Mummiksi tuplana osa 5: Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi.

Tuplasti onnea ja tavaraa. Kuva: Marjo Lundvall, Yle

Kaksosten vanhemmille ei kannata viisastella, että siinä se kaksi menee kuin yksikin. Jos perheessä on tuplat, triplat tai muuten pikkulapsia pienellä ikäerolla, ihmiskehon puutteet on helppo havaita. Miksi ei ole neljää kättä, jalkaa, silmää? Kun puoliso on päivät töissä, kotona arkea pyörittävälle sanat äitiysLOMA tai vanhempainVAPAA tuntuvat huonolta vitsiltä. 

Lähimummius on etuoikeus

Kaikissa pikkulapsiperheissä tarvitaan hengähdystaukoja ja arjen apua. Jos isovanhempia ei enää ole tai he asuvat kaukana, verkostoituminen naapuruston ja ystävien kanssa on tärkeää. Moni  perhe on  muodostanut asuinalueensa muista lapsiperheistä sukua korvaavan yhteisön, myös lastenhoidossa auttavan.

Tunnen isoäitejä, jotka pitävät yhteyttä lapsenlapsiin puhelimen ja skypen kautta. Maantieteellinen etäisyys on niin pitkä, että tapaamisia järjestyy vain harvakseltaan. Nykyajan tietotekniikka antaa onneksi etäisovanhemmillekin huomattavasti paremman tuntuman jälkikasvun elämään kuin entisaikaan. - Kosketus puuttuu, suree eräs etämummi. - Se, että voisi pitää lasta sylissä…. Ymmärrän hyvin ja arvostan omaa lähisijaintiani entistä enemmän. 

Isovanhemmuus ennen ja nyt

Minulla oli läheiset maalaisisovanhemmat, joiden luona vietin kesiä ja muita lomia. Heistä tuli todella rakkaita, ikävä syksyllä koulun alkaessa oli melkoinen. 

Ei ole kovin kauaa niistäkään vuosikymmenistä, jolloin perheyksikkö oli nykyistä suurempi. Samassa pihapiirissä asui useampi sukupolvi ja isovanhemmat olivat läsnä nuorten perheiden arjessa. Välillä lienee ollut kitkaakin yhteiselossa, mutta yhteys lastenlasten ja mummilan välillä oli välitön. Tähän on nykyisin enää harvalla mahdollisuus. Elinkeinot ja asumismuodot ovat muuttuneet, ydinperheet ovat väkisinkin käpertyneet omiksi yksiköikseen. Ikävintä on, jos avioerojen tai muun riitelyn takia isovanhemmilta viedään yhteys lapsenlapsiin. Näitäkin surullisia tarinoita kuulee. Yhdessä. Kuva Jyrki Valkama, Yle.

Varamummit ja vaarit 

Hatunnosto niille eläkeläisille, jotka ovat ryhtyneet varaisovanhemmiksi perheille, joilla ei omia mummeja ja vaareja ole. Jos sukuyhteydet puuttuvat, nuoret perheet voivat löytää vapaaehtoisjärjestöjen kautta toimivia lainamummeja ja vaareja. Toki toimii toisinkin päin: myös auttaja ilahtuu saadessaan seurata nuoren polven elämää. 

Kymmenen pistettä myös kaikille niille uusperheille, joissa isovanhemmuus-käsitettä laajennetaan niin, että lasten ei tarvitse pähkäillä onko joku nyt oikea vai väärä isovanhempi. Biologisten yhteyksien sijaan toteutetaan käytännön perhesuhteita. Mummi voi olla aivan loistava mummi muillekin kuin juuri oman jälkikasvun lapsille. Jos se sallitaan. 

Kaksoset ovat kaksi yksilöä 

Kun itse olen yhden lapsen äiti, tuplamummius tuntuu erityiseltä. Sain kerralla tytön ja pojan isovanhemmuuden. Lapset on jo nyt helppo kohdata yksilöinä: heillä on selvästi omat temperamenttinsa ja tapansa. Yhä enemmän kaksoset myös alkavat kiinnostua toinen toistensa olemuksesta ja tekemisistä.  Ovat huomanneet: - Oho, tuo ei olekaan lelu, se jotenkin muistuttaa minua...Tämä tuplien keskinäinen hämmästely antanee vielä monet naurut meille sivusta seuraaville. 

Eivätkä kaksoset pelkästään toisiaan ihmettele. Olen tulkinnut jokeltelusta ainakin seuraavan lauseen: - Mummit, onko ne niin kuin ränsistyneitä äitejä?

Sarjan aikaisemmat osat:

Mummiksi tuplana osa 1: Tutustuminen

Mummiksi tuplana osa 2: Apua, missä manuaali?

Mummiksi tuplana osa 3: Millainen on Mummo Look?

Mummiksi tuplana osa 4: Mummien vertaistuki

 

kommentit

En ole ikinä kyennyt "verkostoitumaan" naapurien tai samassa elämäntilanteessa olevien kanssa pelkästään näiden tekijöiden perusteella; se ei minulle riitä takeeksi luotettavuudesta. Pitäisi olla edes älyllisesti samalla tasolla ja se lienee mahdotonta, jos itse on huippuälykäs ja naapurit enintään koivunkääpäsienen tasolla.

Miten voisin ottaa vastaan apua henkilöiltä, jotka eivät tajua turvavöiden merkitystä lastensa liikenneturvallisuuden kannalta tai sitä, että loka-marraskuussa ei näille riitä vaatetukseksi paljaat jalat kumisaappaissa, vaan pitää olla myös sukat ja mielellään pitkähihainen paita edes - lasten räästä rohtuneet ylähuulet ja niihin kuivunut vihreä räkätappi eivät lisää luottamusta näiden vanhempien kasvattajantaitoihin, vastuullisuuteen tai arkijärkeen.

Näillä lapsilla ei ollut rajoja lainkaan, meille tullessaan aukoivat kaikki kaapit ja laatikot luvatta, ryöstivät ruokapöydän tyhjäksi kuin eivät olisi koskaan ruokaa saaneet jne.

Jos näen ihmisten "huolehtivan" omistaan tuolla tavoin, miksi olettaisin heidän huolehtivan minun lapsistani edes puolta tuntia kunnolla?

>Kutsukaa minua Niuhoksi, minä kutsun teitä typeryksiksi La, 2013-08-24 18:22

Isovanhemmus on parasta aikaani vapaana ja vierekkäisissä taloissa asuen. Itsellä ei ollut lainkaan sukulaisia hoitoetäisyydellä aikoinaan ja pidän kaikkia elämän jakajia suuressa arvossa ja heidän rikastuttavan elämääni kokemusten kautta ...

Erilaisuus on rikkaus ja erityisen arvokkkaana pidän oman viisauteni (lue erheistä oppinut) jakamista suoraan seuraaville sukupolville, ettei kaikkea tarvitse kaikkien koluta. Edelläkävijänä näitä kokemuksia riittää . Elämä on lahja ja elämän jakaminen, tukeminen ja takanaseisominen kultaakin tärkeämpää. Se antaa elämänvoiman kantaa ja olla onnellinen arjessa ja kaikkien omia itseään parhaimmillan yhdessä .

>Mamman parasta aikaa Su, 2013-08-25 08:03

Veljeni lapset ovat tamperelaisia. Heidän isänsä vanhemmat asuvat Helsingissä ja äitinsä äiti asuu Seinäjoella.

>Atro Niiniluoto To, 2013-08-29 11:54

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä