasta aivan viime aikoina ja neuvolakäynneillä ongelmiin on harvoin aikaa puuttua. Paavosen mielestä nukkumisvaikeudet täytyisi ottaa vakavasti.

- Raskauden aikana on erityisen tärkeää pitää huolta itsestään ja riittävästä unensaannista. Hyvin nukkunut äiti sietää vauvan heräilyäkin paremmin kuin valmiiksi väsynyt.

Odottavan uniongelmiin auttavat samat itsehoitokonstit kuin muillekin. Säännöllinen vuorokausirytmi on kaiken a ja o. Jos kipu, närästys tai muut raskauden mukanaan tuomat vaivat haittaavat nukkumista, kannattaa niihin pyytää apua neuvolasta. Unen tarve voi myös muuttua raskausaikana, omaa kehoa on hyvä kuunnella esimerkiksi pitämällä unipäiväkirjaa, kehottaa Paavonen.

- Kirjataan ylös unen määrä ja seuraavan päivän fiilikset, siitä näkee helposti, kuinka paljon unta tarvitsee voidakseen hyvin.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä