Äiti, tule leikkimään! (Enkä tule!)

09.04.2013Anni Alatalo
Äiti, tule leikkimaan. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.

Olen juuri se vanhempi, jolle leikkiminen on useimmiten pakkopullaa, ja joka valittaa siitä muille. En aina jaksaisi leikkiä, koska se on, toisin kuin yleisesti väitetään, aikuiselle työtä. Tunnustan, että olen silti leikkivä äiti.

Ihmettelen (kateellisena ja kauhuissani) vanhempia, jotka väittävät, etteivät koskaan leiki lastensa kanssa. Kuinka he pystyvät siihen?

Kasvatusoppaat kehottavat vanhempia leikkimään lastensa kanssa vain niitä leikkejä, joihin aikuisen on helppo heittäytyä mukaan. Lapsi kyllä huomaa, jos et ole läsnä!

Mutta entä jos lapsi ei halua leikkiä niitä aikuisen ehdottamia leikkejä; ei käy pelit, ei piirtäminen, ei piilosta eikä junarata. Lapsi katsoo sinuun pienillä silmillään ja sanoo: Tahdon leikkiä barbeilla. 

Barbeilla, äiti! Mutku mä haluan leikkiä barbeilla! 

- No leikitään sitten vähän aikaa, mutta kohta äiti laittaa kyllä pyykit (eli lähtee karkuun). 

- Jee! Tämän barbin nimi olis Sini, ja tämä toinen olis sen sisko, jonka nimi olis Sini ja näillä olis bileet.

- Oo-kei. Mikä tämän minun barbin nimi sitten on? (Ja mistä ihmeestä tiedät, mitkä on bileet?)

- No Sini tietenkin! 

- Kolme Siniä? 

- Joo. Ja sitten se sanois, et moikka tulin nyt kylään. Sano! 

- Moikka. Tulin kylään luoksesi. 

-  Ja sitten nää sanois, että nyt pitää pukeutua: Sini, meidän pitää pukeutua.

- Hmm..

- Äiti, pidä siitä kiinni siitä barbista! Äiti, leiki, äläkä kattele sitä puhelinta! 

Nyt joku äiti siellä tabletin ääressä heristelee sormeaan, että minä en juuri tuon takia koskaan suostunut leikkimään lasteni kanssa."Lapsi aistii, että olet vain leikkivinäsi. Lapset leikkivät, eivät aikuiset!"

Äiti, tule leikkimaan. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.

Niin, mutta kun mun lapset haluaa leikkiä mun kanssa! 

Ja joskus leikkiminen on ihan hauskaakin. Pari vuotta sitten jaoin leikkipäivityksen Facebookissa: 

Tänään meidän lego-leikissä: Mervi otti uudeksi miehekseen naapurin Riston ja jätti Aapon. Aapo joutui melkein asumaan asuntovaunuun Villen ja Ellin luokse, mutta Aapo lähti kiertelemään mopolla. Matkalta hän löysi itselleen kopion vanhasta vaimosta. Uuden vaimon nimi oli Mirjami. Mervi, Risto, Aapo ja Mirjami lähtivät grillaamaan yhdessä. Toisinaan oli vaikea erottaa Mirjamia ja Merviä toisistaan.

Päivitys kertoi, että ainakin kerran olen leikkinyt onnistuneen leikin lasteni kanssa. Leikki ei ehkä ollut kasvatusmielessä sopivin, mutta tämä leikki on kuitenkin edelleen leikkimisen kohokohta aikuisessa elämässäni. Silloin todella imeydyin leikkiin mukaan. Leikin flow-tilassa. Leikin niin kuin lapsi!

Lapseni muistavat toisia tilanteita:

- Äiti, leikitään taas eläinten muotinäytöstä! 

- Äiti, muistatko kun me leikittiin aina sitä, missä se legoukkelin vaimo teljettiin sinne ansaan ja se vaari ajo lampaan päältä, joka muuttui paistiksi? 

- Äiti, leikitään, että sä olet se nirppanokka asiakas meidän ravintolassa! 

- Piirrä mulle viikset, äiti, niin voin taas olla kissa, joka nukkuu sun mahan päällä kun sä katsot telkkaria… 

Muutaman vuoden leikkikokemuksen perusteella kokosin muutaman vinkin niille leikkiin langenneille vanhemmille, jotka kärvistelevät leikkimispakon kanssa: 

  • Aina ei ole pakko leikkiä, mutta välillä on, jos on kerran aloittanut leikkimisen. 
  • Yritä houkutella lapsi leikkimään jotakin, josta molemmat pidätte. 
  • Osta sellaisiakin leikkikaluja, joista itse nautit, esimerkiksi legoja tai pikkuruisia posliiniastioita ravintolaleikkiin. Ottakaa ne esiin vain silloin kun itsekin leikit. 
  • Päätä joku aikamääre leikille, vaikkapa tunti. Sitten heittäydyt leikkiin vaikka väkisin, koska tunnin päästä se on ohi. Ilmoita tuo aika määre myös lapselle tyyliin: Äiti leikkii kunnes isi tulee kotiin ja sitten menen tekemään ruokaa ja sinä jatkat leikkiä omin päin. 
  • Välillä aikuinen voi olla poissaoleva leikkijä, ei se nyt maailmaa kaada. Leikki voi olla hyvä tekosyy ottaa nokoset, kun puoliso imuroi. Torkkuva aikuinen voi olla vaikkapa avaruusalus, jonka päältä voi katsella piirrettyjä tai jonka ympärille voi rakentaa junaradan. 
  • Riehaannu! Ilostele! Käytä mielikuvitusta! 
  • Oma ekaluokkalaiseni pyytää enää tosi harvoin leikkimään kanssaan, enemmänkin askartelemaan tai pelaamaan. Joten ei niitä leikkejä kovin montaa vuotta tarvitse leikkiä.

Leikkiminen on yleisesti aivan kamalaa. Ainakin tänään ajattelen niin. Mutta välillä se on ihanaakin. Ja ne ihanat kerrat koko perhe muistaa pitkään!

- Äiti, sun kanssa on parasta leikkiä, vaikka et aina leikikään kun me leikitään!

kommentit

Surullista lukea, että on vanhempia jotka eivät muka osaa enää leikkiä. Vaikka asuntolaina painaa ja kilometritehdas uhkaa niin mielikuvitus ei katoa mihinkään, jollei sen itse anna taidon näivettyä. Leikkiminen ja pelaaminen ovat osa sosiaalista älykkyyttä. Tämän taidon ylläpidosta on hyötyä työelämässäkin. Esimerkiksi fiktiivisiä leikkejä leikkivät lapset ovat usein niitä aikuisia jotka osaavat ajatella asioita innovatiivisesti. Ei olekaan lainkaan yllättävää, että juuri nämä vanhemmat leikkivät eniten lastensa kanssa.

>Leikkivä perhe – Ke, 2013-04-10 15:02

Meidän lapsille sanottiin aina päiväkodissa että ovat hyviä leikkijöitä. Ihmettelin tätä kerran hoitotädille, niin hän kertoi että kaikki lapset eivät nykyään osaa leikkiä. Se tuntui minusta ihan hassulta, miten voi olla lapsi joka ei osaa leikkiä? Mutta nyttemmin olen huomannut että se pitää paikkansa. osa poikani kaverista ei osaa muuta kuin pelata pleikkaria tai olla vaan, valittaa ettei ole tekemistä. Mikään poikan i ehdottama leikki ei koskaan kelpaa näille kavereille. Ulkonakaan eivät viihdy kuin silloin kun jonkun isä on leikittämässä/peluuttamassa kundeja.

>ei kukaan – Ke, 2013-04-10 17:26

En ole leikkynyt lapsena enkä mielelläni leiki nytkään. Lapsuudesta (lähes 40v sitten) on muistikuva kun leikin kerran, äidin mieliksi, saamallani nukkekodilla, ja voi kuinka se oli raskasta. Olen aina pitänyt askartelusta, leipomisesta ja muusta puuhastelusta ja näissä puuhissa olen saanut olla innovatiivinen ja sosiaalinen. Myös leikkiminen kehittää sosiaalisuutta, mutta ilman sitäkin minusta on kasvanut seurallinen ja muut huomioon ottava aikuinen. Sosiaalista taidoistani olen saanut positiivista palautetta myös työssäni. Työnkuvani on innovoida uusia toimintoja, joten leikkimättömyyteni ei ole ollut esteenä myöskään luovuudelle. Lapseni leikkii upeasti muiden lasten kanssa ja yksin, on mielikuvitusrikas ja luova, mutta sosiaaliset taidot eivät ole kehuttavat. Näkisinkin leikin arvon olevan ylikorostunut tänä päivänä.

>En ole koskaan osannut leikkiä – To, 2013-04-11 08:47

Leikkivä perhe, väitätkö että en ole innovatiivinen koska en leiki lasteni kanssa eikä minun kanssani leikitty lapsena. Käytän työssäni luovuutta ja mielikuvitusta sekä innovaatiokykyäni päivittäin. Opetan sitä myös muille.

>hantsu – La, 2013-04-20 18:57

Kukaan ei voi sanoa ettei osaa, se on vain viitsimisestä kiinni haluaako heittäytyä leikkiin mukaan.

>jj – Ke, 2013-04-10 17:38

En ole lasteni leikkikaveri vaan heidän isänsä. Huolehdin, että lapseni saa säännöllisesti ruokaa, heillä on tarpeeksi lämpimät vaatteet päällä ja he eivät vahingoita itseään tai toisiaan. Ei huvita leikkiä enkä myöskään leiki.

>Leikkimätön koti-isä – Ke, 2013-04-10 20:42

Leikin eskari-ikäisen poikani kanssa jatkuvasti, vaimoa ei juuri kiinnosta. Autoa ajessamme olemme agentteja, poliiseja, palomiehiä ym. Sisällä legoja, pelejä, sählyä, fudista jne. Ulkona lumiluolia ym. Pääsääntöisesti kivaa. Toisaalta pakkokin leikkiä, kun heitin telkkarin mäkeen - oppipahan myös lukemaan 4-vuotiaana, kun kirjat alkoi kummasti kiinnostaa. Poika ymmärtää, että isä tarvitsee työpäivän päätteeksi 15 min päiväunet, jotta jaksaa touhuta. Mukavia yhteisiä hetkiä ja toivottavasti myös luottamus rakentuu vahvaksi murrosiän myrskyjä ajatellen.

>agentti – Ke, 2013-04-10 20:59

Muistelenpa muutamaa kuukautta takaperin vielä miettineeni, että oma äitini se ei isoäitinäkään leiki, puuhastelee kyllä aktiivisesti ja lukee lapsenlapsille kirjaa samalla kun viikkaa pyykkiä.

Nyt muutama viikko sitten tajusin, että en minäkään leiki. Suorastaan järkytys, luulin nimittäin leikkiväni. Totesin kuitenkin pystyväni todellisuudessa puuhasteluun lasten kanssa: askarteluun ja ehkä pelailuun, mutta legoilla tai hahmoilla leikkiminen maistui puulta. "Leiki, äiti tätä!"

Tänään sanoin lapsille, että leikkikää nyt keskenänne, teen hetken töitä. Nukkumaanmennessä esikoinen totesi, etten ollut leikkinyt vaikka niin lupasin. (Lupasinko?)

Artikkeli sai miettimään sitä minkä tiedostan. Puhelin alkaa kovasti kiinnostamaan (miksi, kiinnostaahan lapseni varmasti enemmän?), ruoanlaitto tulee ajankohtaiseksi (voisi sitäkin monesti sen viisi minuuttia lykätä). Totean, että yritänpä todella. Mutta aloitan nyt kuitenkin 10minuutista per lapsi per päivä. Ihan sitä "tää-tekee-tätä"- leikkiä jos he sitä ehdottavat.

>ei oma äitinikään leikkinyt – To, 2013-04-18 19:46

Niin, painin tän leikkiongelman kanssa päivittäin. Asia on nimittäin niin että minä leikin kaiken aikaa (joudun leikkimään) pääosin se on tosi kivaa. Rakennetaan majoja, ollaan merirosvoja, leikitään legoilla, pikkuautoilla, käydään retkellä, leikitään kotia ja piirustellaan, muovaillaan, pidetään turnajaisia jne. Ihan mitä maa päällään kantaa, mutta ongelma on se, että en sitten muuhun ehdikään muutakuin riidan kanssa, eli ei ole ongelma löytää aikaa leikkiin vaan muuhun kodinhoitoon ja joskus ihan vaan lepäämiseen/aamupalan syöntiin tms. Äiti leikitään on eka ja viimeinen lause päivässä. Jos teen jotain muuta lapsi roikkuu jaloissa, kiehnaa sylissä, roikkuu selässä ja hokee mankuu koko ajan äiti äiti ja "keksii" itselleen pulmia joihin mun pitää tulla auttamaan. Mä haluaisinkin nyt saada neuvoa siihen, miten opastaa lasta ajoittain leikkimään ihan itse. Olen kokeillut videot sun muut, mutta ei se niistä ole kiinnostunut ja jos joskus on niin mun pitää istua vieressä katsomassa. Lapsi on nyt siis kolme vuotias ja mielikuvitusta ja leikkitaitoja kyllä piisaa. On jo alle kaksivuotiaana osannut leikkiä symbolisia leikkejä kuten nukkekotia tosi hyvin ja roolileikitkin alkoi jo kaksi vuotiaana. Kertoilee myös hurjia mukavia juttuja, joten mielikuvituksen puutteesta ei ole kyse. Leikkii myös toisten lasten kanssa hyvin. Isiä ei vaadita leikkimään vaan silloin leikkii kyllä ihan itekseenkin. Mikä on siis oikea tapa ohjata siihen että vois myös äidin kanssa joskus leikkiä itekseen, lapsi on leikeissämme myös aina se, joka leikin ja sen kulun keksii.

>Leikkikone – Pe, 2013-04-26 10:14

lisää kommentti

Lisää kommentti

aiheet

linkit

Linkki: 
Pihaleikkien suosikit
Lasten leikeillä ei ole kulttuurirajoja
Lapsuuden leikki loppuu lyhyeen
Paljon liikkuva lapsi selviää stressitilanteista muita helpommin

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä